Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta, kokous 24.1.2024

Lataa  Kuuntele 

§ 6 Festivaalien ja suurten yleisötapahtumien yleisavustukset ja tila-avustukset vuodelle 2024 

TRE:5124/12.03.00/2023

Valmistelija

  • Salmenkangas Niina, Kulttuurijohtaja

Valmistelijan yhteystiedot

Suunnittelija Venla Moisala, puh. 040 800 4836, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Hallintosihteeri Kalle Kaunisto, puh. 040 485 1059, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Perustelut

Vuoden 2024 festivaalien ja suurten yleisötapahtumien yleisavustusten hakuaika oli 1.–30.11.2023. Määräaikaan mennessä festivaalien ja suurten yleisötapahtumien yleisavustusta haki 23 yhteisöä. Edellisessä haussa hakijoita oli 23.
Festivaalien ja suurten yleisötapahtumien yleisavustusten määräraha vuodelle 2024 on 613 000 euroa, eli lisäystä edellisvuoteen on 13 000 euroa. Tästä avustuskokonaisuudesta myönnettäviin tila-avustuksiin on talousarviossa varattu vuodelle 2024 yhteensä 46 908,13 euroa, mikä on vastaava summa kuin vuonna 2023. Tampereen kaupungin hallintosäännön 17 § mukaan lautakunta päättää oman tehtäväalueensa osalta avustusten ja tukien myöntämisperusteista ja myöntämisestä kaupunginhallituksen määräämien yleisten periaatteiden mukaisesti.

Avustamisen periaatteet ja arviointikriteerit

Festivaalien ja suurten yleisötapahtumien yleisavustukset ovat harkinnanvaraisia avustuksia, joita voidaan myöntää Tampereella järjestettävien, vakiintuneiden festivaalien ja kulttuuritapahtumien toteuttamiseen. Avustuksen tavoitteena on turvata kulttuuri- ja tapahtumatarjonnan monipuolisuus sekä kulttuurin saavutettavuus. Avustuskokonaisuudelle on määritelty myöntämisperusteet, joiden valossa avustushakemuksia arvioidaan (kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 29.11.2023, § 54).

Festivaalin tai tapahtuman tulee olla järjestetty vähintään kaksi kertaa, ja tapahtuman järjestäjällä tulee olla potentiaalia ja kykyä kehittää sitä edelleen. Festivaaliksi katsotaan kulttuuritapahtumat, jotka ovat kestoltaan 2–10 päivää. Myös yksipäiväisiä tapahtumia voidaan avustaa, mikäli niiden merkittävyys taiteenalansa kentässä on erityisen suuri. Avustus on tarkoitettu festivaaleille ja tapahtumille, jotka ovat kulttuurisilta sisällöiltään korkeatasoisia, ammattimaisesti toteutettuja ja merkittäviä paikallisesti, alueellisesti, valtakunnallisesti ja/tai kansainvälisesti. 

Avustuksista päätettäessä otetaan huomioon avustettavan toiminnan vastaavuus avustamisen tavoitteisiin sekä laatu ja vaikuttavuus. Tämän lisäksi huomiota kiinnitetään toimintaan osallistuneiden määrään, toiminnan laajuuteen, suunnitelmallisuuteen ja tavoitteellisuuteen sekä tapahtuman taloudelliseen tilanteeseen. Yhteisöllä tulee olla tarve avustukselle, mutta yhteisön taloudellisen kokonaistilanteen on oltava vakaa. Yhteisön oman varainhankinnan on oltava tasapainossa suhteessa toiminnan kuluihin ja saatuihin avustuksiin. Yleisavustuksella tuettavia menoja ovat avustettavasta toiminnasta aiheutuvat kulut. Avustuksensaaja ei voi maksaa kohtuullista suurempia palkkoja tai palkkioita henkilöstölleen, minkä lisäksi hallintokulujen suhteettoman suuri osuus edellisen tilikauden kokonaismenoista vaikuttaa avustukseen alentavasti. Avustusta saavan yhteisön on järjestettävä kirjanpitonsa siten, että avustuksen käyttöä voidaan helposti tarkastella kirjanpidosta.

Kaupungin tiloissa toimiville kulttuuriyhteisöille voidaan myöntää yleisavustuksen osana tai sen sijaan tila-avustusta. Tila-avustuksen saajan tulee täyttää yleisavustuksen saamisen ehdot.

Avustustoiminnassa otetaan huomioon valtiontukisääntely ja hallintolaissa (434/2003) säädetyt hyvän hallinnon perusteet. Tampereen kaupungin avustusten ja apurahojen yleisten periaatteiden (kaupunginhallitus 19.9.2022, § 367) mukaan avustusta voidaan myöntää vain yleishyödylliseen toimintaan, joka edistää kaupungin strategisten tavoitteiden toteutumista, täydentää kaupungin omaa palvelutoimintaa ja on kaupungin eettisten toimintaperiaatteiden mukaista. Avustuksella ei saa olla kilpailua vääristäviä vaikutuksia eikä avustusta myönnetä toimintaan, jonka mahdollinen tuotto käytetään omistajiensa hyväksi. Samaan tarkoitukseen voi Tampereen kaupungilta saada avustusta ainoastaan yhden avustuksen muodossa.

Venäjän Ukrainaan tekemän hyökkäyksen vuoksi kaupungin myöntämää yleisavustusta ei ole tarkoitettu käytettäväksi Venäjän valtion tai sen edustamien virallisten tahojen kanssa tehtävään tai tukemaan toimintaan. Mikäli näin katsotaan tapahtuneen, avustussumma peritään kokonaisuudessaan takaisin.

Myönnetty avustus voidaan viranhaltijan päätöksellä joko keskeyttää tai avustus peruuttaa, mikäli avustusehtoja rikotaan tai edellytykset avustuksen saamiselle eivät täyty. Myönnetty avustus on käytettävä vuoden 2024 aikana eikä avustuksen käyttöä ole mahdollista siirtää seuraavalle vuodelle ilman myöntäjän lupaa.

Hakemusten arviointia on tehty työryhmässä, jossa on mukana edustajia Kulttuurin palveluryhmästä sekä Elinvoiman ja kilpailukyvyn palvelualueen tapahtumapalvelut -yksiköstä.

Avustusesitys

Festivaalien ja suurten yleisötapahtumien yleisavustusta esitetään myönnettäväksi 21:lle yhteisölle raha-avustuksena yhteensä 613 000 euroa. Tämän asian liitteenä on kooste avustusta vuodelle 2024 hakeneista yhteisöistä, esitetyistä avustussummista ja kahtena edellisenä vuonna myönnetyistä avustuksista.

Yleisavustuksen lisäksi kolmelle yhteisölle esitetään myönnettäväksi tila-avustusta. Tampereen Elokuvajuhlat – Tampere Film Festival ry, Tampereen Teatterikesä ry sekä Suomen Nuorisoseurat ry:n Pispalan Sottiisi saavat kaupungin tiloja vastikkeetta käyttöönsä yhteensä 46 908,13 euron arvosta. Kulttuurin palveluryhmällä on kyseisistä tiloista vuokrasopimus Kiinteistöt, tilat ja asuntopolitiikka -yksikön kanssa, jolle Kulttuurin palveluryhmä maksaa päätöksessä mainitut tilakustannukset yhteisöjen tila-avustuksena laskua vastaan. Tämän asian liitteenä on kooste tila-avustusta saavista yhteisöistä, esitetyistä tila-avustussummista sekä kahden edellisen vuoden myönnetyistä tila-avustuksista.

Tampereen kaupungin avustusten ja apurahojen yleisten periaatteiden (kaupunginhallitus 19.9.2022, § 367) mukaan hakijan taloudellinen tilanne huomioidaan avustuksen tarpeellisuutta ja tarkoituksenmukaisuutta tarkastellessa. Arvioinnin perusteella Tracon ry:n järjestämä Tampereen roolipeli- ja animetapahtuma Tracon on ylijäämäinen, ja siitä syystä festivaalin avustamiselle ei nähdä tarvetta.

Tampereen kaupungin avustusten ja apurahojen yleisten periaatteiden (kaupunginhallitus 19.9.2022, § 367) mukaan yleisavustusta voivat hakea Tampereella toimivat yhdistykset ja yhteisöt. Arvioinnin perusteella DUNK - De Ungas Musikförbund i Svenskfinland ry:n säännöllinen toiminta ei sijoitu Tampereelle, ja yhdistyksen järjestämä Skolmusik-musiikkifestivaali on kertaluontoisesti Tampereella. Tästä syystä tapahtuma on siirretty käsiteltäväksi Tampereen kaupungin Suurtapahtumatyöryhmälle, jonka seuraava kokous on 18.1.2024. Tästä kokonaisuudesta festivaalille ei siis esitetä myönnettäväksi avustusta, ja heidän yleisavustuslomakkeella hakemistaan Pakkahuoneen kiintiöpäivistä tehdään myös erillinen viranhaltijapäätös. Hakulomakkeella oli mahdollista hakea yleisavustuksen lisäksi myös Pakkahuoneen kiintiöpäiviä. Kulttuuriyhdistys DesignOnTampere ry:n hakemus koski pelkästään niitä, eikä sitä siksi ole laskettu mukaan yleisavustushakijoiden kokonaismäärään tai liitetty tämän päätöksen liitteenä olevaan taulukkoon. Kaikista yleisavustuslomakkeella haetuista Pakkahuoneen kiintiöpäivistä tehdään erillinen kulttuuripalvelupäällikön viranhaltijapäätös.

Hakemusasiakirjoja voi pyytää nähtäväksi suunnittelija Venla Moisalalta, etunimi.sukunimi@tampere.fi, puh. 040 800 4836.

Päätösehdotus oli

Esittelijä

  • Savisaari Lauri, Johtaja

Festivaalien ja suurten yleisötapahtumien yleis- ja tila-avustukset vuodelle 2024 myönnetään liitteenä olevan esityksen mukaisesti raha-avustuksina kulttuurin palveluryhmän kustannuspaikalta 137010, sisäinen tilaus 25801, festivaalit ja suuret yleisötapahtumat, sekä tila-avustuksina kulttuurin palveluryhmän kustannuspaikalta 137011.

Avustusten maksatus voidaan aloittaa ennen päätöksen lainvoimaisuutta sillä ehdolla, että avustuksen saaja sitoutuu palauttamaan saamansa avustuksen, mikäli päätös muuttuu muutoksenhaun vuoksi.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Kokouskäsittely

Suunnittelija Venla Moisala oli asiantuntijana paikalla asian käsittelyn aikana.

Esittelijä teki muutoksen päätösehdotukseensa seuraavien hakijoiden osalta:

Suomen nuorisoseurat ry, esitettävä avustus muutettiin 15 565,30 euroon
Tampereen Film Festival ry, esitettävä avustus muutettiin 19 137,08 euroon
Tampereen Teatterikesä ry, esitettävä avustus muutettiin 18 094,60 euroon

Puheenjohtaja hyväksyi näin muutetun päätösehdotuksen asian käsittelyn pohjaksi.

Tiedoksi

Hakijat, Niina Salmenkangas, Marianna Lehtinen, Venla Moisala, Minnakaisa Kuivalainen, Marko Stenström, Anna Szalay, Aliisa Piirla, Susanna Lundström, Teemu Irri, Päivi Lehtinen

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusohje

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.

Kuntien yhteisen toimielimen päätökseen saa oikaisuvaatimuksen tehdä myös sopimukseen osallinen kunta ja sen jäsen.

Oikaisuviranomainen

Oikaisua haetaan päätösotteessa mainitulta muutoksenhakuviranomaiselta.

Oikaisuvaatimus tulee toimittaa osoitteella:

Tampereen kaupunki
Kirjaamo
Frenckellinaukio 2 B, PL 487
33101 Tampere

Oikaisun voi lähettää myös virallisen sähköisen asioinnin lomakkeella osoitteessa https://www.tampere.fi/asioi-kaupungin-kanssa tai sähköpostilla kirjaamo@tampere.fi

Tampereen kaupunki ei vastaa sähköpostilla lähetetyn oikaisuvaatimuksen tietoturvallisuudesta.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Tiedoksisaanti

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, 7 päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, 3 päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana. Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi, ei lueta määräaikaan. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa tehtävän toimittaa ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimus

Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen.

Oikaisuvaatimus on toimitettava oikaisuvaatimusajan kuluessa oikaisuvaatimusviranomaiselle. Oikaisuvaatimuksen tulee olla perillä oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä klo 16 mennessä. Oikaisuvaatimuksen lähettäminen postitse tai sähköisesti tapahtuu lähettäjän omalla vastuulla.