Kaupunginvaltuusto, kokous 2.6.2025

§ 85 Ilmoitukset valtuustoryhmien muodostamisesta 

TRE:2761/00.00.03/2025

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Klami Laura, Lakiasiainjohtaja, laura.klami@tampere.fi

Perustelut

Tampereen kaupungin hallintosäännön 85 §:n mukaan valtuutetut voivat muodostaa valtuustoryhmiä valtuustotyöskentelyä varten.

Valtuustoryhmän muodostamisesta, nimestä ja puheenjohtajasta on annettava valtuustolle kirjallinen ilmoitus, joka on kaikkien ryhmään liittyvien valtuutettujen allekirjoitettava. Valtuustoryhmänä pidetään myös yhtä valtuutettua, jos hän on tehnyt edellä tarkoitetun ilmoituksen.

Valtuustoryhmät ilmoittavat valtuustoryhmän nimen valtuustolle. Nimi ei saa olla sopimaton. Puolueen valtuustoryhmästä eronneiden valtuutettujen muodostaman uuden valtuustoryhmän nimestä ei saa aiheutua sekaantumisvaaraa puolueen valtuustoryhmän nimeen. Tarvittaessa valtuusto voi päätöksellään velvoittaa muuttamaan valtuustoryhmän nimen.

Päätösehdotus oli

Esittelijä

Yli-Rajala Juha, Konsernijohtaja, Juha.Yli-Rajala@tampere.fi

Esitetään valtuuston päätettäväksi:

Ilmoitukset valtuustoryhmien muodostamisesta merkitään tiedoksi.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Klami Laura, Lakiasiainjohtaja

Valmistelijan yhteystiedot

Kehittämispäällikkö Taina Lehmuskoski,​ puh. 044 423 5633,​ etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Lakiasiainjohtaja Laura Klami, puh. 040 543 2285, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Päätösehdotus oli

Ilmoitukset valtuustoryhmien muodostamisesta merkitään tiedoksi.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Kokouskäsittely

Puheenjohtaja luki ilmoitukset valtuustoryhmien muodostamisesta:

Tampereen Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä (20 jäsentä)
Puheenjohtaja Johanna Loukaskorpi
1. varapuheenjohtaja Antti Asp
2. varapuheenjohtaja Tuila Jaatinen
Valtuustoryhmän sihteeri Riku Kemppinen

Kokoomuksen ja RKP:n Tampereen valtuustoryhmä (18 jäsentä)
Puheenjohtaja Anne-Mari Jussila
1. varapuheenjohtaja Elina Järvenpää
2. varapuheenjohtaja Petri Rajala
Valtuustoryhmän sihteeri Eero Heikkilä

Tampereen vihreä valtuustoryhmä (12 jäsentä)
Puheenjohtaja Vilma Järvisalo
Varapuheenjohtaja Johanna Kirjavainen
Valtuustoryhmän sihteeri Noora Hinkkanen

Vasemmistoliiton Tampereen valtuustoryhmä (8 jäsentä)
Puheenjohtaja Mitja Tapio
1. Varapuheenjohtaja Lauri Linden
2. varapuheenjohtaja Aino Halinen
Valtuustoryhmän sihteeri Tiina Jalava

Perussuomalaisten valtuustoryhmä (4 jäsentä)
Puheenjohtaja Juho Hirvelä
Varapuheenjohtaja Marika Puolimatka
Valtuustoryhmän sihteeri Ville Salomäki

Keskustan valtuustoryhmä (3 jäsentä)
Puheenjohtaja Jouni Ovaska
Varapuheenjohtaja Vilhartti Hanhilahti
Valtuustoryhmän sihteeri Ilona Väliahde

Tampereen Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä (2 jäsentä)
Puheenjohtaja Sari Tanus
Varapuheenjohtaja Sirpa Pursiainen-Hautala
Valtuustoryhmän sihteeri Katja Koivistoinen

Tiedoksi

Valtuuston sihteeristö

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:

-vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)
-virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)
-etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22 §)