Perustelut
Vuoden 2026 talousarvio ja vuosien 2026–2029 taloussuunnitelmaa valmistellaan parhaillaan. Kaupunginhallitus on ohjeistanut talousarvion laadintaa ja asettanut talousarvion tulo- ja menokehyksen kokouksessaan 30.6.2025 (§ 319).
Kehyspäätöksen yhteydessä kaupunginhallitus ohjasi organisaatiota jatkamaan talouden tasapaino-ohjelman toimenpiteiden valmistelua osana talousarvion valmistelua. Talousarviokehyksessä on huomioitu muun muassa kunta-alan palkkaratkaisun noin 13 milj. euron kustannusvaikutus, toimintayksiköiden esittämiä pakollisia lisäystarpeita yhteensä 25,7 milj. euroa sekä toiminnan tehostamis- ja sopeuttamistoimenpiteitä yhteensä 18,7 milj. euroa. Talouden tasapaino-ohjelman toimenpiteistä päättää valtuusto talousarvion yhteydessä.
Kehyspäätöksen mukainen talousarvion 2026 tulos olisi alijäämäinen 54,4 milj. euroa. Lisäksi osana talousarvion ja -taloussuunnitelman laadintaa ja talouden tasapaino-ohjelman valmistelua Tampereen kaupunki käynnisti elokuussa 2025 yhteistoimintaneuvottelut, joilla tavoitellaan noin 10 milj. euron pysyväisluonteista säästövaikutusta henkilöstömenoihin.
Lautakunnat ovat käsitelleet talousarvioesityksiään ja myös talouden tasapaino-ohjelman toimenpiteitä. Osasta tasapaino-ohjelman toimenpiteistä on valmisteltu myös vaikutusten ennakkoarviointia päätöksenteon tueksi.
Pormestarin talousarvioesitykseen tullaan vielä valmistelussa päivittämään tarvittaessa viimeisimmät arviot verotuloista, valtionosuuksista sekä rahoitustuloista ja -menoista. Lisäksi pormestarin johdolla talousarvioon voidaan huomioida myös muita toimintakatteeseen ja investointitasoon vaikuttavia asioita. Koko kaupungin organisaatiota koskevien yhteistoimintaneuvotteluiden on tarkoitus päättyä lokakuun alussa. Mahdolliset yhteistoimintaneuvotteluiden kustannusvaikutukset tullaan huomioimaan pormestarin talousarvioesityksessä. Kaupunginhallitus käsittelee yhteistoimintaneuvotteluiden päättymistä kokouksessaan 6.10.2025.
Investointien valmistelun tilanne
Valmistelutilanteen mukaan vuosina 2027–2029 investointitaso vaihtelee noin 232,4 ja 250,0 milj. euron välillä. Keskimääräinen investointitaso on noin 238,2 milj. euroa. Investointien tulorahoitusprosentti vaihtelee 37 ja 47 prosentin välillä. Investointien valmistelu jatkuu pormestarin talousarvioesitystä varten.
Toiminnan tavoitteiden valmistelu
Talousarvion 2026 toiminnan tavoitteet tulevat perustumaan Tampereen Tekemisen kaupunki -strategian päivityksen valtuustokauden tavoitteisiin. Talousarviossa toiminnan tavoitteita asetetaan kaupunkitasoisesti ja erikseen lautakunnille. Myös konserniyhteisöille asetetaan tavoitteita valmistelussa oleva strategia huomioiden.
Pormestarin talousarvioehdotus esitellään 22.10.2025 kaupungin yhteistoimintaryhmälle sekä sen jälkeen medialle, kaupunginhallituksen talousarviokäsittely on 27.10.2025 ja kaupunginvaltuusto päättää talousarviosta 10.11.2025.
Talousarvion valmisteluvaiheen tilannetta esitellään kokouksessa.
Tampereen kaupungin hallintosäännön (2.9.2025) 14.1 §:n mukaan kaupunginhallituksen tehtävänä on vastata hallinnosta ja taloudenhoidosta (2. kohta) sekä ohjata toiminnan ja talouden suunnittelua (4. kohta).
Päätösehdotus oli
Esittelijä
-
Yli-Rajala Juha, Konsernijohtaja
Vuoden 2026 talousarvion laadinnan tilannekatsaus merkitään tiedoksi.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin.