§ 27 Työsopimuksen purkaminen koeajalla perusopetuksessa

Lataa  Kuuntele 

TRE:4817/01.02.07/2026

Päätöspäivämäärä

30.9.2026

Päätöksen tekijä

Rehtori, Takahuhdin koulu

Lisätietoja päätöksestä

Rehtori Sami Nykänen, p. 040 583 9419, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Päätöksen perustelut

Työntekijä on otettu Takahuhdin kouluun koulunkäynninohjaajaksi ajalle 4.8.2026-4.6.2027. Työsopimuksessa on sovittu noudatettavan koeaikaa.

Työnantajan arvion mukaan koulunkäynninohjaajan työtehtävien suorittaminen ei ole vastannut tehtävässä edellytettävää tasoa. Työssä suoriutumisen tukemiseksi koulunkäynninohjaajalle on annettu yksityiskohtaista ohjausta ja tukea sekä järjestelty työtehtäviä uudelleen siten, että koulunkäynninohjaaja on siirretty haastavampien oppilaiden ohjaustehtävistä vähemmän vaativiin tehtäviin. Näistä tukitoimista huolimatta työtehtävien hoitamisessa on edelleen ilmennyt puutteita.

Koulunkäynninohjaajan kanssa on käyty keskustelua havaituista ongelmista ja hän on keskustelussa 16.9.2026 tuonut esiin, että tehtäväkokonaisuus on ollut hänelle haastava ja koulunkäynninohjaaja antanut ymmärtää toivovansa työnantajan päättävän työsuhteen. Tavoite- ja kehityskeskustelussa 18.9.2026 koulunkäynninohjaaja on toistanut näkemyksensä siitä, että työnantajan tulisi ryhtyä toimenpiteisiin.

Työnantaja on varannut koulunkäynninohjaajalle tilaisuuden tulla kuulluksi työsopimuksen mahdollisesta purkamisesta koeaikana. Tilaisuus pidettiin 29.9.2026 ja koulunkäynninohjaaja osallistui tilaisuuteen henkilökohtaisesti. Tilaisuudesta laadittiin muistio. Tilaisuuden päätteeksi työnantaja päätyi purkamaan koulunkäynninohjaajan työsopimuksen koeaikana kuulemiskutsussa kerrotuin perustein sekä työsopimuslain 1 luvun 4 §:n perusteella. Työnantaja katsoo, ettei koulunkäynninohjaaja ole ammattitaitonsa puolesta soveltuva kyseiseen koulunkäynninohjaajan tehtävään. Koulunkäynninohjaajan työsopimuksen viimeinen voimassaolopäivä on 29.9.2026.

Päätös

Puretaan koulunkäynninohjaajan työsopimus niin, että viimeinen voimassaolopäivä on 29.9.2026.

Toimivallan peruste

Sivistyspalvelujen palvelualueen toimintasääntö 16.6.2026, TRE:6265/00.01.01/2025, Alaisuudessaan olevan henkilöstön ottaminen ja erottaminen kouluilla (HS 34 § kohta 9).

Allekirjoitus

Rehtori Sami Nykänen

Organisaatiotieto

Tampere

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusohje

Tähän päätökseen tyytymätön saa hakea siihen oikaisua.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.

Kuntien yhteisen toimielimen päätökseen saa oikaisuvaatimuksen tehdä myös sopimukseen osallinen kunta ja sen jäsen.

Oikaisuviranomainen

Oikaisua vaaditaan päätösotteessa mainitulta muutoksenhakuviranomaiselta.

Oikaisuvaatimus tehdään ensisijaisesti Tampereen kaupungin asiointipalvelussa osoitteessa https://www.tampere.fi/asioi-kaupungin-kanssa.

Oikaisua voi kuitenkin vaatia myös postitse, sähköpostitse tai tuomalla kirjelmän kaupungin kirjaamoon.

Tampereen kaupungin yhteystiedot:

Tampereen kaupunki
Kirjaamo
Aleksis Kiven katu 14 - 16 C, PL 487
33101 Tampere
sähköposti: kirjaamo@tampere.fi

Tampereen kaupunki ei vastaa sähköpostilla lähetetyn oikaisuvaatimuksen tietoturvallisuudesta.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Tiedoksisaanti

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemäntenä päivänä kirjeen lähettämisestä, kolmantena päivänä sähköisen viestin lähettämisestä, saantitodistukseen tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana tai kun todisteellisesti sähköisesti tiedoksiannettu päätös on vahvistettu vastaanotetuksi.

Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi, ei lueta määräaikaan. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa tehtävän toimittaa ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimus

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava 
- oikaisuvaatimuksen tekijä, millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen ja oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
- päätös, johon vaaditaan oikaisua, sekä se, millaista oikaisua vaaditaan ja millä perusteilla sitä vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksen toimittaminen

Oikaisuvaatimus on toimitettava oikaisuvaatimusajan kuluessa oikaisuvaatimusviranomaiselle. Sähköisen oikaisuvaatimuksen tulee olla perillä oikaisuvaatimusajan viimeisen päivän aikana. Paperisen oikaisuvaatimuksen tulee olla perillä oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä klo 16 mennessä. 

Oikaisuvaatimuksen lähettäminen postitse tai sähköisesti tapahtuu lähettäjän omalla vastuulla.