Kaupunginvaltuusto, kokous 21.2.2022

§ 30 Kokouksessa jätetyt valtuustoaloitteet 

TRE:8155/00.01.03/2021

Perustelut

Kokouskutsussa mainittujen asioiden käsittelyn jälkeen valtuustoryhmällä, valtuutetulla ja valtuutetun sijaan saapuneella varavaltuutetulla on oikeus tehdä kirjallisia aloitteita kaupungin toimintaa ja hallintoa koskevista asioista. Aloitteen jättämisestä tulee ilmoittaa sähköisesti sihteeristölle sähköpostiosoitteella valtuuston.sihteeristo@tampere.fi ennen kokouksen alkamista.

Päätös

Puheenjohtaja totesi, että hallintosäännön 115 §:n mukaisena aloitteena on jätetty seuraavat valtuustoaloitteet:

Valtuustoaloite Hämeenkadun ja keskustan alueen elinvoiman palauttamiseksi - Arto Grönroos

Valtuustoaloite donitsitalousmallin käyttöön ottamiseksi Tampereella - Vasemmistoliiton Tampereen valtuustoryhmä

Valtuustoaloite Pohjois-Tampereen kevyenliikenteen väylien edistämiseksi - Sirpa Pursiainen, Marika Puolimatka ja Kirsi Kaivonen ym.

Valtuustoaloite lähijunaseisakkeen rakentamisen selvittämiseksi Epilän vanhan seisakkeen paikalle uudella yhteistyömallilla - Jouni Markkanen ym.

Valtuustoaloite Suomen suurimman kaupunkikedon "Kalevanniityn" perustamiseksi Kalevaan - Jaakko Stenhäll ym.


Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:

-vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)
-virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)
-etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22 §)