Kaupunginhallitus, kokous 17.11.2025

§ 478 Valtuustoaloite tamperelaisten lasten kouluteiden turvallisuuden ongelmakohtien selvittämiseksi – Mirja Salmijärvi ja Hanna Sareila 

TRE:5836/08.00.01/2024

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Vandell Ari, Suunnittelupäällikkö, Ari.Vandell@tampere.fi

Perustelut

Valtuutetut Mirja Salmijärvi ja Hanna Sareila esittävät 16.12.2024 jättämässään valtuustoaloitteessa huolensa lasten oikeudesta turvalliseen koulumatkaan. Valtuustoaloitteessa esitetään toimenpiteeksi karttapohjaisen kyselyn käynnistämistä koululaisten vanhemmille ja huoltajille koulumatkojen vaaranpaikkojen kartoittamiseksi koulutalokohtaisesti.  Valtuustoaloitteen mukaan kyselytuloksilla saataisiin tarkkaa tietoa yksittäisistä ongelmakohdista ja tietoa kouluteiden turvallisuutta parantavien ratkaisujen kehittämiseksi.

Tampereen kaupunki on hyväksynyt kestävän kaupunkiliikkumisen suunnitelman (SUMP) toukokuussa 2021. Kestävän kaupunkiliikkumisen suunnitelman tavoitteena on vaikuttaa kulkutapavalintoihin, turvallisuuden tunteeseen, yhdenvertaisuuteen ja kestävyyteen. Suunnitelmassa on kuusi kaupungin tavoitteista nousevaa painopistealuetta, joista ”Turvallinen kaupunki kaikille” on yksi.  ”Turvallinen kaupunki kaikille” korostaa jokaisen lapsen oikeutta turvalliseen ja itsenäiseen koulumatkaan kävellen, pyörällä tai joukkoliikenteellä. Keskeisiä toimenpiteitä ovat ajonopeuksien rauhoittaminen asuinalueilla ja autoliikenteen rauhoittaminen koulujen läheisyydessä.

Kaupunki kartoittaa asukkaiden hyvinvointia kyselyllä kahden vuoden välein. Tammikuussa 2025 toteutettuun Tamperelaisten hyvinvointikyselyyn vastasi lähes 4 000 kaupunkilaista. Vuoden 2025 hyvinvointikyselyssä vastaaja pystyi merkitsemään kartalle oman asuinalueen tärkeitä ja viihtyisiä sekä turvattomia ja epäviihtyisiä paikkoja. Paikkamerkintöjä vastaajat tekivät 15 600 kappaletta. Huolta herättävät paikkamerkinnät liittyvät useimmiten liikenteeseen, ja näitä oli vuoden 2025 kyselyssä lähes 3000 paikkamerkintää. Liikenteeseen liittyvien huolta herättävien paikkamerkintöjen määrä oli aiemmassa, vuoden 2023 hyvinvointikyselyssä noin 6800 kappaletta.

Hyvinvointikyselyssä kartoitetaan varsin kattavasti liikkumisen turvattomuuden tunteeseen liittyviä syitä koko kaupungin tasolla. Liikenteen huolta aiheuttavien paikkamerkintöjen syy -kategoriassa pystyi valitsemaan mm. autojen ylinopeus, huono näkyvyys, koululaisten saattoliikenne, jalankulkijoiden/pyöräilijöiden käyttäytyminen, jalkakäytävään/pyörätiehen/suojatiehen tai sen puutteeseen liittyvä syy tai talvihoidon laatuun liittyvä syy. Vastaajien yleisimmin valitsemia syitä turvattomuuden tunteeseen olivat läpiajoliikenne, autojen ajonopeudet ja autoilijoiden käyttäytyminen. Myös työmaiden aiheuttamat väliaikaiset liikennejärjestelyt sekä pyöräilijöiden/sähköpotkulautailijoiden käyttäytyminen nousivat valintasyinä.

Liikennejärjestelmän suunnitteluyksikkö hyödyntää hyvinvointikyselyn paikkatietoaineistoa mm koulujen lähialueiden turvallisuuden parantamistarpeiden, liikenteen rauhoittamiskohteiden tarpeen ja kiireellisyyden sekä toteutettujen rauhoittamistoimenpiteiden vaikuttavuuden arvioinneissa. Hyvinvointikyselyn paikkatietovastausten perusteella saadaan jo nykyisin hyvin kattava tilannekuva turvattomiksi koetuista paikoista. Hyvinvointikyselyn tuloksia täydentävät lisäksi kaupungin vuosittain saamat sadat turvallisuuteen liittyvät kuntalaispalautteet ja asukasvuorovaikutuksessa saadut palautteet.

Hyvinvointikysely on säännöllisesti, kahden vuoden välein toistettava kysely, joka kokoaa monipuolisesti kokemustietoa asukkaiden hyvinvoinnista ja kyselyn tuloksia hyödynnetään useissa kaupungin eri yksiköissä. Erillisellä koulukohtaisella turvallisuuskyselyllä ei saavutettaisi merkittävästi lisäarvoa hyvinvointikyselyyn nähden. Erillinen koulukohtainen turvallisuuskysely saattaisi jopa vaarantaa laajemmin palvelevan hyvinvointikyselyn vastaamisaktiivisuutta.

Päätösehdotus oli

Esittelijä

Nurminen Mikko, Johtaja, Mikko.Nurminen@tampere.fi

Esitetään kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuuston päätettäväksi:

Mirja Salmijärven ja Hanna Sareilan valtuustoaloite ja siihen annettu vastaus merkitään tiedoksi. Aloite todetaan loppuun käsitellyksi.

Aloite ei tässä vaiheessa anna aihetta muihin toimenpiteisiin.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Nurminen Mikko, Johtaja

Valmistelijan yhteystiedot

Vastaava liikenneinsinööri Heljä Aarnikko, puh. 040 806 4917,​ etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Lakiasiainjohtaja Laura Klami, puh. 040 543 2285, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Yli-Rajala Juha, Konsernijohtaja

Esitetään valtuuston päätettäväksi:

Mirja Salmijärven ja Hanna Sareilan valtuustoaloite ja siihen annettu vastaus merkitään tiedoksi. Aloite todetaan loppuun käsitellyksi.

Aloite ei tässä vaiheessa anna aihetta muihin toimenpiteisiin.

Tiedoksi

Mirja Salmijärvi, Hanna Sareila, Kapa_kaupsu_lisu