Kaupunginhallitus, kokous 29.3.2021

Lataa  Kuuntele 

§ 129 Yleiset ennakkoäänestyspaikat ja -ajat vuoden 2021 kuntavaalien siirretyssä ajankohdassa 

TRE:7264/00.00.02/2020

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Hirvelä Heli, Hallintojohtaja, Heli.Hirvela@tampere.fi

Perustelut

Vuoden 2021 kuntavaalien ennakkoäänestys toimitetaan kotimaassa 7.-13.4.2021.

Keskusvaalilautakunta on kokouksessaan 15.12.2020 esittänyt kaupunginhallitukselle ehdotuksensa yleisiksi ennakkoäänestyspaikoiksi ja niiden aukioloajoiksi.

Päätösehdotus oli

Esittelijä

Yli-Rajala Juha, Konsernijohtaja, Juha.Yli-Rajala@tampere.fi

Yleiset ennakkoäänestyspaikat Tampereella kuntavaaleissa 2021 ovat keskusvaalilautakunnan päätöksen perusteluosassa esitetyt ennakkoäänestyspaikat ja yleisten ennakkoäänestyspaikkojen aukioloajat ovat liitteen mukaiset.

Keskusvaalilautakunta oikeutetaan tekemään aukioloaikoihin mahdollisesti tulevia vähäisiä muutoksia.

Kaupunginhallitus määrää keskusvaalilautakunnan tekemään tarpeelliset merkinnät äänestyspaikkarekisteriin.

Päätös

Asia jätettiin pöydälle.

Kokouskäsittely

Kaupunginhallitus myönsi läsnäolo- ja puheoikeuden lakimies Juha Perämaalle. Hän oli asiantuntijana läsnä kokouksessa asian käsittelyn aikana.

Asian käsittelyn kuluessa Jaakko Mustakallio ehdotti, että asia jätetään pöydälle. Olga Haapa-aho kannatti ehdotusta.

Puheenjohtaja tiedusteli Mustakallion pöydällepanoehdotuksen saamaa kannatusta ja totesi sen tulleen hyväksytyksi yksimielisesti.

Valmistelija

Perämaa Juha, Lakimies, Juha.Peramaa@tampere.fi

Perustelut

Kaupunginhallitus hyväksyi päätöksellään 18.1.2021 § 21 keskusvaalilautakunnan valmisteleman esityksen yleisistä ennakkoäänestyspaikoista. Keskusvaalilautakunnan sihteerien aloitteesta alkuperäistä päätösehdotusta täydennettiin siten, että uudeksi yleiseksi ennakkoäänestyspaikaksi ehdotettiin Tampereen Messu- ja Urheilukeskusta (TESC), ja siellä äänestyksen aukioloajoiksi arkisin kello 8.00-20.00 ja viikonloppuna kello 9.00-18.00. Kaupunginhallitus hyväksyi keskusvaalilautakunnan valmisteleman ehdotuksen tällä tavoin muutettuna.

Päätösehdotus oli

Esittelijä

Perämaa Juha, Lakimies, Juha.Peramaa@tampere.fi

Merkitään otsikossa mainittu kaupunginhallituksen päätös tiedoksi.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Hirvelä Heli, Hallintojohtaja

Valmistelijan yhteystiedot

Keskusvaalilautakunnan 2. sihteeri Katja Korhonen, puh. 040 128 6993, etunimi.sukunimi@tampere.fi  

Lisätietoja päätöksestä

Kaupunginlakimies Jouko Aarnio, puh. 040 514 4884, etunimi.sukunimi@tampere.fi 

Perustelut

Valtioneuvosto antoi 12.3.2021 hallituksen esityksen eduskunnalle laiksi vuoden 2021 kuntavaalien siirtämisestä (HE 33/2021). Perustuslakivaliokunta on käsitellyt asian (mietintö PeVM 4/2021) ja ehdottaa kuntavaalien siirtämistä koskevan lain hyväksymistä. Lakiehdotus odottaa tällä hetkellä eduskunnan täysistunnon toista käsittelyä 26.3.2021. Lain on ehdotettu tulemaan voimaan maaliskuussa 2021.

Oikeusministeriö on antanut kirjeen 8.3.2021 VN/20585/2020 Vuoden 2021 kuntavaalit: Uusi vaalipäivä 13.6.2021. Kirjeessä todetaan kuntavaalien uusi aikataulu ja että ennakkoäänestyspaikat ja -ajat tulee uuden aikataulun mukaisesti merkitä vaalitietojärjestelmään (VAT) 8.4.2021 klo 12 mennessä.

Lakiehdotuksessa ehdotetaan, että kuntavaalien kotimaan ennakkoäänestysaika alkaisi yhtä viikkoa aikaisemmin kuin normaalisti ja ennakkoäänestys kestäisi yhteensä 14 päivää. Ehdotuksella pyritään yhtäältä siihen, että äänestyspaikat eivät ruuhkautuisi ja toisaalta myös siihen, että eristykseen ja karanteeniin määrättyjen äänioikeutettujen äänestäminen normaaliin tapaan voisi mahdollistua nykyistä paremmin, kun heidän käytettävissään olisi 14 ennakkoäänestyspäivää ja yksi vaalipäivä yhteensä 18 päivän ajanjaksolla. Kuntavaalien ennakkoäänestysaika on ehdotuksen mukaan 26.5. - 8.6.2021 ja vaalipäivä 13.6.2021.

Vaalilain 9 §:n mukaan ennakkoäänestyspaikkoja ovat muun muassa ne kotimaan yleiset ennakkoäänestyspaikat, joiden lukumäärästä ja sijainnista kunnanhallitus päättää ja joita on oltava, jollei erityisestä syystä muuta johdu, jokaisessa kunnassa vähintään yksi. Kaupunginhallitus päättää vaalilain 48 §:n mukaisesti myös ennakkoäänestyspaikkojen aukioloajoista. Kaupunginhallituksen on myös huolehdittava siitä, että Digi- ja väestötietoviraston ylläpitämään äänestyspaikkarekisteriin merkitään jokaisen kunnassa olevan yleisen ennakkoäänestyspaikan nimi, käyntiosoite, aukiolopäivät ja päivittäiset aukioloajat sekä muut oikeusministeriön määräämät tiedot.

Tampereen kaupunginhallitus on 18.1.2021 § 21 tehnyt päätöksen kuntavaalien alkuperäisen ajankohdan ennakkoäänestyspaikoista ja -ajoista. Muuttuneessa tilanteessa ja uudessa ennakkoäänestysajankohdassa on tarkoituksenmukaista noudattaa samoja perusteluita yleisten ennakkoäänestyspaikkojen sijainnista. Päätöksessä nimetyt ennakkoäänestyspaikat säilyisivät ennallaan, mutta ennakkoäänestyspaikkojen aukioloaikoihin on muuttuneessa tilanteessa tarpeen tehdä joitakin muutoksia.  

Vallitseva Covid-19-tartuntatautiepidemia edellyttää tilanteen huomioimista ennakkoäänestyksen järjestämisessä. Äänestyspaikkoja tulee olla riittävästi ja äänestyspaikat sijaita tiloissa, joissa voidaan toteuttaa turvavälit niin äänestäjien kuin vaalivirkailijoidenkin osalta. Ennakkoäänestyspaikkojen aukioloaikojen tulee olla mahdollisimman laajat. Oikeusministeriö on antanut kunnille kirjeen (1.10.2020 VN/20585/2020), jossa annetaan ohjeita muun ohella siitä, mitä ennakkoäänestyspaikkoja määrättäessä tulee ottaa huomioon. Kirjeessä todetaan muun muassa, että kunta voi harkita myös yleisen ennakkoäänestyspaikan ja/tai vaalipäivän äänestyspaikan äänestystilan sijoittamista ulkotilaan. Vallitsevassa tilanteessa ja äänestysajankohdan siirtyessä alkukesään on tarkoituksenmukaista järjestää mahdollisuus ennakkoäänestää myös ulkotiloissa. Ulkoäänestysmahdollisuus on arvioitu tarkoituksenmukaiseksi toteuttaa Prisma Lielahdessa, Citymarket Linnainmaalla sekä kauppakeskus Westerissä. Näin ulkoäänestyspaikat palvelevat eri puolella kaupunkia olevia äänestäjiä ja äänestys tulee järjestetyksi ulkona myös sellaisissa paikoissa, joissa riittävä väljyys ennakkoäänestyspisteessä on osin hankala toteuttaa sisätiloissa.

Oikeusministeriö ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ovat yhdessä valmistelleet ohjeet eri vaaliviranomaisille ja nämä on lähetetty keskusvaalilautakunnalle 10.2.2021. Ohjeissa käsitellään kuntavaalien järjestämistä koronapandemian aikana. Nämä ohjeet täydentävät oikeusministeriön vaaliohjeita.

Tampereen kaupungin vuoden 2021 kuntavaaleissa käytettävissä olisi yhteensä 19 yleistä ennakkoäänestyspaikkaa:

Keskusvirastotalo
Nuorten kulttuurikeskus Monitoimitalo 13
Tampereen Messu- ja Urheilukeskus (TESC)
Pääkirjasto Metso
Kaukajärven kirjasto
Kämmenniemen kirjasto
Nekalan palvelukeskus
Pappilanpuiston palvelukeskus
Pispan palvelukeskus
Pohjolan palvelukeskus
Citymarket Linnainmaa
Citymarket Turtola
Kauppakeskus Duo Hervanta
Kauppakeskus Ratina
Kauppakeskus Tullintori
Kauppakeskus Westeri
Prisma Kaleva
Prisma Koivistonkylä
Prisma Lielahti

Edellä mainittujen yleisten ennakkoäänestyspaikkojen tarkat aukioloajat ilmenevät päätöksen liitteestä.

Päätösehdotus oli

Esittelijä

  • Yli-Rajala Juha, Konsernijohtaja

Yleiset ennakkoäänestyspaikat Tampereella kuntavaaleissa 2021 ovat perusteluosassa esitetyt ennakkoäänestyspaikat ja yleisten ennakkoäänestyspaikkojen aukioloajat ovat liitteen mukaiset.

Keskusvaalilautakunta oikeutetaan tekemään aukioloaikoihin mahdollisesti tulevia vähäisiä muutoksia.

Kaupunginhallitus määrää keskusvaalilautakunnan tekemään tarpeelliset merkinnät äänestyspaikkarekisteriin.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Kokouskäsittely

Kaupunginhallitus myönsi läsnäolo- ja puheoikeuden lakimies Juha Perämaalle. Hän oli asiantuntijana läsnä kokouksessa asian käsittelyn aikana.

Johanna Loukaskorpi poistui kokouksesta.

Tiedoksi

Keskusvaalilautakunta/Katja Korhonen, Keskusvaalilautakunta/Juha Perämaa

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusohje

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.

Kuntien yhteisen toimielimen päätökseen saa oikaisuvaatimuksen tehdä myös sopimukseen osallinen kunta ja sen jäsen.

Oikaisuviranomainen

Oikaisua haetaan päätösotteessa mainitulta muutoksenhakuviranomaiselta.

Oikaisuvaatimus tulee toimittaa osoitteella:

Tampereen kaupunki
Kirjaamo
Aleksis Kiven katu 14–16 C, PL 487
33101 Tampere

Oikaisun voi lähettää myös virallisen sähköisen asioinnin lomakkeella http://www.tampere.fi/asiointi/ tai sähköpostilla kirjaamo@tampere.fi

Tampereen kaupunki ei vastaa sähköpostilla lähetetyn oikaisuvaatimuksen tietoturvallisuudesta.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Tiedoksisaanti

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, 7 päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, 3 päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana. Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi, ei lueta määräaikaan. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa tehtävän toimittaa ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimus

Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen.

Oikaisuvaatimus on toimitettava oikaisuvaatimusajan kuluessa oikaisuvaatimusviranomaiselle. Oikaisuvaatimuksen tulee olla perillä oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä klo 15.45 mennessä. Oikaisuvaatimuksen lähettäminen postitse tai sähköisesti tapahtuu lähettäjän omalla vastuulla.