Elinvoima- ja osaamislautakunta, kokous 10.9.2025

Pöytäkirja on tarkastamaton

§ 102 Tampereen seudun ammattiopisto Tredun ja Tampereen Aikuiskoulutuskeskuksen yhteisen oppimisympäristön tarveselvitys (yhteistoiminta-alueen asia) 

TRE:3125/12.01.01/2024

Valmistelija

  • Viskari Kirsi, Johtaja, ammatillinen koulutus

Valmistelijan yhteystiedot

Johtaja, ammatillinen koulutus Kirsi Viskari, puh. 0400 376 420, palveluverkkojohtaja Jari Sisso, puh. 040 059 0088, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Hallintosihteeri Kati Selkämaa, puh. 040 707 3238, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Perustelut

​​​​​​Vuonna 2022 Tampereen kaupungin apulaispormestari käynnisti hankkeen, jonka tavoitteena oli edistää oppimisympäristöjen yhteistä kehittämistä Tampereen kaupungin alueella toimivien keskeisten toisen ja kolmannen asteen oppilaitosten välillä. Tämän pohjalta Tampereen seudun ammattiopisto (Tredu) ja Tampereen aikuiskoulutuskeskus (TAKK) aloittivat yhteistyön, jonka tavoitteena on kartoittaa erityisesti kone- ja tuotantotekniikan alan koulutuksen kehittämismahdollisuuksia.

Samaan aikaan oli käynnissä Tredun Hepolamminkadun kampuskehityshanke, jossa tarkasteltiin myös uudisrakentamisen tarpeita kampusalueella. Koska alueella oli aiemmin sijainnut kaatopaikka, suoritettiin maaperätutkimuksia, joiden tuloksena kiinteistöltä paljastui haitallisia aineita laajalta alueelta. Tutkimustulosten perusteella uudisrakentamisvaihtoehto arvioitiin toissijaiseksi vaihtoehdoksi. Lisäksi kiinteistön omistaja, Tredu-Kiinteistöt Oy ei ollut halukas investoimaan uudisrakennukseen merkittävien kustannusten vuoksi. Kampuskehityshankkeen yhteydessä kartoitettiin myös kampuksen kone- ja tuotantotekniikan oppimisympäristöjen teknistä kuntoa. Selvityksen mukaan nykyiset Hepolamminkadun kampuksella olevat kone- ja tuotantotekniikan tilat vaativat muutamien vuosien aikana perusparannustoimenpiteitä.

Oppimisympäristöjen kehittämisen osalta Tredu järjesti syksyllä 2023 työpajasarjan yhteistyössä Turun Yliopiston Tulevaisuustislaamon kanssa. Työpajojen tavoitteena oli määritellä haluttu tulevaisuuskuva teknisten alojen oppimisympäristöille vuoteen 2040. Työskentelyyn osallistettiin laajasti henkilöstöä ja opiskelijoita ja sen tuotoksia hyödynnetään myös tämän hankesuunnittelun yhteydessä.

Vuonna 2024 ammatillisen koulutuksen rahoitukseen tuli merkittävä lakimuutos ja leikkaus. Rahoitusmallia muutettiin niin, että siinä korostuvat tutkinnot, tutkinnon osat sekä työllistymisen edistäminen. Lisäksi ei-maksuttomuuden piiriin kuuluvien, ts. ei-oppivelvollisten koulutuksen osalta rahoitus painottaa tutkintoa pienempien kokonaisuuksien merkitystä sekä asettaa ylärajan opiskelijavuosien pohjalta tulevalle rahoitukselle. Valtakunnallinen rahoitusleikkaus oli yhteensä 120 miljoonaa euroa, ja se kohdistui erityisesti aiemman toisen tai korkea-asteen tutkinnon suorittaneiden koulutukseen.

Samaan aikaan koulutuksen kustannukset, kuten palkat, tilojen ylläpito sekä aineiden ja tarvikkeiden hinnat ovat nousseet merkittävästi. Kokonaistaloudellinen tilanne nähdään jatkossa entistä haastavampana.

Tältä pohjalta käynnistettiin yhteistyökartoitus, jossa tarkasteltiin kone- ja tuotantotekniikan osaamisalan mahdollista siirtämistä TAKKin Nirvan kampuksen tiloihin. Suunniteltu toiminta sijoittuisi kokonaisuudessaan “Konepajakoulu” -brändin alle.

Elinvoima- ja osaamislautakunta hyväksyi 16.4.2025 Tampereen Aikuiskoulutussäätiö sr:n ja Tampereen seudun ammattiopiston yhteisten oppimisympäristöjen suunnittelun jatkoselvityksen. Päätöksen jälkeen asian valmistelussa on edetty tarveselvityksen laadintaan. Vielä kesken olevat vaikutustenarvioinnit valmistuvat hankeselvityksen esittelyyn mennessä.

Tarveselvityksessä on tarkennettu Nirvaan suunnitellun yhteisen oppimisympäristön tilatarpeita Tredun osalta. Tähän kuuluu mm. A-talon tilojen käytönsuunnittelun tarkentaminen ja tilojen jaon tarkentaminen toimijoiden kesken. Lisäksi selvityksessä on tarkasteltu suunnitellun lisärakennuksen tilankäyttöä ja tilojen jakoa toimijoiden kesken.

Tilantarve

Tilojen mitoituksessa on otettu huomioon lähiopetuksessa olevien määrä. Ryhmiä koulutusalalla on 15–18, joista työssäoppimisjaksoilla on normaalisti 3–5 ryhmää. Suurin tila- ja jaksokuorma sijoittuu jaksoihin 1–3. Suunnittelussa on arvioitu työsalitarpeeksi kahdeksan työsalia ja teorialuokkien osalta tarpeeksi on arvioitu 7–9 tilaa. Näistä yhden luokan tulisi olla ns. tietokoneluokka.

Henkilökuntaa tiloissa tulee työskentelemään 23. Heidän työtilatarpeensa huomioidaan suunnittelussa. Prosessin aikana on tarkasteltu myös mm. henkilöstön ajoneuvojen pysäköintiin liittyvää kokonaisuutta.

Tilantarpeen suunnittelussa tulee huomioida alan opiskelijoiden opiskelija- sekä ruokahuollon järjestäminen kampuksella. Lisäksi on huomioitava tilojen houkuttelevuuteen ja viihtyisyyteen liittyviä asioita. Tredun ja TAKKin opiskelijoiden terveydenhuolto ja kuraattoripalvelut järjestetään yhteisissä tiloissa. Suunnitelmassa on tilat Pirhan toiminnalle. Tredun opiskelijoiden ruokailu toteutetaan TAKKin jo olemassa olevassa ruokalassa.

Aikatauluarvio

Tavoitteena on ottaa A-rakennuksen tilat ja uudisrakennus käyttöön vuoden 2028 elokuussa. Hankesuunnitelman on määrä olla hyväksyttävänä syksyn 2025 aikana. Hankkeen aikataulu tulee tarkentumaan suunnitteluvaiheessa.

Hankkeen toteuttamiseen liittyvät tiedot

Yhteisen oppimisympäristön toteuttamispaikka sijaitsee TAKKin Nirvan kampuksella osoitteessa Kurssikeskuksenkatu 11, Tampere. Kampus muodostuu kahdesta kiinteistöistä, joista toisella on vielä käyttämätöntä rakennusoikeutta noin 4200 m2. Tampereen aikuiskoulutuskeskus on jo aiemmin tarkastellut lisärakentamista tälle kiinteistölle.

Kampukselle johtaa hyvät liikenneyhteydet, sijaitseehan TAKKin kampus kehätien välittömässä läheisyydessä. Alueen ohi kulkee lisäksi Tampereen pääpyöräilyreitti Vuores - Tampereen keskusta ja kevyen liikenteen väylästö on alueella muutoinkin laaja. TAKKin pihassa sijaitsee Tampereen joukkoliikenteen pysäkki ja alueelta on suorat yhteydet keskustan lisäksi Hervantaan ja Pirkkalaan.

Esisuunnittelun yhteydessä tehdyissä luonnoksissa A-rakennukseen Tredulle on sijoitettu neljä työhallia valvomoineen levy- ja hitsaustyön sekä koneistuksen opetuksen käyttöön. Lisäksi tiloihin tulee hiontatila ja tilat opetuksen käytössä olevalle vesileikkurille. A-rakennukseen on suunniteltu neljä teorialuokkaa ja yksi tietokoneluokka. Lisäksi suunnittelussa tiloihin on sijoitettu henkilökunnan työtiloja sekä henkilökunnan ja opiskelijoiden sosiaalitiloja.

Uudisrakennukseen esisuunnittelussa luonnosteltu Tredun käyttöön neljä työsalia valvomoineen koneasennuksen ja koneautomaatioasennuksen opetuksen käyttöön. Lisäksi Tredulle on suunniteltu tiloihin kolmea teorialuokkatilaa. Rakennukseen tulee sijoittumaan myös henkilökunnan työtiloja sekä henkilökunnan ja opiskelijoiden sosiaalitiloja.

Investointi- ja käyttökustannukset

A-talon saneeraustöiden kustannusarvio on 6,2 milj. € (alv 0%) sisältäen TAKKin vähennyskelvottoman alv-osuuden. Kustannusarvio päivittyy teknisen toteutussuunnittelun edetessä sekä urakkatarjousten perusteella. Tredun osuudeksi kustannuksista on tässä vaiheessa arvioitu 51 % eli noin 3,2 milj. €.

Uudisrakennushankkeen arvioidut kokonaiskustannukset ovat välillä 12,4 M€ – 14,4 M€ (alv 0 %). Arvio sisältää TAKKin vähentämättömän alv-osuuden. Lopullinen kustannus tarkentuu toteutussuunnittelun valmistuttua, jolloin rakennuksen kokonaispinta-ala varmistuu. Tredun osuudeksi kustannuksista on tässä vaiheessa arvioitu 63 % eli noin 7,8–9,1 milj. €. Tilojen ensikertaisen kalustamisen kustannuksia näissä luvuissa ei ole mukana.

Tredun osuus saneeraustöiden ja uudisrakennuksen kustannuksista arvioidaan suunnittelun tässä vaiheessa olevan noin 11,0–12,3 milj. €. Kaikki investointikustannukset kohdentuvat Tredulle vuokravaikutteisesti hankesuunnitelman myötä laadittavan vuokrasopimuksen pääomavuokran muodossa. Investointi tulee kokonaan TAKKin taseeseen.

Alustavan suunnittelun mukaan A-talon osalta Tredun pääoma- ja ylläpitovuokrat ovat arvion mukaan noin 529 000 € vuodessa sekä investointivuokra noin 269 000 € vuodessa. Uudisrakennuksen osalta investointivuokra on noin 662 000–769 000 € vuodessa. Ylläpitovuokra on noin 241 000 € vuodessa.

Päätösehdotus oli

Esittelijä

  • Salmi Pekka, Johtaja

Tampereen seudun ammattiopisto Tredun ja Tampereen Aikuiskoulutuskeskuksen yhteisen oppimisympäristön tarveselvitys merkitään tiedoksi.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

Tampereen Aikuiskoulutussäätiö sr: rehtori Teppo Tapani, Jari Sisso, Tuula Grönfors, Tredun johtoryhmä (tredujohtoryhma@tampere.fi)

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:

-vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)
-virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)
-etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22 §)