Kaupunginhallituksen konsernijaosto, kokous 19.9.2023

Lataa  Kuuntele 

§ 79 Tampereen kaupungin liikelaitokselle ja tytäryhtiöille asetettavat toiminnan ja talouden tavoitteet vuodelle 2024 

TRE:4198/02.02.01/2023

Valmistelija

  • Vuojolainen Arto, Liiketoiminta- ja rahoitusjohtaja

Valmistelijan yhteystiedot

Controller Ville Taivassalo,​ puh. 041 730 5437, controller Johanna Saarinen, puh 040 187 4582 ja rahoituspäällikkö Saara Unnanlahti, puh. 040 131 9484, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Vt. lakiasiainjohtaja Jouko Aarnio,​ puh. 040 514 4884,​ etunimi.sukunimi@tampere.fi

Perustelut

Kaupunkistrategiaa toteutetaan valtuustokauden tavoitteista johdetuilla talousarvion vuotuisilla tavoitteilla. Nämä ovat kuntalain tarkoittamia valtuustoon nähden sitovia toiminnan ja talouden tavoitteita. Talousarviossa asetetaan sitovia toiminnallisia tavoitteita myös Tampereen Kaupunkiliikenne Liikelaitokselle. Tavoitteiden toteutumista raportoidaan kolme kertaa vuodessa kaupungin johtoryhmälle, kaupunginhallitukselle ja kaupunginvaltuustolle. Tarkastuslautakunnan tehtävänä on arvioida vuosittaisessa arviointikertomuksessaan sitä, miten kaupunki on onnistunut itselleen asettamissa tavoitteissa.

Talousarvion tavoitteita esitetään asetettavaksi 14 suurimmalle tai muutoin omistajaintressin kannalta merkittävälle yhtiölle. Valtuuston päättämät tavoitteet ohjaavat kunnan edustajia tytäryhteisöjen toimielimissä. Tavoitteet eivät kuitenkaan oikeudellisesti sido tytäryhteisöjä, vaan tavoiteasettelu on luonteeltaan välillistä, pääomistajan tahdon esiintuomista.

Tampereen Kaupunkiliikenne Liikelaitokselle asetettavat tavoitteet ovat luonteeltaan toiminnallisia, sillä liikelaitoksen talousarvio hyväksytään johtokunnassa, joka esittää sen edelleen valtuustolle.

Vuodelle 2024 tytäryhtiöille asetetut tavoitteet koskevat yhtiöiden taloutta, talouden tunnuslukuja ja toimintaa, kuten esimerkiksi kehittämishankkeita, jotka nähdään kaupunkiomistajan näkökulmasta merkittävinä. Eri toimialoja koskevia tavoitteita on pyritty edelleen yhdenmukaistamaan. Samoin tavoitteista on pyritty tekemään aiempaa konkreettisempia ja mitattavampia. Tavoitteissa näkyy kaupunkistrategia ja strategiayksikkö on osallistunut aktiivisesti tavoitteiden muotoiluun. Omistajaohjausyksikkö on huomioinut tavoitteissa myös palvelualueiden johdon näkemykset ja yhtiöiden johdon kommentit.

Vuodelle 2024 tavoitteiden määrä pysyy likimain ennallaan. In-house-yhtiöiden osalla tulee huomioida myös se, että toiminnan kehittämistä koskevia tavoitteita sisältyy kaupungin kanssa solmittuihin palvelusopimuksiin. Säätiöille esitetään asetettavaksi vain koko konsernille yhteinen ilmastotavoite ja kestävän kehityksen tavoite. Säätiön hallitus saa toteuttaa vain sääntöjen mukaista toimintaa ja tarkoitusperiä, joten säätiökohtaisista toiminnan tavoitteista on jo aiemmin luovuttu. Tavoitteista on tehty aiempaa mitattavampia vaikuttavuuden, toteutumisen ja raportoinnin helpottamiseksi.

Osinkotavoitteita on valmisteltu omistajaohjauksen toimesta ja niihin on vaikuttanut myös kaupungin ensi vuoden talousarviovalmistelu. Muutamien yhtiöiden osinkotavoitteiden osalta konsernijaoston on toivottavaa vielä arvioida osinkotavoitteita suhteessa syksyn 2023 aikana päivittyneisiin tulosennusteisiin ja yleisiin talousnäkymiin.

Kestävän kehityksen kaupunkitasoista kokonaisuutta koordinoi ja kehittää strategia- ja kehittämisyksikkö. Kaikille tytäryhtiöille (ja säätiöille) on asetettu kaupunkistrategian tavoitteita tukeva yhteinen kestävän kehityksen tavoite: Yhtiöt kehittävät toimintaansa edelleen Tampereen strategiassa olevan YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden mukaisesti ja määrittelevät vuoden 2024 aikana tavoitteet, mittarit ja mittareiden tavoitetasot yhtiökohtaisesti keskeisiksi tunnistetuille YK:n kestävän kehityksen tavoitteille.

Kaupunkiympäristön palvelualueelle sijoittuva kestävä kaupunki -palveluryhmä vastaa kaupungin ilmastotavoitteisiin ja ympäristövastuuseen liittyvistä asioiden valmistelusta, seurannasta ja raportoinnista. Kaikille kaupungin tytäryhtiöille (ja säätiöille) on asetettu kaupunkistrategian tavoitteita tukeva yhteinen ilmastotavoite: Ilmastonmuutoksen hillintä ja siihen sopeutuminen ovat osa YK:n kestävän kehityksen tavoitteita. Yhtiöt edistävät vuoden 2030 hiilineutraalisuustavoitettaan sekä asettamaansa vuoden 2025 välitavoitetta toteuttamalla Hiilineutraali Tampere 2030 -tiekartan toimenpiteitään. Yhtiöt tuovat merkittävimmät investointinsa vuosittain näkyviksi ilmastobudjetin avulla.

Kaupunginvaltuusto päättää liikelaitosten ja tytäryhtiöiden tavoitteista vuoden 2024 talousarvion hyväksymisen yhteydessä.

Päätösehdotus oli

Esittelijä

  • Yli-Rajala Juha, Konsernijohtaja

Tampereen kaupungin liikelaitokselle ja tytäryhtiöille asetettavat toiminnan ja talouden tavoitteet vuodelle 2024 hyväksytään liitteen mukaisesti.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Esteellisyys

  • Olga Haapa-aho, Katja Karintaus ja Sinikka Torkkola ilmoittivat olevansa esteellisiä Tullinkulman Työterveyden ja Pirkanmaan Voimia Oy:n kohtien käsittelyyn. Esteellisyydet todettiin Haapa-ahon ja Torkkolan osalta hallintolain 28 §:n 5) kohdan sekä Karintauksen osalta hallintolain 28 §:n 7) kohdan perusteella. He poistuivat kokouksesta mainittujen kohtien käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.

Kokouskäsittely

Puheenjohtaja Anne Liimola päätti 5 minuutin kokoustauon pitämisestä asian käsittelyn ja päätöksenteon jälkeen.

Tiedoksi

Arto Vuojolainen, Saara Unnanlahti, Ville Taivassalo, Johanna Saarinen

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusohje

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.

Kuntien yhteisen toimielimen päätökseen saa oikaisuvaatimuksen tehdä myös sopimukseen osallinen kunta ja sen jäsen.

Oikaisuviranomainen

Oikaisua haetaan päätösotteessa mainitulta muutoksenhakuviranomaiselta.

Oikaisuvaatimus tulee toimittaa osoitteella:

Tampereen kaupunki
Kirjaamo
Frenckellinaukio 2 B, PL 487
33101 Tampere

Oikaisun voi lähettää myös virallisen sähköisen asioinnin lomakkeella osoitteessa https://www.tampere.fi/asioi-kaupungin-kanssa tai sähköpostilla kirjaamo@tampere.fi

Tampereen kaupunki ei vastaa sähköpostilla lähetetyn oikaisuvaatimuksen tietoturvallisuudesta.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Tiedoksisaanti

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, 7 päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, 3 päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana. Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi, ei lueta määräaikaan. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa tehtävän toimittaa ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimus

Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen.

Oikaisuvaatimus on toimitettava oikaisuvaatimusajan kuluessa oikaisuvaatimusviranomaiselle. Oikaisuvaatimuksen tulee olla perillä oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä klo 15.45 mennessä. Oikaisuvaatimuksen lähettäminen postitse tai sähköisesti tapahtuu lähettäjän omalla vastuulla.