§ 120 Tampereen kaupungin osallistuminen salibandyn miesten MM-kilpailujen 2026 tukemiseen ja sopimuksen hyväksyminen

Lataa  Kuuntele 

TRE:3450/12.04.01/2026

Päätöspäivämäärä

6.10.2026

Päätöksen tekijä

Konsernijohtaja

Valmistelijan yhteystiedot

Tapahtumajohtaja Perttu Pesä, puh. 050 587 6200, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Johdon assistentti Mia Helin, puh. 040 570 4065, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Päätöksen perustelut

Konsernihallinnon vetovoima ja edunvalvonta -ryhmän johtajan varahenkilö, kaupunkibrändi- ja markkinointijohtaja Iina Ojala:

Tampereen kaupungin tavoitteena on olla kansainvälisen tason tapahtumien ja kulttuurin keskittymä, jossa elämysten äärelle houkutellaan ympäri vuoden. Kaupunki toimii aktiivisesti yhteistyössä alueen toimijoiden kanssa vahvistaakseen ja monipuolistaakseen tapahtumatarjontaa. Tapahtumilla on todettu olevan merkittäviä vaikutuksia niin aluetalouteen kuin kaupungin imagoon ja yhteisöllisyyteen.

Salibandyn MM-kilpailut ovat salibandyn kansainvälisin tapahtuma. Miesten ja naisten MM-turnaukset järjestetään vuorovuosina kahden vuoden välein. Turnaus pelataan neljässä lohkossa, ja siihen osallistuu 16 maajoukkuetta. Salibandyn miesten MM-kilpailut järjestetään Tampereella 5. - 13.12.2026 Kauppi Sports Centerissä, Hakametsän jäähallissa ja Nokia Arenalla.

IFF (International Floorball Federation) omistaa Men’s World Floorball Championships -turnauksen kansainväliset oikeudet ja on myöntänyt Suomen Salibandyliitto ry:lle (y-tunnus 0988019–8) yksinoikeuden järjestää Men’s World Floorball Championships 2026 -lopputurnauksen Tampereella. Selvitys järjestäjän yksinoikeudesta tapahtuman järjestämiseen on sopimuksen liitteenä (sopimuksen liite 1).

Kuntalain 1 §:n mukaan kunta edistää alueensa elinvoimaa. Tampereella tapahtumat ja erityisesti kansainväliset tapahtumat ovat yksi elinvoiman keskeinen ajuri ja osa kaupungin strategiaa sekä pormestariohjelmaa. Kaupunkistrategiassa linjataan, että Tapahtumat ja elämykset ovat Tampereen käyntikortti maailmalla. Jatkamme niiden kehittämistä määrätietoisesti. Pormestariohjelmassa puolestaan todetaan, että Tampereella panostamme jatkossakin elämystalouden ja tapahtumallisuuden laaja-alaiseen kehittämiseen vahvistaen asemaamme luovien alojen kansallisena ja kansainvälisenä keskittymänä. Kaupunki on isäntäkaupungin roolissa suurtapahtumien hakuprosesseissa tiiviisti mukana alusta saakka. Neuvotteluja salibandyn MM-kilpailujen järjestämisestä Tampereella on käyty ja asiaa käsitelty kaupungilla vuodesta 2023 alkaen. Hakuvaiheessa on myös neuvoteltu isäntäkaupungin panoksen suuruudesta tapahtuman mahdollistamisessa. Kaupungin myöntämä tuki kohdistuu suoraan kilpailujen järjestämiskustannuksiin, eikä sitä ole mahdollista käyttää muuhun järjestäjän toimintaan.

Kaupunki näkee arvokkaana tapahtuman tuomat merkittävät imagolliset, aluetaloudelliset sekä yhteisölliset vaikutukset. Tampere saa tapahtumasta kansainvälistä näkyvyyttä, ja kilpailujen vaikutukset aluetalouteen ja matkailuun ovat olennaiset. Pirkanmaa on 2000-luvun menestynein maakunta lajin kansallisessa liigassa, ja tapahtuman nähdään luovan arvoa ja verkostoitumisen mahdollisuuksia myös paikalliselle seurayhteisölle.

Päätöstä tehdessä on tarkasteltu EU:n valtiontukilainsäädännön vaikutusta tuen myöntämiseen. Tampereen kaupungin arvion mukaan tuensaaja harjoittaa nyt järjestettävässä tapahtumassa mahdollisesti taloudellista toimintaa ja voitaisiin siten tulkita olevan Euroopan unionin valtiontukisääntelyn tarkoittama yritys. Tästä syystä tuki myönnetään komission asetuksen (EU) 2023/2831 mukaisena de minimis -tukena. Asetuksen mukaiset edellytykset tuen myöntämiselle täyttyvät.

Tuensaajan ilmoituksen perusteella Suomen Salibandyliitto ry:n osalta asetuksen (EU) 2023/2831 mukainen kolmen vuoden enimmäismäärä ei ylity tämän tuen (99 389 euroa) myöntämisen seurauksena. Järjestäjä on toimittanut kaupungille selvityksen sen tukikelpoisuudesta.

Selvyyden vuoksi tuen myöntämisestä on tehty Tampereen kaupungin ja Suomen Salibandyliiton välinen sopimus.

Sopimuksen vastuuhenkilönä toimii tapahtumajohtaja, jota vakanssia tällä hetkellä hoitaa Perttu Pesä. Vastuuhenkilö huolehtii tarvittaessa yhteyshenkilön nimeämisestä sopimukselle. Sopimuksen mukaisen yhteistyön käytännön tahoina kaupungin vastuiden osalta toimivat konsernihallinnon vetovoima ja edunvalvonta -ryhmän tapahtumat ja kaupunkitila.

Päätös

Tampereen kaupunki osallistuu Tampereella 5. - 13.12.2026 järjestettävien salibandyn miesten MM-kilpailujen järjestämisen tukemiseen sopimuksessa määritellyin ehdoin. 

Tampereen kaupungin ja Suomen Salibandyliitto ry:n (y-tunnus 0988019–8) välinen sopimus hyväksytään.

Hakametsän jäähalli ja Kauppi Sports Center on varattu tapahtuman käyttöön. Varatuista vuoroista ei peritä hinnaston mukaisia hintoja ja tämä määrä annetaan tukena järjestäjälle (Hakametsän jäähallin listahinta 62 425 euroa, sis. alv 13,5 %, ajalle 2. - 14.12.2026 ja Kauppi Sports Centerin listahinta 29 964 euroa, sis. alv 13,5 %, ajalle 3. - 13.12.2026).

Lisäksi Tampereen kaupunki tarjoaa tapahtuman vapaaehtoisille maksuttoman joukkoliikenteen käytön Nysse-alueen liikennevälineissä tapahtuman aikana ja tämä määrä annetaan tukena järjestäjälle (vapaaehtoisten joukkoliikennelipun kustannukset enintään 7 000 euroa, sis. alv 13,5 %, ajalle 5. - 13.12.2026).

Tuki myönnetään Euroopan komission asetuksen (EU) 2023/2831 nojalla de minimis -tukena ja lasketaan osaksi tuensaajan de minimis -kertymää. Laskennallinen tuen kokonaismäärä tällä päätöksellä on yhteensä 99 389 euroa. Tuki ilmoitetaan de minimis -tukirekisteriin.

Sopimuksen vastuuhenkilöksi nimetään tapahtumajohtaja Perttu Pesä.

Kustannukset maksetaan konsernihallinnon kustannuspaikalta 113002, Suurtapahtumat.

Toimivallan peruste

Hallintosäännön (16.6.2026) 33.2 §:n 37. kohdan mukaan konsernijohtaja päättää sopimusten hyväksymisestä, ellei muualla toisin määrätä. Konsernihallinnon toimintasäännön tulojen ja menojen hyväksyjiä koskevan liitteen mukaan konsernijohtaja vastaa suurtapahtumien tulosyksiköstä.

Lausunnot

Konsernijuristi Janne Kytö: 
Asia on valmisteltu yhteistyössä lakiyksikön kanssa. 

Talousjohtaja Mikko Koskela: 
Sopimuksen kustannukset sisältyvät konsernihallinnon vuoden 2026 vuosisuunnitelmaan. 

Allekirjoitus

Konsernijohtaja Juha Yli-Rajala

Organisaatiotieto

Tampere

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusohje

Tähän päätökseen tyytymätön saa hakea siihen oikaisua.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.

Kuntien yhteisen toimielimen päätökseen saa oikaisuvaatimuksen tehdä myös sopimukseen osallinen kunta ja sen jäsen.

Oikaisuviranomainen

Oikaisua vaaditaan päätösotteessa mainitulta muutoksenhakuviranomaiselta.

Oikaisuvaatimus tehdään ensisijaisesti Tampereen kaupungin asiointipalvelussa osoitteessa https://www.tampere.fi/asioi-kaupungin-kanssa.

Oikaisua voi kuitenkin vaatia myös postitse, sähköpostitse tai tuomalla kirjelmän kaupungin kirjaamoon.

Tampereen kaupungin yhteystiedot:

Tampereen kaupunki
Kirjaamo
Aleksis Kiven katu 14 - 16 C, PL 487
33101 Tampere
sähköposti: kirjaamo@tampere.fi

Tampereen kaupunki ei vastaa sähköpostilla lähetetyn oikaisuvaatimuksen tietoturvallisuudesta.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Tiedoksisaanti

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemäntenä päivänä kirjeen lähettämisestä, kolmantena päivänä sähköisen viestin lähettämisestä, saantitodistukseen tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana tai kun todisteellisesti sähköisesti tiedoksiannettu päätös on vahvistettu vastaanotetuksi.

Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi, ei lueta määräaikaan. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa tehtävän toimittaa ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimus

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava 
- oikaisuvaatimuksen tekijä, millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen ja oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
- päätös, johon vaaditaan oikaisua, sekä se, millaista oikaisua vaaditaan ja millä perusteilla sitä vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksen toimittaminen

Oikaisuvaatimus on toimitettava oikaisuvaatimusajan kuluessa oikaisuvaatimusviranomaiselle. Sähköisen oikaisuvaatimuksen tulee olla perillä oikaisuvaatimusajan viimeisen päivän aikana. Paperisen oikaisuvaatimuksen tulee olla perillä oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä klo 16 mennessä. 

Oikaisuvaatimuksen lähettäminen postitse tai sähköisesti tapahtuu lähettäjän omalla vastuulla.