Perustelut
Palvelu- ja vuosisuunnitelmaraportissa raportoidaan keskeiset strategiaa toteuttavat toimenpiteet, talouden toteumat ja ennusteet sekä tuottavuuden ja riskienhallinnan tilanne.
Tampereen strategiaa ja muita pitkän aikavälin tavoitteita toteutetaan palvelu- ja vuosisuunnitelmassa määritellyillä toimenpiteillä. Sivistys- ja kulttuurilautakunnan alaisen toiminnan osalta toimenpiteet etenivät tammi-huhtikuussa 2021 pääosin suunnitelmien mukaisesti. Esimerkiksi varhaiskasvatuksen asiakastyytyväisyys on lievästi parantunut koronatilanteesta huolimatta. Palvelukykykyselyssä yli 90 % oli tyytyväisiä saamaansa hoitopaikkaan. Perheiden jaksamista on tuettu ohjaajaresurssein ja etätoiminnalla. Kaupunginhallitus linjasi taiteilijoiden ja kansalaisyhteiskunnan toimintamahdollisuuksien edistämiseksi kulttuuritilojen kehittämisestä tehdyn selvityksen perusteella. Opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämä alueellinen kehittämistehtävä toimijoiden tukemiseksi käynnistyi. Nuorisopalveluissa on toteutettu kevään koronarajoituksissa monipuolista digitaalista nuorisotyötä. Myös kulttuuri- ja vapaa-ajanpalveluissa on onnistuttu palvelemaan asiakkaita menestyksekkäästi digitaalisissa kanavissa.
Osan toimenpiteistä arvioidaan toteutuvan vain osittain kuluvan vuoden aikana. Koulurauhaa ja -turvallisuutta tukevan someturvan käyttöönotto on tulossa myöhemmin vuonna 2021. Tietopohjan vahvistamista ei ole ollut mahdollista toteuttaa suunnitellusti. Henkilöstökustannusten osalta ei ole ollut tammi-huhtikuun aikana käytettävissä Monetralta ajantasaista tietoa. Lisäksi varhaiskasvatuksen sähköisen asioinnin seitsemän viikon käyttökatkos viivästytti merkittävästi asiakasprosesseja. Tilavarauskäytäntöjen kehittämisen osalta koulujen ja päiväkotien iltakäytön tilavarausten keskittäminen liikuntapalveluihin on kesken. Varausjärjestelmien odotettua hitaammassa kehittämisessä on valtakunnallisia riippuvuuksia.
Toimenpiteistä, joiden arvioitiin jäävän osittain toteutumatta, raportoidaan lautakunnalle liitteessä tarkemmin. Palvelu- ja vuosisuunnitelmaraportti sisältää myös ensimmäistä kertaa tarkemman tilannekatsauksen sivistyspalvelujen keskeisimmistä tunnistetuista riskeistä palveluryhmittäin.
Sivistys- ja kulttuurilautakunnan tammi-huhtikuun toimintakate on 3,1 milj. euroa ajankohdan vuosisuunnitelmaa heikompi, mikä johtuu pääosin koronarajoitusten vuoksi menetetyistä toimintatuotoista. Lisäksi kaikkia perusopetuksen valtionavustuksia ei ole jaksotettu alkuvuoteen palkkajärjestelmässä olevien virheiden vuoksi. Lautakunnan tilinpäätösennusteen toimintakate on 3,9 milj. euroa budjetoitua heikompi. Ennuste on heikentynyt 1,4 milj. euroa maaliskuun talouskatsauksen ennusteesta. Toimintatuottojen ennuste on 3,0 milj. euroa budjetoitua heikompi, mikä johtuu Korona-tilanteen aiheuttamista tulomenetyksistä. Vaikutukset kasvavat, jos poikkeustilanne pitkittyy. Toimintakulujen ennuste on 0,9 milj. euroa vuosisuunnitelmaa suurempi, mikä johtuu varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen palvelujen ostojen ylityksistä. Suurimmat ylitykset aiheutuvat palvelusetelipäivähoidon kasvusta, työterveyden kustannuksista, Tampereen ulkopuolella koulua käyvien kustannuksista ja etäkouluateriakustannuksista. Tilinpäätösennusteen nettomenojen kasvu edellisvuoteen verrattuna on 14,6 milj. euroa eli +3,8 %.
Sivistys- ja kulttuurilautakunnan investointeja on toteutunut tammi-huhtikuussa 0,9 milj. euroa. Investointien valmistuminen painottuu kesäkauteen ja loppuvuoteen. Investointiennuste on 10,6 milj. euroa, mikä on 0,1 milj. euroa budjetoitua vähemmän. Varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen investointien ennakoidaan alittuvan, koska Olkahisen päiväkoti valmistuu vasta vuonna 2022.
Päätösehdotus oli
Esittelijä
Sivistys- ja kulttuurilautakunnan palvelu- ja vuosisuunnitelmaraportti tammi-huhtikuu 2021 hyväksytään.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin.