Perustelut
Marika Puolimatkan valtuustokysely:
Tämän valtuustokyselyn taustalla on koululaisryhmän uimahallikäynti Tampereen kaupungin uimahallissa ja sen yhteydessä tapahtunut tilanne, jossa alakoululaiset tytöt olivat puku- ja pesutiloissa biologisen miehen / transnaisen kanssa samoissa tiloissa. Tilanne aiheutti luonnollisesti varhaismurrosikäisissä tytöissä suuresti turvattomuutta ja hämmennystä. Tämän johdosta on tullut yhteydenottoja huolestuneilta vanhemmilta uimahallille, kouluun sekä minulle kaupunginvaltuutettuna. Oppilaiden tulee toimia sen mukaan kuin opettaja on ohjeistanut eikä heillä ole mahdollisuutta lähteä halutessaan pois tilanteesta. Myös uimataitoiset lapset ja nuoret käyttävät usein kaupungin liikuntatiloja ilman huoltajan läsnäoloa. Tämän vuoksi on erityisen tärkeää, että kaupungilla tilojen ja palvelun järjestäjänä on selkeät mallit, joilla varmistetaan lasten ja nuorten oikeuksien ja turvallisuuden toteutuminen. Esimurrosikäiselle/ murrosikäiselle voi olla järkyttävä ja traumatisoiva tilanne mikäli hän joutuu olemaan alastomana anatomisesti vastakkaista sukupuolta edustavan tai vastakkaiseksi sukupuoleksi/ joksikin muuksi itsensä kokevan mutta sukupuolenmuutosprosessia läpikäymättömän henkilön edessä tai näkemään hänet alastomana. Tämä voi toki tapahtua myös toisinpäin. Tähän liittyy myös huoli fyysisestä turvallisuudesta ja mahdollisuus esimerkiksi lain mahdollistamaan väärinkäytökseen. Kaupungin tiloissa on voimassa ohjeistus, että yli 9-vuotiaiden tulee käyttää sitä pukuhuonetta, jota sukupuolta hän edustaa.
Asiaan liittyy vahvasti 3.4.2023 voimaan astunut uusi Laki sukupuolen vahvistamisesta (3.3.2023) sekä lapsen oikeuksia koskeva YK:n yleissopimus (60/1991), jonka Suomi on ratifioinut ja saattanut voimaan 31.5.1991 (1129/1991). Sukupuolen vahvistamislain osalta problematiikka lasten ja nuorten turvallisuuden sekä oikeuksien takaamiseksi oli huolenaiheena jo lain valmistelun aikana. YK:n lasten oikeuksien sopimuksessa turvataan mm. lapsen edun ensisijaisuus, lapsen oikeus kehittymiseen pitäen sisällään hyvinvoinnin eri osa-alueet. Lapsen edun ensisijaisuus tulisi huomioida myös tässä asiassa.
On erityisen tärkeää, että kaupungin tarjoamissa palveluissa toimintamallit ja tilat on suunniteltu siten, että lasten sekä fyysinen että psyykkinen turvallisuus voidaan taata kaikissa tilanteissa. Kyseisessä tapauksessa tämä ei toteutunut ja siksi heräsi kysymys siitä miten ns. translain voimaanastumisen aiheuttamat on huomioitu lasten turvallisuuden toteutumisen kannalta.
Tampereen kaupungilla on käytössä uimahalleissa yksityiset pesu- ja pukuhuonetilat henkilöille, jotka eivät syystä tai toisesta katso voivansa käyttää naisille tai miehille varattuja tiloja. Uusi laki sukupuolen vahvistamisesta mahdollistaa kuitenkin esimerkiksi biologisen miehen, joka kokee itsensa naiseksi, vaihtavan sukupuolensa naiseksi ilman hormonaalisia tai leikkaushoitoja. Toisaalta kaupungin tiloissa ei vaadita eikä voida vaatia henkilöä esittämään todistusta sukupuolestaan. Tämä kaikki mahdollistaa sen, että kuka tahansa henkilö niin halutessaan, motiiveista riippumatta, pääsee syrjimättömyys periaatteeseen vedoten miesten tai naisten puku- ja pesutiloihin.
Näiden asioiden pohjalta kysynkin:
1. Kuinka Tampereen kaupunki jatkossa varmistaa lasten ja nuorten edun ensisijaisuuden sekä oikeuksien toteutumisen ja turvallisuuden Tampereen kaupungin liikuntatiloissa?
2. Miten Tampereen kaupunki ohjaa sukupuolivähemmistöjä toimimaan liikuntatiloissaan ja millä tavoin tässä ohjeistuksessa huomioidaan lasten edun ensisijaisuus periaate?
Apulaispormestari Matti Helimon vastaus Marika Puolimatkan valtuustokyselyyn:
Liikuntapaikoissa, kuten uimahalleissa, tehdään tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusvaikutusten arviointi, joissa eri ryhmiä kutsutaan yhteistyössä suunnittelemaan kaupungin palveluja entistä tiedostavimmiksi ja kaikkia kuntalaisia paremmin palveleviksi. Suunnitelmissa tullaan huomioimaan lapsiystävällinen kunta -toiminnan yksi keskeisistä periaatteista lapsen edun ensisijaisuus. Monitulkintaisissa asioissa tullaan aina ensisijaisesti arvioimaan lapsen etua. Ajatuksena on kaikkien Tampere -periaate, että kaikilla on turvallista, mielekästä ja luontevaa käyttää kaupungin liikuntapaikkoja ja -palveluita mistään tekijästä riippumatta.
Kuinka Tampereen kaupunki jatkossa varmistaa lasten ja nuorten edun ensisijaisuuden sekä oikeuksien toteutumisen ja turvallisuuden Tampereen kaupungin liikuntatiloissa?
- Henkilöt, joiden sukupuolen kokemus on naisen tai miehen, mutta heidän olemuksensa ei ole ulkoisesti kyseisen sukupuolen mukainen, ohjataan käyttämään erikseen osoitettavaa pukeutumishuonetta. Heidän sukupuolen kokemustaan ei kyseenalaisteta, mutta mahdollinen hämmennys muiden pukuhuoneen käyttäjien keskuudessa voi tuottaa turvattomuuden tunnetta, joka vältetään erillisellä pukeutumistilalla.
- Käytännössä:
- Tavallisesti sukupuolivähemmistöön kuuluva henkilö kysyy erillistä tilaa riisuutua / pukeutua ja tällöin sellainen paikka osoitetaan hänelle.
- Mikäli henkilö ei erillistä tilaa kysy ja henkilökunta huomaa hänen ulkoisen olemuksensa olevan kyseisen sukupuolen vastainen, tulee henkilökunnan sensitiivisesti ohjata henkilö erilliseen pukeutumistilaan.
- Neutraalia pukeutumistilaa voidaan tarjota tarvittaessa myös lapselle / nuorelle jos hän kokee yhteiskäyttötilat epämukavina.
- Koulutetaan henkilökunta kohtaamaan sukupuolivähemmistöjä sekä ottamaan puheeksi sukupuoleen liittyvät äärimmäisen sensitiiviset asiat. Heillä on myös valmius kertoa vuonna 2023 voimaan astuneesta laista sukupuolen vahvistamisesta ja sen tuomista muutoksista liikuntapaikkojen toimintatapoihin.
- Henkilökunta koulutetaan toimimaan tilanteissa, joissa lapset saattavat kokevat turvattomuutta. Heille annetaan tarvittavat tiedot, miten lapsen etu tulee huomioida erityisesti ristiriitatilanteissa. Lasta kuullaan näissä tilanteissa.
- Lisätään koulujen henkilöstön viestintään tietoa vuoden 2023 translain (Laki sukupuolen vahvistamisesta) muutoksista ja niiden vaikutuksista toimintamalleihin liikuntapaikoissa. Suosittelemme vahvasti, että näistä muutoksista käydään ikätasoisia keskusteluja oppilaiden kanssa.
- Kokeillaan Tampereen Uintikeskuksessa muutaman suihkuverhon käyttöönottoa yksityissuojan lisäämiseksi.
Miten Tampereen kaupunki ohjaa sukupuolivähemmistöjä toimimaan liikuntatiloissaan ja millä tavoin tässä ohjeistuksessa huomioidaan lasten edun ensisijaisuus periaate?
- Henkilökunta koulutetaan kohtaamaan sukupuolivähemmistöjä sekä ohjaamaan heitä tarvittaessa.
- Laaditaan verkkosivuille ohjeistus sukupuolivähemmistöjä koskevista periaatteista liikuntatiloissa toimintatapojen ja tietoisuuden lisäämiseksi kaikkien kaupunkilaisten keskuudessa. Ohjeistuksessa huomioidaan lapsiystävällisen kunta -toiminta ja pyritään tekemään lasten hyvinvoinnin kannalta oikeita ratkaisuja. Niin, että kaikki voivat nauttia liikuntapaikkojen palveluista turvallisesti ja luottavaisesti.
Minkäänlainen seksuaalinen tai sukupuoleen liittyvä häirintä tai muu syrjintä ei ole sallittua liikuntapaikoilla, kuten uimahalleissa. Erityistä huolellisuutta kiinnitetään alaikäisten uimareiden koskemattomuuteen. Toivomme, että lievistäkin häiriöistä ilmoitettaisiin henkilökunnalle, jotta asiaan voidaan puuttua sekä tehdä tarvittavat toimenpiteet.