§ 103 Kalevan lentopallo ry:n yleisavustuksen takaisinperiminen

Lataa  Kuuntele 

TRE:4348/12.04.00/2026

Päätöspäivämäärä

22.9.2026

Päätöksen tekijä

Johtaja, sivistyspalvelujen palvelualue

Valmistelijan yhteystiedot

Suunnittelija Susanna Lundström, puh. 040 355 8745, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Johtaja Lauri Savisaari, puh. 040 800 6081, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Päätöksen perustelut

Kalevan lentopallo ry:lle myönnetty 2000 euron yleisavustus on perittävä takaisin, koska Tampereen kaupunki ei ole voinut valvoa Kalevan lentopallo ry:lle myönnetyn 2000 euron avustuksen käyttöä. Avustuksen saaja ei ole toimittanut Tampereen kaupungille pyydettyjä tietoja avustuksen käytön valvomiseksi, eikä ole korjannut asiantilaa pyynnöstä ja asetetusta määräajasta huolimatta. 

Kaupunginhallitus on 22.6.2026 § 233 hyväksynyt Tampereen kaupungin avustusten ja apurahojen yleiset periaatteet.  Periaatteiden mukaan avustuksen saajan on palautettava saamansa avustus Tampereen kaupungille, jos avustuksen käytöstä ei ole toimitettu hyväksyttävää käyttöselvitystä määräaikaan mennessä

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta on 27.3.2024 § 50 myöntänyt Kalevan lentopallo ry:lle liikunnan yleisavustusta 2000 euroa. Yleisavustuksen käytön valvomiseksi Kalevan lentopallo ry:n on pitänyt toimittaa hyväksyttävä käyttöselvitys avustuksen käytöstä 6.5.2026 mennessä. Kalevan lentopallo ry ei ole määräajassa toimittanut avustuksen käytön valvomiseksi pyydettyjä tietoja.

Tampereen kaupungin avustusten ja apurahojen yleisten periaatteiden mukaan asiantilan korjaamiseksi avustuksen saajalle voidaan esimerkiksi asettaa määräaika tilanteen korjaamiselle. Tampereen kaupunki on pyytänyt Kalevan lentopallo ry:tä toimittamaan avustuksen käytön valvomiseksi tarvittavat tiedot 27.2.2026 mennessä uhalla, että avustus peritään takaisin, mikäli hyväksyttävää käyttöselvitystä ei toimiteta määräajassa. Kalevan lentopallo ry:lle on annettu lisäaika 6.5.2026 saakka. Yhdistys ei pyynnöistä huolimatta ole toimittanut hyväksyttävää käyttöselvitystä avustuksen käytöstä.

Tampereen kaupungin avustusten ja apurahojen yleisten periaatteiden mukaan mikäli avustuksen saaja ei korjaa asiantilaa tai on ilmeistä, että asiantilan korjaaminen ei ole tilanteessa mahdollista, ryhdytään toimenpiteisiin jo maksetun avustuksen takaisinperimiseksi. Kalevan lentopallo ry ei ole korjannut asiantilaa, mistä syytä Tampereen kaupungin on ollut ryhdyttävä toimenpiteisiin yhdistykselle maksetun 2000 euron yleisavustuksen takaisinperimiseksi.

Kalevan lentopallo ry on pyytänyt maksuaikaa vuoden 2026 loppuun saakka varojen hankkimiseksi. Pyydetty maksuaika on arvioitu kyseisessä tapauksessa mahdolliseksi ottaen huomioon avustuksen määrä ja palautuksen vaikutus yhdistyksen toimintaan.

Päätös

Kalevan lentopallo ry:lle myönnetty 2 000 euron liikunnan yleisavustus vuodelle 2024 peritään takaisin. 

Kalevan lentopallo ry:n tulee palauttaa saamansa 2 000 euron avustus 31.12.2026 mennessä. 

Toimivallan peruste

Hallintosäännön (16.6.2026) 34 §:n 16 kohdan mukaan palvelualueen johtaja päättää palvelualueensa osalta avustusten maksamisen keskeyttämisestä ja takaisinperinnästä sekä avustusennakoista

Allekirjoitus

Johtaja Lauri Savisaari

Organisaatiotieto

Tampere

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusohje

Tähän päätökseen tyytymätön saa hakea siihen oikaisua.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.

Kuntien yhteisen toimielimen päätökseen saa oikaisuvaatimuksen tehdä myös sopimukseen osallinen kunta ja sen jäsen.

Oikaisuviranomainen

Oikaisua vaaditaan päätösotteessa mainitulta muutoksenhakuviranomaiselta.

Oikaisuvaatimus tehdään ensisijaisesti Tampereen kaupungin asiointipalvelussa osoitteessa https://www.tampere.fi/asioi-kaupungin-kanssa.

Oikaisua voi kuitenkin vaatia myös postitse, sähköpostitse tai tuomalla kirjelmän kaupungin kirjaamoon.

Tampereen kaupungin yhteystiedot:

Tampereen kaupunki
Kirjaamo
Aleksis Kiven katu 14 - 16 C, PL 487
33101 Tampere
sähköposti: kirjaamo@tampere.fi

Tampereen kaupunki ei vastaa sähköpostilla lähetetyn oikaisuvaatimuksen tietoturvallisuudesta.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Tiedoksisaanti

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemäntenä päivänä kirjeen lähettämisestä, kolmantena päivänä sähköisen viestin lähettämisestä, saantitodistukseen tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana tai kun todisteellisesti sähköisesti tiedoksiannettu päätös on vahvistettu vastaanotetuksi.

Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi, ei lueta määräaikaan. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa tehtävän toimittaa ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimus

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava 
- oikaisuvaatimuksen tekijä, millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen ja oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
- päätös, johon vaaditaan oikaisua, sekä se, millaista oikaisua vaaditaan ja millä perusteilla sitä vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksen toimittaminen

Oikaisuvaatimus on toimitettava oikaisuvaatimusajan kuluessa oikaisuvaatimusviranomaiselle. Sähköisen oikaisuvaatimuksen tulee olla perillä oikaisuvaatimusajan viimeisen päivän aikana. Paperisen oikaisuvaatimuksen tulee olla perillä oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä klo 16 mennessä. 

Oikaisuvaatimuksen lähettäminen postitse tai sähköisesti tapahtuu lähettäjän omalla vastuulla.