Kaupunginvaltuuston kyselytunti, kokous 18.5.2026

§ 25 Valtuustokysely veronkorotuksista ja Tampereen taloussuunnittelun tilasta - Marika Puolimatka 

TRE:2669/02.00.01/2026

Perustelut

Vuoden 2024 talousarvioesitys esiteltiin vielä vuonna 2023 olevan ilman kertaluonteisia eriä 12,9 miljoonaa euroa alijäämäinen. Myöhemmin osana tilinpäätöksen käsittelyä tilintarkastaja huomautti kaupungin johtoa vuoden 2024 talousarvion oikeellisuudesta. Talousarvion sitovien tavoitteiden olennaisia ylityksiä tapahtui kahden palvelualueen kohdalla yhteensä 37,11 miljoonan euron edestä. Erityisesti Konsernihallinnon yhteiset erät toimintakate toteutui 19,17 miljoonaa euroa / 21 % heikompana (tilivelvolliset: kaupunginhallitus ja konsernijohtaja).

Vuoden 2025 talousarvioesitys oli toiminnallisilta menoiltaan liki 100 miljoonaa euroa alijäämäinen. Tämän lisäksi kaupunginhallitus esitti kaupunginvaltuustolle joulukuussa 2025 kymmenien miljoonien eurojen poikkeamat alkuperäiseen talousarvioesitykseen.

Nykyinen pormestari on tarttunut toimeen viime valtuustokaudella käynnistetyn alijäämäkierteen katkaisemiseksi ja talouden tasapainottamiseksi. Vuoden 2026 talousarvio on toiminnalliselta tulokseltaan alijäämäinen noin 52 milj. euroa. Tampereen kaupunginhallituksen mukaan voimassa olevan taloussuunnitelmakauden 2026–2029 yhteenlaskettu tulos on alijäämäinen 129 milj. euroa.

Pormestarikoalition kirjattuna linjauksena on ollut, että veronkorotus on viimesijainen vaihtoehto ja kaikki muut talouden tasapainottamis- ja säästötoimet toteutetaan aluksi. Taloussuunnitelmassa vuosille 2027-2029 tuloveroprosentteihin ja kiinteistöveroprosentteihin ei sisälly muutoksia. Kuitenkin kaupunginhallitus ylimääräisessä kokouksessaan 7.4.2026 muutti kaupungin taloussuunnittelun linjaa vuodelle 2027: “Esittelijä muutti asian liitteenä ollutta esitysmateriaalia siten, että sen sivulta 8 poistettiin virke: "Vuodelle 2027 ei esitetä verojen korotuksia."

Useille kaupunginvaltuutetuille kaupungin taloudellisen tilanteen heikentyminen ei ole tullut yllätyksenä. Muun muassa vuosina 2024, 2025 ja 2026 kaupunginvaltuustossa on tehty lukuisia säästöesityksiä Tampereen talouden tasapainottamiseksi ja edellytetty myös viranhaltijoilta huomion kiinnittämistä virkavastuuseensa.

Kysyn,

  1. Ottaen huomioon edellisten tilikausien olennaiset ylitykset, miten kaupungin johto kiinnittää jatkossa erityistä huomiota talousarvion ja taloussuunnitelman tarkkuuteen, jotta valtuutetut ja valtio sekä Tampereen kaupungin lainoittajat ja takaajat saavat oikeat ja riittävät taloustiedot päätöksenteon tueksi
  2. Johtuiko esittelijän kaupunginhallituksen kokouksessa 7.4. tekemä muutos veronkorotusten mahdollistamiseksi vuodelle 2027 kaupunginhallituksen poliittisesta tahtotilasta vai viranhaltijajohdon ja taloussuunnittelun puutteellisesti valmistelemasta materiaalista jota esittelijä virkavastuulla muutti
  3. Perustuen kaupunginhallituksen kokouksessa 7.4. muuttuneisiin kaupungin taloussuunnittelun linjauksiin, aiotaanko kaupunginhallituksen vuoden 2027 kehysesitys laskea veronkorotuksen varaan?
  4. Mihin toimenpiteisiin kaupunginhallitus on ryhtynyt tai on ryhtymässä kuluvana vuonna, jotta veronkorotukset vuodelle 2027 voitaisiin välttää?
     

Pormestari Ilmari Nurmisen vastaus Marika Puolimatkan valtuustokyselyyn: 

Kaupungin talouden suunnittelua ja ohjausta toteutetaan valtuuston ja kaupunginhallituksen linjausten mukaisesti. Kaupunginvaltuusto käynnisti 17.2.2025 talouden tasapaino-ohjelman periaatteet hyväksymällä ohjelman, jonka tavoitteena on saavuttaa viimeistään vuoden 2029 talousarviossa tuloslaskelman tulos vähintään nollatasolle ilman kertaluonteisia poikkeuksellisia eriä siten, että pysyvien vastaavien myyntivoittoja huomioidaan enintään 25 milj. euroa vuosittain. Ohjelmalla tavoitellaan noin 60 milj. euron pysyvää toiminnallista tulosta parantavaa vuosivaikutusta ja toimenpiteet jaksotetaan vuosille 2026–2028 yhteistyössä henkilöstön kanssa sekä huomioiden kaikki kaupungin talouden osatekijät. 

Kaupunginhallitus on 7.4.2026 hyväksynyt vuoden 2027 talousarvion ja vuosien 2028–2030 taloussuunnitelman valmistelun periaatteet. Valmistelua ohjataan näiden periaatteiden mukaisesti siten, että talouden tasapainottamista jatketaan valtuuston linjausten perusteella, talouden kaikki osatekijät huomioidaan, lisäysesityksiin suhtaudutaan erittäin pidättyvästi ja vaihtoehtoja valmistellaan poliittisen päätöksenteon tueksi laajasti. Lisäksi verotulo- ja valtionosuusarvioiden tarkentuminen huomioidaan valmistelun edetessä. 

1) Miten talousarvion ja taloussuunnitelman tarkkuuteen ja oikeellisiin taloustietoihin kiinnitetään jatkossa erityistä huomiota? 

Talousarvion ja taloussuunnitelman valmistelussa ja toimeenpanossa noudatetaan kuntalakia, kirjanpitolautakunnan hyvinvointialue- ja kuntajaoston sekä tilintarkastajan suosituksia. Kehysvalmistelussa lisäysesitykset arvioidaan kriittisesti ja pakolliset lisäystarpeet pyritään kattamaan talousarvion sisältä. Talouden toteumaa ja ennustetta seurataan säännöllisesti, ja merkittävät poikkeamat tuodaan viipymättä päätöksentekoon korjaavien toimenpiteiden mahdollistamiseksi. Valmistelua tehdään yhteistyössä virkakunnan ja poliittisen päätöksenteon kesken. 

Talouden tasapaino-ohjelman toimeenpano ja valmisteluperiaatteet muodostavat kaupunkitasoisen ohjauskehyksen, jonka mukaisesti talousarvion rakenteellista tasapainoa parannetaan ja kertaluonteisten erien käyttö pidetään valtuuston asettamissa rajoissa. Osavuosikatsauksissa raportoidaan talouden toteuman ja ennusteen lisäksi talouden tasapaino-ohjelman toimenpiteiden toimeenpanon eteneminen sekä arvio niiden taloudellisista vaikutuksista. Vuotta 2025 koskien tunnistetaan, että talouden näkymiin on kohdistunut myös kaupungin omasta päätöksenteosta riippumattomia muutoksia: Verohallinto teki keväällä 2025 odottamattoman, kansallisen tason kuntien verotuloja heikentäneen oikaisun, jolla oli merkittävä vaikutus myös Tampereen kaupungin verotulo-odotuksiin. Kansantalouden ennusteet ovat heikentyneet toistuvasti ja työttömyys on pysynyt korkealla, erityisesti Tampereella. Näillä tekijöillä on ollut kaksikanavainen vaikutus kaupungin talouteen: verotulojen kertymä on jäänyt ennakoitua heikommaksi ja samanaikaisesti työllisyydenhoidon kustannukset ja maksuvelvoitteet ovat kasvaneet työttömyyden pitkittymisen myötä. Talouden voimallista tasapainottamista tulee jatkaa. 

2) Johtuiko 7.4.2026 tehty muutos veronkorotusten mahdollistamiseksi poliittisesta tahdosta vai puutteellisesta valmistelusta? 

Kaupunginhallituksen käsittelyssä 7.4.2026 talousarviovalmistelun periaatteet merkittiin tiedoksi ja samalla esittelyssä tehtiin muutos liitemateriaaliin siten, että siitä poistettiin lause, jonka mukaan vuodelle 2027 ei esitetä verojen korotuksia. Muutos selkeyttää valmistelun lähtökohtaa: viranhaltijavalmistelussa ei suljeta pois mitään toimenpiteitä, vaan poliittiseen päätöksentekoon tuodaan vaihtoehtoisia keinoja talouden tasapainottamiseksi. Päätöksenteossa linjataan myöhemmin, mitkä keinot otetaan käyttöön. 

3) Aiotaanko vuoden 2027 kehysesitys laskea veronkorotuksen varaan? 

Vuoden 2027 kehyksen ja talousarvion valmistelu perustuu talouden tasapaino-ohjelman toimeenpanoon sekä kaupunginhallituksen hyväksymiin valmisteluperiaatteisiin. Valmistelussa tavoitteena on vahvistaa rakenteellista tasapainoa ensisijaisesti menokasvua hillitsemällä, toiminnan tehostamista ja palvelutason sekä avustusten tarkastelua hyödyntämällä sekä tarvittaessa toimintatuloja lisäämällä. Valmistelussa ei tehdä yhtä ennakollista oletusta yksittäisestä keinosta, vaan päätöksenteon tueksi tuodaan vaihtoehtoja ja niiden vaikutusarvioita. Verotulo- ja valtionosuusarviot tarkentuvat valmistelun aikana ja päivittyneet arviot huomioidaan kehyksen laadinnassa. 

4) Mihin toimenpiteisiin on ryhdytty tai ryhdytään, jotta veronkorotukset vuodelle 2027 voitaisiin välttää? 

Veronkorotusten välttämiseksi talouden tasapainottamista jatketaan ensisijaisesti talouden tasapaino-ohjelman mukaisin pysyvin toimenpitein ja etsimällä lisäkeinoja kaupunginhallituksen 7.4.2026 linjausten mukaisesti. Vuotta 2027 koskevat tasapainottamistoimenpiteet toimeenpannaan ja samanaikaisesti kartoitetaan uusia keinoja, jotka voivat kohdistua esimerkiksi toimintatulojen lisäämiseen, oman toiminnan ja hankintojen tehostamiseen, palvelutason muutoksiin sekä avustusten tarkasteluun. Lisäksi investointitasoa ja investointien ajoitusta tarkastellaan talouden kantokyvyn näkökulmasta. Valmistelussa suhtaudutaan lisäysesityksiin erittäin pidättyvästi ja pakolliset lisäystarpeet pyritään kattamaan talousarvion sisältä, mikä tukee verorahoituksen muutostarpeen minimointia. 

Valtuuston hyväksymät talouden tasapaino-ohjelman periaatteet ohjaavat valmistelua kohti vuoden 2029 tasapainotavoitetta, ja vuoden 2027 talousarvion valmistelussa edetään kaupunginhallituksen käsittelemien linjausten mukaisesti tuoden päätöksentekoon vaihtoehdot vaikutusarvioineen. 

Päätös

Merkittiin.