Kaupunginhallituksen konsernijaosto, kokous 22.8.2023

Lataa  Kuuntele 

§ 72 Finnpark Pysäköinti Oy:n kokonaisjakautuminen sekä Moovy Oy:n ja uuden Finnpark Pysäköinti Oy:n perustaminen ja niiden yhtiöjärjestysten hyväksyminen 

TRE:3577/00.03.01/2023

Valmistelija

  • Vuojolainen Arto, Liiketoiminta- ja rahoitusjohtaja

Valmistelijan yhteystiedot

Rahoituspäällikkö Saara Unnanlahti, puh. 040 131 9484, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Vt. lakiasiainjohtaja Jouko Aarnio,​ puh. 040 514 4884,​ etunimi.sukunimi@tampere.fi

Perustelut

Finnpark-konserni on Tampereen kaupungin 100-prosenttisessa omistuksessa. Yhtiö on jakautunut 04/2022, jolloin pysäköintiliiketoiminta ja kiinteistöliiketoiminta eriytettiin omiin alakonserneihin. Nyt suunnitteilla oleva rakennejärjestely on luonnollinen jatkumo konsernirakenteen kehittämisessä.

Finnpark on tehnyt selvityksiä ja suunnitelmia rakennejärjestelystä, jossa yhtiö jakautuisi elinkeinoverolain 52 C §:ssä tarkoitetulla ja osakeyhtiölain 17:2.1 1) kohdan mukaisella kokonaisjakautumisella siten, että sen varat ja velat siirtyvät selvitysmenettelyttä kahdelle (2) jakautumisen täytäntöönpanon rekisteröinnin myötä perustettavalla uudelle jakautumisen vastaanottavalle yhtiölle. Jakautumisen täytäntöönpanon rekisteröinnin myötä jakautuva yhtiö (nykyinen Finnpark Pysäköinti Oy) purkautuu. Kokonaisjakautumisen tarkoituksena on eriyttää Moovy-teknologiaan perustuva maksutapa- ja pysäköintimaksujen välitysliiketoiminta jakautumisen myötä perustettavaan ja jakautumisessa vastaanottavaan Moovy Oy:öön sekä palvelininfra- ja palveluliiketoiminta toiseen jakautumisen myötä perustettavaan jakautumisessa vastaanottavaan uuteen Finnpark Pysäköinti Oy:öön. Finnpark Oy omistaisi jakautumisen jälkeen kaikki jakautumisessa vastaanottavien yhtiöiden osakkeet eli kaikki jakautumisen myötä perustettavan Moovy Oy:n ja kaikki jakautumisen myötä perustettavan uuden Finnpark Pysäköinti Oy:n osakkeet. Kokonaisjakautumisen aikataulun osalta tavoitteena on jakautumisen täytäntöönpanon rekisteröinti 31.12.2023.

Jakautumisen jälkeen Finnpark-konsernin yhtiörakenne olisi seuraava

  • Finnpark Oy: konsernihallinto
  • Moovy Oy: Moovy-teknologiaan perustuva maksutapa- ja pysäköintimaksujen välitysliiketoiminta
  • Pysäköinti Oy: palvelininfra- ja palveluliiketoiminta
  • Finnpark Kiinteistö Management Oy: kiinteistöhallinta, -omistaminen ja -jalostaminen (huom. Finnpark Kiinteistö Management Oy ei itse suoraan omista kiinteistöjä, vaan Finnpark Kiinteistö Management Oy:n omistussuhde kiinteistöihin toteutuu sen omistaminen kiinteistöosakeyhtiöiden kautta).


Moovyn yhtiöittäminen omaksi yhtiöksi on voimassa olevan omistajastrategian mukainen toimenpide (konsernijaosto 11.10.2022).

Hallintosäännön 16 § mukaan kaupunginhallituksen konsernijaoston tehtävänä on 1) vastata konsernirakenteen strategisesta kehittämisestä ja päättää 8) yhtiöjärjestysten ja osakassopimusten hyväksymisestä sekä niiden muutoksista.

Päätösehdotus oli

Esittelijä

  • Yli-Rajala Juha, Konsernijohtaja

Finnpark Pysäköinti Oy:n kokonaisjakautuminen merkitään tiedoksi.

Moovy Oy:n ja uuden Finnpark Pysäköinti Oy:n perustaminen ja niiden yhtiöjärjestykset hyväksytään liitteiden mukaisesti.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

Finnpark Oy / Antti Marttila, Arto Vuojolainen, Saara Unnanlahti

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusohje

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.

Kuntien yhteisen toimielimen päätökseen saa oikaisuvaatimuksen tehdä myös sopimukseen osallinen kunta ja sen jäsen.

Oikaisuviranomainen

Oikaisua haetaan päätösotteessa mainitulta muutoksenhakuviranomaiselta.

Oikaisuvaatimus tulee toimittaa osoitteella:

Tampereen kaupunki
Kirjaamo
Frenckellinaukio 2 B, PL 487
33101 Tampere

Oikaisun voi lähettää myös virallisen sähköisen asioinnin lomakkeella osoitteessa https://www.tampere.fi/asioi-kaupungin-kanssa tai sähköpostilla kirjaamo@tampere.fi

Tampereen kaupunki ei vastaa sähköpostilla lähetetyn oikaisuvaatimuksen tietoturvallisuudesta.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Tiedoksisaanti

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, 7 päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, 3 päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana. Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi, ei lueta määräaikaan. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa tehtävän toimittaa ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimus

Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen.

Oikaisuvaatimus on toimitettava oikaisuvaatimusajan kuluessa oikaisuvaatimusviranomaiselle. Oikaisuvaatimuksen tulee olla perillä oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä klo 15.45 mennessä. Oikaisuvaatimuksen lähettäminen postitse tai sähköisesti tapahtuu lähettäjän omalla vastuulla.