Perustelut
Kiinteistöjohtaja päätti 28.4.2026 § 254 yritystontin 837-75-6234-3 vuokraamisesta Kiinteistö Oy Kauhakorvenkatu 53 B:lle. Vuokrauspäätöksestä on tehty oikaisuvaatimus .6.2026. Oikaisuvaatimuksessa on vaadittu vuokrauspäätöstä kumottavaksi perusteettomana ja yhdenvertaisuutta rikkovana sekä lainvastaisena. Oikaisuvaatimuksen mukaan kaupunki ei ole selvittänyt vuokralaisena olevan yhtiön taustoja ja kykyä toteuttaa rakennushanke sovitussa aikataulussa sekä vuokralainen on rekisteröimätön yhtiö, eikä sillä ole voimassa olevia taloustietoja ja sopijapuolen edustajalla on peruuntuneita kohteita kaupungilta. Oikaisuvaatimuksen mukaan vuokralainen on jo hakenut ja saanut tontin varausajalle jatkoa.
Oikaisuvaatimus voidaan tehdä joko laillisuus- tai tarkoituksenmukaisuusperusteella. Laillisuusperuste on olemassa, jos päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä tai on muuten lainvastainen.
Kiinteistöjohtajan päätös 28.4.2026 § 254 ei ole ollut lainvastainen. Asunto- ja kiinteistölautakunnan päätöksen 18.12.2025 § 264 mukaisesti asian päättää kiinteistöjohtaja, kun kyse on maa- ja vesialueiden vuokraamisesta enintään 10 vuodeksi ja pidemmäksikin ajaksi, jos vuokranmääräytymisperusteena käytetty pääoma-arvo on alle 200 000 euroa tai jos asunto- ja kiinteistölautakunta tai palvelualueen johtaja on vahvistanut vuokrauksessa ja muussa luovutuksessa noudatettavat perusteet.
Päätöstä ei ole syytä muuttaa myöskään tarkoituksenmukaisuusperusteella. Kiinteistöjohtajan päätös 28.4.2026 § 254 on tehty kaupunginvaltuuston 9.2.2026 § 25 hyväksymien lainvoimaisten asunto- ja maapoliittisten linjausten 2026-2029 kohdan 5.3.3 periaatteiden mukaisesti. Yritystonttien luovutuksissa pääsääntönä on jatkuvaan hakuun perustuva neuvottelumenettely. Neuvottelumenettelyllä tapahtuvan tontinluovutuksen osalta tonttien saajien valinnassa kriteereinä ovat elinkeinopoliittisten tavoitteiden toteuttaminen, hakijoiden yhdenvertainen kohtelu ja tasapuolisuus, rakentamisen nopea aloitus sekä kilpailun edistäminen.
Oikaisuvaatimuksen alaisessa päätöksessä vuokralaisena on yhtiö, joka on jo toteuttanut viereiselle tontille toimitiloja korkean teknologian yritysten tarpeisiin. Tontin 837-75-6234-3 vuokraaminen perustuu toimitilojen laajennustarpeeseen kohteessa sijaitsevien yritysten kasvaessa. Vuokrauspäätös perustuu huolelliseen valmisteluun ja neuvotteluihin vuokralaisen suunnitelmista, aikataulusta sekä taloudellisesta kyvykkyydestä hankkeen toteuttamiseen. Vuokralaisyhtiöllä ei ole ennestään kaupungin luovuttamaa rakentamatonta tonttivarantoa Tampereella, eikä oikaisuvaatimuksen alaista tonttia ole varattu vuokralaiselle aiemminkaan. Vuokraus sisältää kaupungin linjausten periaatteiden mukaiset rakentamisvelvoitteet sanktioineen.
Oikaisuvaatimus tulee hylätä.
Päätöksen liite sisältää henkilötietoja, minkä johdosta sen verkkojulkisuutta on rajoitettu.
Toimivalta: Kuntalaki § 134.
Päätösehdotus
Esittelijä
Oikaisuvaatimus hylätään.