§ 111 Maksuttomat päivät varhaiskasvatusyksiköissä arkipäiviin sijoittuvien henkilökunnan koulutus- ja suunnittelupäivien aikana

Lataa  Kuuntele 

TRE:4660/02.04.03/2026

Päätöspäivämäärä

23.9.2026

Päätöksen tekijä

Varhaiskasvatusjohtaja

Valmistelijan yhteystiedot

Asiakaspalvelupäällikkö Katri Mantere,​ puh. 040 849 2107,​ etunimi. sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Varhaiskasvatusjohtaja Elli Rasimus,​ puh. 050 523 7386,​ etunimi. sukunimi@tampere.fi

Päätöksen perustelut

Tampereen kaupungin varhaiskasvatusyksiköissä on sovittu järjestettäväksi henkilökunnan koulutus- ja suunnittelupäivä kerran vuodessa. Päivän järjestäminen on välttämätöntä yksikön laadukkaan varhaiskasvatustoiminnan turvaamiseksi. Koulutus- ja suunnittelupäivän aikana yksikössä ei ole varhaiskasvatusta, jotta koko yksikön henkilökunta voi osallistua koulutus- ja suunnittelupäivään. 

Lapsille tarjotaan varhaiskasvatuspalvelu koulutus-​ ja suunnittelupäivän aikana toisessa varhaiskasvatusyksikössä. Perheille tarjotaan mahdollisuus maksuttomaan päivään,​ mikäli he järjestävät lapsensa hoidon muulla tavalla. Huoltajan tulee ilmoittaa poissaoloista etukäteen yksikön ilmoittamaan määräaikaan mennessä. 

Tiedot poissaoloista kerätään varhaiskasvatusyksikössä ja maksuttomuudet merkitään eVaka-​järjestelmään etukäteen.

Päätös

Perheille tarjotaan mahdollisuus maksuttomiin päiviin varhaiskasvatuksessa arkipäiviin sijoittuvien henkilökunnan suunnittelu-​ ja kehittämispäivien aikana,​ mikäli he järjestävät lapsensa hoidon muulla tavalla. 

Toimivallan peruste

Kasvatus- ja opetuslautakunnan päätöksen toimivallan siirrosta viranhaltijoille (19.5.2026 § 50) mukaan varhaiskasvatusjohtaja päättää palveluista ja tuotteista perittävien maksujen hyväksymisestä varhaiskasvatuksen osalta lukuun ottamatta lakisääteisiä asiakasmaksuja (hallintosääntö 16 §).

Allekirjoitus

Varhaiskasvatusjohtaja Elli Rasimus 

Organisaatiotieto

Tampere

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusohje

Tähän päätökseen tyytymätön saa hakea siihen oikaisua.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.

Kuntien yhteisen toimielimen päätökseen saa oikaisuvaatimuksen tehdä myös sopimukseen osallinen kunta ja sen jäsen.

Oikaisuviranomainen

Oikaisua vaaditaan päätösotteessa mainitulta muutoksenhakuviranomaiselta.

Oikaisuvaatimus tehdään ensisijaisesti Tampereen kaupungin asiointipalvelussa osoitteessa https://www.tampere.fi/asioi-kaupungin-kanssa.

Oikaisua voi kuitenkin vaatia myös postitse, sähköpostitse tai tuomalla kirjelmän kaupungin kirjaamoon.

Tampereen kaupungin yhteystiedot:

Tampereen kaupunki
Kirjaamo
Aleksis Kiven katu 14 - 16 C, PL 487
33101 Tampere
sähköposti: kirjaamo@tampere.fi

Tampereen kaupunki ei vastaa sähköpostilla lähetetyn oikaisuvaatimuksen tietoturvallisuudesta.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Tiedoksisaanti

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemäntenä päivänä kirjeen lähettämisestä, kolmantena päivänä sähköisen viestin lähettämisestä, saantitodistukseen tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana tai kun todisteellisesti sähköisesti tiedoksiannettu päätös on vahvistettu vastaanotetuksi.

Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi, ei lueta määräaikaan. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa tehtävän toimittaa ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimus

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava 
- oikaisuvaatimuksen tekijä, millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen ja oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
- päätös, johon vaaditaan oikaisua, sekä se, millaista oikaisua vaaditaan ja millä perusteilla sitä vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksen toimittaminen

Oikaisuvaatimus on toimitettava oikaisuvaatimusajan kuluessa oikaisuvaatimusviranomaiselle. Sähköisen oikaisuvaatimuksen tulee olla perillä oikaisuvaatimusajan viimeisen päivän aikana. Paperisen oikaisuvaatimuksen tulee olla perillä oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä klo 16 mennessä. 

Oikaisuvaatimuksen lähettäminen postitse tai sähköisesti tapahtuu lähettäjän omalla vastuulla.