Alueellinen jätehuoltolautakunta, kokous 9.2.2022

Lataa  Kuuntele 

§ 6 Vuoden 2021 jätehuollon kehittämispalaverit yhteistoiminta-alueella  

TRE:551/00.01.02/2022

Valmistelija

  • Toppila Anu, Jätehuoltoinsinööri

Valmistelijan yhteystiedot

Jätehuoltoinsinööri Anu Toppila, puh. 040 806 3362, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Hallintosihteeri Jonna Koivumäki, puh. 040 124 1626, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Perustelut

Jätehuoltolautakunnan yhtenä toiminnallisena tavoitteena on käydä jätehuollon palveluita ja alueellista yhteistyötä koskevat kuntatapaamiset vuosittain jätehuollon yhteistoiminta-alueen kuntien kesken. Vuoden 2021 tapaamiset järjestettiin etäyhteyksin koronavirusepidemian vuoksi. Aikaisemmista vuosista poiketen palaverit järjestettiin kunnittaisina tapaamisina siten, että palaverissa oli mukana ainoastaan yhden kunnan edustajat. Aiemmin palaverit on järjestetty alueellisina tapaamisina.

Jokaisessa tilaisuudessa oli edustettuna jätehuoltoviranomaisen ja Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n edustajia sekä kuntien edustajia. Kunnat määrittelivät itse osallistujansa tapaamisiin. Mukana oli esimerkiksi kunnanjohtoa, teknisen toimen ja ympäristönsuojelun sekä kaavoituksen ja tilapalveluiden edustajia.  Tapaamisiin osallistui yhteensä 79 kuntien edustajaa. Lisäksi tapaamisissa oli 20 eri edustajaa Pirkanmaan Jätehuolto Oy:stä sekä 3 edustajaa kunnan jätehuoltoviranomaisesta.

Tilaisuuksissa kerrottiin 1.7.2021 voimaan tulleiden jätehuoltomääräysten keskeisistä muutoksista sekä siitä, miten Pirkanmaan Jätehuolto Oy on valmistautunut jätehuoltomääräysten toimeenpanoon. Jokaiseen tapaamiseen varattiin myös aikaa kuntien näkemysten ja palautteen kuulemiseen jätehuoltoa koskien.

Liitteessä on esitetty yhteenveto kehittämispalavereissa esille nousseista asioista. Kaikista tapaamisista on laadittu muistiot. Tapaamisissa saatuja palautteita ja kehitysehdotuksia käytetään alueen jätehuollon suunnittelussa ja kehittämisessä.

Päätösehdotus oli

Esittelijä

  • Toppila Anu, Jätehuoltoinsinööri

Yhteenveto merkitään tiedoksi.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

Toimialueen kunnat, Pirkanmaan Jätehuolto Oy

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:

-vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)
-virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)
-etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22 §)