Kaupunginvaltuusto, kokous 14.6.2021

Lataa  Kuuntele 

§ 90 Maanalainen asemakaava nro 8676, Näsikallion maanalainen eritasoliittymä ja Amuritunneli 

TRE:2651/10.02.01/2017

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Montonen Hanna, Yhdyskuntasuunnittelupäällikkö, Hanna.Montonen@tampere.fi

Perustelut

Kaupunkiympäristön palvelualue on valmistellut 5.11.2018 päivätyn ja 26.10.2020 tarkistetun asemakaavamuutoksen nro 8676. Asian hyväksyminen kuuluu kaupunginvaltuuston toimivaltaan.

Lisätietoja osoitteessa: https://www.tampere.fi/cgi-bin/kaava/kaavadoc?8676

Diaarinumero: TRE:2651/10.02.01/2017

Kaavan laatija: Tampereen kaupunki, kaupunkiympäristön suunnittelu, asemakaavoitus, projektiarkkitehti Marjut Ahponen

Asemakaavan keskeinen sisältö

Maanalaisessa asemakaavassa valtatiehen 12 (Rantaväylän tunneliin) kuuluva osa kaava-alueesta osoitetaan kallion sisään sijoittuvan maantien tunnelin alueeksi. Maantien tunnelin eteläpuolelle osoitetaan maanalaisten katujen alueita. Alueiden sisään on merkitty asemakaavan suunnittelun pohjaksi laadittuun yleissuunnitelmaan ja voimassa olevaan Rantaväylän tunnelin maanalaiseen asemakaavaan nro 8156 perustuvia ohjeellisia maantien liikennetunnelille, kaduille ja niiden aputiloille valtion ja kaupungin tarpeisiin varattujen maanalaisten tilojen alueita sekä maanalaisten tilojen lattia- ja kattotasojen ja suojavyöhykkeiden likimääräisiä korkeusasemia. Kaavassa on annettu lisäksi mm. kalliorakentamisen suoja- ja selvitysvyöhykkeitä, energiakaivojen rakentamista sekä yläpuolisen alueen rakennetun kulttuuriympäristön huomioimista koskevia yleismääräyksiä.

Alueella, jossa voimassa olevaa Rantaväylän tunnelin maanalaista asemakaavaa nro 8156 muutetaan, kaavamerkinnät ja -määräykset on tarkastettu toteutuneen tilanteen mukaisiksi ja pieni osa voimassa olevasta kaavasta voidaan kumota tarpeettomana. 

Maantien tunnelin alueelle suunniteltu maanalainen eritasoliittymä nimetään Näsikallion eritasoliittymäksi ja maanalainen katu Amuritunneliksi. Nimistö perustuu kadunnimitoimikunnan 21.3.2017 tekemään päätökseen.

Suunnittelualue

Suunnittelualue sijaitsee ydinkeskustan pohjoisosassa I (Finlayson), IV (Amuri) ja V (Amuri) kaupunginosissa. Asemakaava koskee maanalaista aluetta, joka rajautuu pohjoisessa Paasikiventiehen, lännessä Kortelahdenkatuun, etelässä Satakunnankatuun ja idässä Tammerkoskeen. Maanalaisen suunnittelualueen pinta-ala on noin 13 ha. Suunnittelualueeseen sisältyy osia jo rakennetusta Rantaväylän tunnelista ja sen voimassa olevasta asemakaavasta nro 8156. Kaakossa suunnittelualue rajautuu vireillä olevan maanalaisen asemakaavan nro 8437 (Kunkun parkki) suunnittelualueeseen. 

Asemakaavan tavoitteet

Tavoitteena on luoda asemakaavalliset edellytykset Rantaväylän tunnelin keskivaiheille sijoittuvan maanalaisen eritasoliittymän sekä edelleen keskustan maanpäälliseen katuverkkoon ja suunnitteilla olevaan kalliopysäköintilaitokseen (Kunkun parkki) johtavien maanalaisten ajoyhteyksien toteuttamiselle.

Asemakaavaprosessin vaiheet 

Kaupunginhallituksen suunnittelukokous päätti 13.3.2017 hankkeen yleissuunnittelun ja asemakaavan käynnistämisestä. 

Asemakaavan vireilletulosta ilmoitettiin kuulutuksella 4.1.2018. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma kuulutettiin nähtäville 4.1.-1.2.2018. Hanketta esiteltiin yhdyskuntalautakunnalle 9.1.2018 ja avoin yleisötilaisuus järjestettiin 18.1.2018. Osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtävilläoloaikana jätettiin viisi viranomaislausuntoa/-kommenttia ja 29 mielipidettä. Kaavan aloitusvaiheen viranomaisneuvottelu järjestettiin 19.3.2018. Aloitusvaiheen palautteessa ja viranomaisneuvottelussa esitettyjä kommentteja ja huomautuksia olivat mm.: rakentamisen ja käytön aikaiset terveysvaikutukset, patoturvallisuus louhinnan aikana, kulttuuriympäristön huomioiminen, viranomaisyhteistyön tarve, tunnelin suuaukon sijainti, vaihtoehtojen perusteellinen selvittäminen ja vertailu, Hämeenpuiston kehittäminen virkistysalueena, hyötykustannussuhteen laskentatapa, maanalaisten liikennejärjestelyjen kehittäminen, pyöräilyn ja jalankulun olosuhteiden parantaminen ja autoliikenteen vähentäminen, liikennejärjestelmän kokonaistilanteen huomioiminen, rakentamisen vaikutukset maa- ja kallioperään ja pohjaveteen sekä maanpäällisille kiinteistöille aiheutuvat rajoitteet.

Aloitusvaiheessa saadun palautteen johdosta suunnittelun lähtökohtien ja tavoitteiden kuvauksessa pyrittiin kertomaan perusteellisesti mm. selvityksissä käytettävistä lähtötiedoista ja laskentaolettamista sekä hankkeen suhteesta Kunkun parkkiin ja kaupungin strategioihin. Perustamistapaselvitystä tarkastettiin mielipiteissä mainittujen kohteiden osalta. Vaikutustarkasteluissa tutkittiin neljää vaihtoehtoa vuoden 2040 ennustetilanteessa. Ajotunnelin suuaukon osalta vaihtoehtoisia sijainteja todettiin tutkitun perusteellisesti Rantaväylän tunnelin ja Kunkun parkin suunnittelun asemakaavojen ja YVA-menettelyiden yhteydessä sekä keskustan liikenneverkon kehittämistä koskevissa suunnitelmissa ja selvityksissä. Aineistoja toimitettiin viranomaisten kommentoitavaksi suunnittelun edetessä ja viranomaiset osallistuivat myös suunnittelua ohjaavien työryhmien kokouksiin. Osa palautetta antaneista kiinteistöistä oli ollut yhteydessä viranomaisiin jo Rantaväylän tunnelin rakentamisen aikaan.

Asemakaavan valmisteluaineisto koottiin yhteistyössä viranomaisten, kaupungin ao. toimialojen ja liikelaitosten sekä hankesuunnitteluryhmän kanssa. Aineisto kuulutettiin nähtäville 7.12.2018-24.1.2019 palautteen saamista varten. Hanketta esiteltiin kaupunginhallitukselle 10.12.2018 ja yhdyskuntalautakunnalle 11.12.2018. Avoin yleisötilaisuus järjestettiin 12.12.2018. Valmisteluaineistosta jätettiin viisi viranomaiskommenttia/-lausuntoa sekä 15 mielipidettä. Viranomaispalautteessa tuotiin esille nähtävillä olleessa aineistoissa havaittuja täydennys- ja korjaustarpeita sekä asemakaavaa seuraavissa vaiheissa huomioitavia suunnittelutarpeita ja viranomaistahoja. Mielipiteissä tuotiin esille joko pelkkää Amuritunnelia, joitakin kaavaluonnoksessa esitettyjä kaavamerkintöjä tai -määräyksiä tai koko hanketta vastustavia kommentteja. Amuritunnelin ja erityisesti sen suuaukon lähialueen osalta mielipiteissä tuotiin esille huoli vaikutuksista elinympäristön laatuun, turvallisuuteen ja terveellisyyteen (liikenteen lisääntyminen, melu, pöly, ilman laatu), asuntojen arvoon sekä asioinnin, jalankulun, pyöräilyn ja pelastusliikenteen sujuvuutta heikentävänä nähtyihin muutoksiin. Muina perusteluina esitettiin mm. Hämeenpuiston virkistyskäyttöarvon ja kehittämismahdollisuuksien heikkeneminen, kalliotilojen päälle sijoittuville kiinteistöille tulevat toimenpiderajoitukset, rakentamisen aikaiset haitat, kalliotilojen rakentamisesta mahdollisesti aiheutuvat pohjaveden tason muutokset, hankkeen sekä kaupunki- ja ilmastostrategioiden välillä nähdyt ristiriidat, vaikutukset kulkutapaosuuksien kehitykseen ja hankkeen kustannukset koettuihin hyötyihin nähden. Puuvillatehtaankatu esitettiin muutettavaksi kaksisuuntaiseksi välillä Hämeenpuisto – Mustanlahdenkatu. Mielipiteissä esitettiin lisäksi mm. hankkeen yleissuunnitelmaan ja hyöty-kustannuslaskelmaan, laajemman alueen liikenneverkon ja Rantaväylän tunnelin suunnittelun lähtökohtiin sekä muihin lähialueella suunnitteilla oleviin hankkeisiin liittyneitä kommentteja.

Valmisteluvaiheessa saadun palautteen johdosta hankkeen yleissuunnitelman, vaikutusten arvioinnin ja selvitysten raportteihin tehtiin tarvittavia täydennyksiä. Asemakaavamääräykset käytiin läpi viranomaisten kanssa ja niihin tehtiin tarvittavia muutoksia ja täydennyksiä. Uusien maalämpökaivojen ja maanalaisten tilojen rakentamista koskevaa yleismääräystä muutettiin siten, että edellytyksiä voidaan arvioida myös riittävän pitkälle edenneiden kalliotilojen suunnitelmien (ei pelkästään toteutuneen tilanteen) pohjalta. Suunnitteluaineistot päivitettiin kauttaaltaan siten, että niissä esitetyt tiedot ovat yhteneviä samanaikaisesti laaditun Kunkun parkin hankesuunnitelman ja maanalaisen asemakaavan ehdotuksen (ak 8437) kanssa. Ehdotusvaiheeseen laaditussa kaavaselostuksessa ja sen liiteaineistoissa kuvaillaan ympäristön ja liikennejärjestelmän nykytilannetta sekä tavoitteena olevien muutosten perusteita ja vaikutuksia. Puuvillatehtaankadun ajosuuntia koskenut palaute toimitettiin tiedoksi kaupungin liikennejärjestelmän suunnitteluun. Täydennettyjä aineistoja käytiin läpi yhdessä keskeisten viranomaisten kanssa. Hämeenpuiston asemakaavan muuttamista koskeneita aloitteita vietiin eteenpäin ja alueen tarkastelu laajempana kokonaisuutena otettiin mukaan kaavoitusohjelmaan.

Asemakaavan toteutumisen vaikutuksia on tarkasteltu pääosin laajimman hankekokonaisuuden mukaisessa ennustetilanteessa, jolloin Kunkun parkki, Näsikallion eritasoliittymä, Amuritunneli ja P-Hämpin laajennus Viinikankadun ajoyhteydellä on rakennettu. Hankkeiden keskinäisten riippuvuussuhteiden vuoksi vaihtoehtojen vertailuissa ja vaikutusten arvioinnissa käsiteltiin tavanomaista laajemmin välillisiä vaikutuksia, jotka kuitenkin jäävät maanalaisen asemakaavan suunnittelualueen ja ohjausvaikutuksen ulkopuolelle. Mm. elinympäristön turvallisuuteen ja terveellisyyteen vaikuttavien tekijöiden yksityiskohtaiset tavoitteet ja reunaehdot määritellään pääosin muissa kuin maankäyttö- ja rakennuslain mukaisissa lupamenettelyissä. Asemakaavan valmistelussa on pyritty huomioimaan lisäksi Kunkun parkin ja Rantaväylän tunnelin ympäristövaikutusten arviointiselostuksista annetuissa yhteysviranomaisen lausunnoissa esitetyt huomautukset ja lisäselvitystarpeet.

Kaavaprosessin aikana suunnittelun tavoitteet ovat tarkentuneet sekä tämän hankkeen, että koko keskustan liikennejärjestelmän ja maanalaisen pysäköintiverkoston kehittämisen suhteen. Keskustan suunnitteilla olevat maanalaiset hankkeet - Näsikallion eritasoliittymä, Amuritunneli, Kunkun parkki ja P-Hämpin laajennus - ovat kaupungin strategisesti merkittäviä kärkihankkeita, jotka toteutuessaan muodostavat Viinikankadulta Rantaväylän tunneliin ulottuvan maanalaisen liikenteen, huollon ja pysäköinnin verkoston. Hankekokonaisuutta koskevat tavoitteet kumpuavat mm. keskustan strategisesta osayleiskaavasta, Pirkanmaan maakuntakaavasta, Tampereen kaupunkiseudun rakennesuunnitelmasta ja MAL-sopimuksesta, Tampereen keskustan kehittämisohjelmasta, Tampereen nk. pysäköintipolitiikasta sekä lukuisista keskustan maankäytön ja liikenteen kehittämistä koskevista suunnitelmista ja selvityksistä.

Koosteet aloitus- ja valmisteluvaiheiden palautteista on liitetty kaava-asiakirjoihin. Palautteen huomioon ottaminen hankkeiden jatkosuunnittelussa on kuvattu kaavaselostuksessa sekä sen liitteenä olevassa palaute- ja vastineraportissa. Lisäksi palautteissa esitettyjä kysymyksiä ja niihin laadittuja vastauksia on julkaistu kaupungin internetsivuilla.

Asiakirjat on täydennetty asemakaavaehdotukseksi. Yhdyskuntalautakunta käsittelee ehdotuksen ja päättää sen julkisesta nähtäville asettamisesta. Nähtävilläoloaikana osalliset voivat jättää ehdotuksesta kirjallisia muistutuksia ja viranomaisilta pyydetään tarvittavat lausunnot.

Asemakaavan toteuttaminen

Asemakaava voidaan toteuttaa sen saatua lainvoiman.

Lausunnot

Pirkanmaan ELY-keskus, Kainuun ELY-keskus, Väylävirasto, Pirkanmaan liitto, Pirkanmaan maakuntamuseo

Päätösehdotus oli

Esittelijä

Nurminen Mikko, Johtaja, Mikko.Nurminen@tampere.fi

Asemakaavaehdotus nro 8676 (päivätty 5.11.2018, tarkistettu 26.10.2020) hyväksytään asetettavaksi nähtäville. 

Asemakaavaehdotus esitetään nähtävilläolon jälkeen kaupunginhallituksen ja edelleen valtuuston hyväksyttäväksi.

Päätös

Asia jätettiin pöydälle.

Esteellisyys

Ulla Kampman, Katja Karintaus ja Matti Höyssä ilmoittivat olevansa esteellisiä asian käsittelyyn. Esteellisyys todettiin hallintolain 28 §:n 1 momentin 5) kohdan perusteella. Karintaus, Kampman ja Höyssä poistuivat kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.

Kokouskäsittely

Aleksi Jäntti ehdotti, että asia jätetään pöydälle. Ossi Aho, Katja Nisumaa-Saarela, Katja Kinnunen ja Erik Lyden kannattivat Jäntin ehdotusta.
Lautakunta hyväksyi yksimielisesti Jäntin pöydällepanoehdotuksen.

Antti Ivanoff ja Katja Kinnunen poistuivat kokouksesta päätöksenteon jälkeen.

Kampmanin, Karintauksen ja Höyssän esteellisyydet päättyivät ja he palasivat kokoukseen.

Valmistelija

Montonen Hanna, Yhdyskuntasuunnittelupäällikkö, Hanna.Montonen@tampere.fi

Perustelut

Asia jäi pöydälle 10.11.2020.

Päätösehdotus oli

Esittelijä

Nurminen Mikko, Johtaja, Mikko.Nurminen@tampere.fi

Esittelijä uudisti päätösehdotuksensa:

Asemakaavaehdotus nro 8676 (päivätty 5.11.2018, tarkistettu 26.10.2020) hyväksytään asetettavaksi nähtäville.

Asemakaavaehdotus esitetään nähtävilläolon jälkeen kaupunginhallituksen ja edelleen valtuuston hyväksyttäväksi.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Esteellisyys

Katja Karintaus ja Matti Höyssä ilmoittivat olevansa esteellisiä asian käsittelyyn. Esteellisyys todettiin hallintolain 28 §:n 1 momentin 5) kohdan perusteella. Karintaus ja Höyssä poistuivat kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.

Kokouskäsittely

Erik Lydenin ehdotti, että asemakaava palautetaan valmisteluun. Uusi kaava laaditaan ilman Amuritunnelin osuutta. Amuritunnelin jättäminen toteuttamatta säästää merkittävästi kokonaishankkeen kustannuksia vaarantamatta kuitenkaan kaupungin asettamia kehitystavoitteita.

Jouni Sirén ja Katja Nisumaa-Saarela kannattivat Lydénin ehdotusta.

Koska oli tehty kannatettu palautusehdotus jota ei voitu yksimielisesti hyväksyä, asiasta oli äänestettävä.

Puheenjohtaja teki seuraavan nimenhuudolla suoritettavan äänestysesityksen:

Asian käsittelyn jatkaminen = JAA, Lydénin palautusehdotus = EI

Äänestysesitys hyväksyttiin.

Äänestyksen tulos:

JAA = 9 ääntä (Jäntti, Sirniö, Aho, Ahonen, Järvinen, Vatanen, Ivanoff, Kinnunen, Kallio-Kokko)

EI = 4 ääntä (Lydén, Nisumaa-Saarela, Sirén, Tynkkynen)

Asian käsittelyn jatkamien hyväksyttiin äänin 9 - 4.

Asian käsittelyä jatkettiin ja puheenjohtaja totesi esittelijän päätösehdotuksen tulleen hyväksytyksi.

Antti Ivanoff ja Hanna-Kallio-Kokko poistuivat kokouksesta päätöksenteon jälkeen. Karintauksen ja Höyssän esteellisyydet päättyivät ja he palasivat kokoukseen.

Valmistelija

Karppinen Elina, Asemakaavapäällikkö, Elina.Karppinen@tampere.fi

Perustelut

Kaupunkiympäristön palvelualue on valmistellut 5.11.2018 päivätyn ja 26.10.2020 sekä 29.3.2021 tarkistetun asemakaavamuutoksen nro 8676. Asian hyväksyminen kuuluu kaupunginvaltuuston toimivaltaan.

Lisätietoja osoitteessa: https://www.tampere.fi/cgi-bin/kaava/kaavadoc?8676

Diaarinumero: TRE:2651/10.02.01/2017

Kaavan laatija: Tampereen kaupunki, kaupunkiympäristön suunnittelu, asemakaavoitus, projektiarkkitehti Marjut Ahponen

Yhdyskuntalautakunta päätti 8.12.2020 asemakaavaehdotuksen nähtäville hyväksymisestä. Nähtävilläoloaikana 10.12.2020–11.1.2021 kaavaehdotuksesta saatiin kaksi muistutusta ja viisi viranomaislausuntoa.

Muistutuksessa 1 esitettiin, että Näsikallion eritasoliittymä ja Amuritunneli eivät kuulu samaan kaavaan. Perusteluina todettiin mm., että Amuritunnelin vaikutukset ovat asukkaille ja ympäristöille haitallisia, keskustan ajoneuvoliikenne vähenee muista syistä johtuen, eikä kaavassa esitetä nykyisten pysäköintipaikkojen vähentämistä tai katujen sulkemista. 

Muistutuksessa 2 pyydettiin vastauksia yleissuunnitelmaan sisältyvän väylähankkeen hyötykustannuslaskelman tuloksia ja laskentamenetelmän perusteita koskeneisiin kysymyksiin.

Alueellisena patoturvallisuusviranomaisena toimivalla Kainuun ELY-keskuksella ei ollut kaavaehdotuksesta huomautettavaa. 

Tampereen Sähkölaitos Oy:n lausunnoissa esitettiin selvitysaineistoon sisältyvään alustavaan louhintatyön ympäristöselvitykseen liittyneitä kommentteja. Lausunnossa tuotiin lisäksi esille Tammerkosken alapuolisen vesitunnelin (kalliotunnelin) huomioiminen mahdollisena tulevaisuuden suunnitteluvarauksena.

Pirkanmaan ELY-keskuksella ei ollut kaavaehdotuksesta huomautettavaa. Lausunnossa todettiin, että se on valmisteltu yhteistyössä Väyläviraston kanssa ja toistettiin valmisteluvaiheen lausunnossa esitettyjä hankkeen jatkosuunnittelussa ja toteuttamisessa huomioitavia suunnittelutarpeita ja viranomaisyhteistyötä.

Pirkanmaan liiton lausunnossa todettiin, että kaavaehdotus tukee Pirkanmaan maakuntakaavan ja liikennejärjestelmäsuunnitelman toteutumista. Lausunnossa esitettiin sanan ”laatuvaatimuksiin” lisäämistä maanpäällisen rakentamisen, arvokkaiden kulttuuriympäristöjen ja arkeologisten kohteiden huomioimista koskevaan yleismääräykseen.

Pirkanmaan maakuntamuseon lausunnossa todettiin, että kaava on kulttuuriympäristön arvojen osalta hyväksyttävissä.

Helmikuussa 2021 Pirkanmaan ELY-keskuksen sekä muiden keskeisten viranomaisten kanssa käydyissä työneuvotteluissa todettiin, ettei maankäyttö- ja rakennusasetuksen 26 §:n mukaisen ehdotusvaiheen viranomaisneuvottelun järjestäminen ole tarpeen.

Kaavaehdotuksesta saadun palautteen johdosta kaavan yleismääräykseen tehtiin Pirkanmaan liiton lausunnossa esitetty täydennys. Hankkeen yleissuunnitelmaraporttia, vaikutusten arviointiraporttia ja kaavaselostusta tarkastettiin yleissuunnitelman hyötykustannuslaskentaa koskeneiden tietojen osalta. Vaikutusten arviointiraporttiin täydennettiin yhteisvaikutuksia muiden suunnitteilla olevien hankkeiden kanssa käsittelevää kohtaa. 

Teknisinä tarkastuksina kahteen kaavaselostuksen liitteenä olleeseen selvitysraporttiin korjattiin kaupungin arkistointijärjestelmään viittaava tunnistetieto (ID-numero). Kaavakartalle lisättiin alueen pohjoisosasta puuttunut olemassa olevien tekniikka- ja huoltotunneleiden aluetta koskeva kaavamerkintä (ma/sv-et). Kaavaselostukseen sekä sen liitteenä olevaan voimassa ja vireillä olevien maanalaisten asemakaavojen yhdistelmäkarttaan tehtiin vastaava tarkastus. Kaavaselostukseen lisättiin ehdotusvaiheen nähtävilläoloa ja palautetta koskevia tietoja. Lisäksi selostukseen täydennettiin ennen kaavan vireilletuloa ja kaavaprosessin aikana tehtyjä päätöksiä koskeneita tietoja. 

Kooste kaavaehdotuksesta saadusta palautteesta ja siihen laaditut vastineet on liitetty kaavaselostukseen. Kaavaehdotukseen ei tehty nähtävillä olon jälkeen maankäyttö- ja rakennusasetuksen 32 §:ssä tarkoitettuja uudelleen nähtäville asettamista edellyttäviä muutoksia.

Päätösehdotus oli

Esittelijä

Nurminen Mikko, Johtaja, Mikko.Nurminen@tampere.fi

Asemakaavaehdotus nro 8676 (päivätty 5.11.2018, tarkistettu 26.10.2020 ja 29.3.2021) hyväksytään ja esitetään kaupunginhallituksen ja edelleen valtuuston hyväksyttäväksi.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Lisäksi hyväksyttiin toivomusponsi:

Lautakunta edellyttää että Kunkun Parkin toteuttamisen osalta tutkitaan myös mahdollisuus laatia vaihtoehtoinen kaava eli läntisen keskustan visiotyötä mukaileva ns. ”light-versio”, jossa Kunkun Parkki toteutetaan ilman Amuritunnelia ja eritasoliittymää.

Esteellisyys

Ulla Kampman, Katja Karintaus ja Matti Höyssä ilmoittivat olevansa esteellisiä asian käsittelyyn, koska ovat Finnpark Oy:n hallituksen jäseniä. Esteellisyys todettiin hallintolain 28 §:n 1 momentin 5) kohdan perusteella. Karintaus, Kampman ja Höyssä olivat poissa kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajan.

Eriävä mielipide

Ossi Aho

Kokouskäsittely

Timo Seimelä ja Marjut Ahponen olivat paikalla asiantuntijoina asian käsittelyn ajan.

Katja Nisumaa-Saarela ehdotti, että asia palautetaan uudelleen valmisteltavaksi, koska Näsinkallion eritasoliittymän ja Amuritunnelin sijasta ajoväylä voidaan toteuttaa maanpäällisenä, tai siitä voidaan kokonaan luopua. Näsinkallion eritasoliittymän ja varsinkin Amuritunnelin tekemättä jättäminen säästää merkittävästi kustannuksia ja siitä huolimatta kehitystavoitteet voidaan saavuttaa.  

Jouni Sirén ja Erik Lydén kannattivat ehdotusta.

Koska oli tehty kannatettu palautusehdotus, jota ei voitu yksimielisesti hyväksyä, asiasta oli äänestettävä.

Puheenjohtajan äänestysesitys: Asian käsittelyn jatkaminen JAA, Nisumaa-Saarelan palautusehdotuksen hyväksyminen EI

Äänestysesitys hyväksyttiin. Äänestyksen tulos: asian käsittelyn jatkaminen hyväksyttiin äänin 7 – 5, 1 tyhjä.

Asian käsittelyä jatkettiin.

Ossi Aho teki seuraavan muutosehdotuksen: "Kaavan valmistelu keskeytetään toistaiseksi." Ehdotus raukesi kannattamattomana.

Erik Lydén teki seuraavan toivomusponsiehdotuksen: "Lautakunta edellyttää, että Kunkun Parkin toteuttamisen osalta tutkitaan myös mahdollisuus laatia vaihtoehtoinen kaava eli läntisen keskustan visiotyötä mukaileva ns. ”light-versio”, jossa Kunkun Parkki toteutetaan ilman Amuritunnelia ja eritasoliittymää."

Aleksi Jäntti, Jouni Sirén, Sonja Harmaala, Katja Nisumaa-Saarela ja Kaisa Vatanen kannattivat Lydénin ehdotusta.

Koska oli tehty kannatettu toivomusponsisehdotus, jota ei voitu yksimielisesti hyväksyä, asiasta oli äänestettävä.

Äänestysesitys: Pohjaehdotus = JAA, Lydénin toivomusponsiehdotuksen hyväksyminen = EI

Äänestysesitys hyväksyttiin. Äänestyksen tulos: Lydénin toivomusponsiehdotus hyväksyttiin äänin 2 - 8, 3 tyhjää.

Äänestystulokset

  • Jaa 7 kpl 54%

    Aleksi Jäntti, Antti Ivanoff, Ilpo Sirniö, Matti Järvinen, Katja Kinnunen, Hanna Kallio-Kokko, Reeta Ahonen

  • Ei 5 kpl 38%

    Sonja Harmaala, Kaisa Vatanen, Jouni Sirén, Katja Nisumaa-Saarela, Erik Lydén

  • Tyhjä 1 kpl 8%

    Ossi Aho

  • Jaa 2 kpl 15%

    Hanna Kallio-Kokko, Ilpo Sirniö

  • Ei 8 kpl 62%

    Erik Lydén, Jouni Sirén, Kaisa Vatanen, Aleksi Jäntti, Katja Nisumaa-Saarela, Matti Järvinen, Reeta Ahonen, Sonja Harmaala

  • Tyhjä 3 kpl 23%

    Antti Ivanoff, Ossi Aho, Katja Kinnunen

Valmistelija

Nurminen Mikko, Johtaja, Mikko.Nurminen@tampere.fi

Perustelut

Suunnitelmalla luodaan asemakaavalliset edellytykset Rantaväylän tunnelin keskivaiheille sijoittuvan uuden maanalaisen eritasoliittymän sekä liittymästä maanpäälliselle katuverkolle ja suunnitteilla olevaan uuteen kalliopysäköintilaitokseen (Kunkun parkkiin) johtavien ajotunneleiden toteuttamiselle. Asemakaava on valmisteltu yhteistyössä Pirkanmaan ELY-keskuksen ja Väyläviraston kanssa huomioiden valtatien eritasoliittymää ja maantietunneleiden asemakaavavaiheen suunnittelua koskevat edellytykset, Kunkun parkin toteuttamista koskevat tavoitteet ja reunaehdot sekä muut hankkeeseen liittyvät kaupungin päätökset ja linjaukset. Hankkeen toteuttamisen edellytyksenä oleva jatkosuunnittelu ja sitä koskeva päätöksenteko on mahdollista käynnistää, kun asemakaava on hyväksytty.

Yhdyskuntalautakunta hyväksyi kokouksessaan 13.4.2021 § 117 seuraavan toivomusponnen: 

"Lautakunta edellyttää että Kunkun Parkin toteuttamisen osalta tutkitaan myös mahdollisuus laatia vaihtoehtoinen kaava eli läntisen keskustan visiotyötä mukaileva ns. ”light-versio”, jossa Kunkun Parkki toteutetaan ilman Amuritunnelia ja eritasoliittymää."

Päätösehdotus oli

Esittelijä

Yli-Rajala Juha, Konsernijohtaja, Juha.Yli-Rajala@tampere.fi

Esitetään valtuuston päätettäväksi:

Asemakaavaehdotus nro 8676 (päivätty 5.11.2018, tarkistettu 26.10.2020 ja 29.3.2021).

Päätös

Asia jätettiin pöydälle.

Kokouskäsittely

Kaupunginhallitus myönsi läsnäolo- ja puheoikeuden johtaja Mikko Nurmiselle, asemakaavapäällikkö Elina Karppiselle, projektiarkkitehti Marjut Ahposelle, suunnittelujohtaja Jukka Lindforsille, suunnittelupäällikkö Ari Vandellille sekä hankejohtaja Tero Tenhuselle. He olivat asiantuntijoina läsnä kokouksessa asian käsittelyn aikana.

Pekka Salmi poistui kokouksesta.

Asian käsittelyn aikana Ilkka Sasi ehdotti, että asia jätetään pöydälle. Kalervo Kummola kannatti ehdotusta.

Kaupunginhallitus päätti jättää asian yksimielisesti pöydälle.

Valmistelija

Nurminen Mikko, Johtaja, Mikko.Nurminen@tampere.fi

Perustelut

Asia jäi pöydälle 3.5.2021 kokouksessa.
Esittelijä uudisti päätösehdotuksensa.

Päätösehdotus oli

Esittelijä

Yli-Rajala Juha, Konsernijohtaja, Juha.Yli-Rajala@tampere.fi

Esitetään valtuuston päätettäväksi:

Asemakaavaehdotus nro 8676 (päivätty 5.11.2018, tarkistettu 26.10.2020 ja 29.3.2021).

Päätös

Asia jätettiin pöydälle.

Kokouskäsittely

Kaupunginhallitus myönsi läsnäolo- ja puheoikeuden johtaja Mikko Nurmiselle, johtaja Teppo Rantaselle, asemakaavapäällikkö Elina Karppiselle, projektiarkkitehti Marjut Ahposelle, suunnittelujohtaja Jukka Lindforsille, suunnittelupäällikkö Ari Vandellille sekä hankejohtaja Tero Tenhuselle. He olivat asiantuntijoina läsnä kokouksessa asian käsittelyn aikana.

Käsittelyn kuluessa puheenjohtaja ehdotti, että asia jätetään pöydälle 24.5.2021 saakka.

Kaupunginhallitus hyväksyi puheenjohtajan pöydällepanoehdotuksen yksimielisesti.

Valmistelija

Nurminen Mikko, Johtaja, Mikko.Nurminen@tampere.fi

Perustelut

Asia jäi pöydälle 10.5.2021 kokouksessa.

Esittelijä uudisti päätösehdotuksensa.

Päätösehdotus oli

Esittelijä

Yli-Rajala Juha, Konsernijohtaja, Juha.Yli-Rajala@tampere.fi

Esitetään valtuuston päätettäväksi:

Asemakaavaehdotus nro 8676 (päivätty 5.11.2018, tarkistettu 26.10.2020 ja 29.3.2021).

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Kokouskäsittely

Kaupunginhallitus myönsi läsnäolo- ja puheoikeuden johtaja Mikko Nurmiselle, johtaja Teppo Rantaselle, asemakaavapäällikkö Elina Karppiselle, projektiarkkitehti Marjut Ahposelle sekä suunnittelupäällikkö Ari Vandellille. He olivat asiantuntijoina läsnä kokouksessa asian käsittelyn aikana.

Asian käsittelyn kuluessa Juhana Suoniemi ehdotti asian palauttamista uudelleen valmisteltavaksi. Jaakko Mustakallio ja Olga Haapa-aho kannattivat ehdotusta.

Puheenjohtaja totesi, että oli tehty kannatettu palautusehdotus. Koska ehdotusta ei voitu hyväksyä yksimielisesti siitä oli äänestettävä.

Puheenjohtaja teki seuraavan äänestysesityksen: Äänestys suoritetaan nimenhuutoäänestyksellä, Suoniemen palautusehdotus JAA, asian käsittelyn jatkaminen EI. Äänestysesitys hyväksyttiin.

Äänestyksen tulos: asian käsittelyn jatkamien hyväksyttiin äänin 9 - 4.

Äänestystulokset

  • Jaa 4 kpl 31%

    Olga Haapa-aho, Minna Minkkinen, Jaakko Mustakallio, Juhana Suoniemi

  • Ei 9 kpl 69%

    Kirsi Kaivonen, Lassi Kaleva, Kalle Kiili, Kalervo Kummola, Anne Liimola, Lauri Lyly, Pekka Salmi, Ilkka Sasi, Irja Tulonen

Valmistelija

  • Nurminen Mikko, Johtaja

Valmistelijan yhteystiedot

Projektiarkkitehti Marjut Ahponen, puh. 040 689 1326, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Kaupunginlakimies Jouko Aarnio, puh. 040 514 4884, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Päätösehdotus oli

Asemakaavaehdotus nro 8676 (päivätty 5.11.2018, tarkistettu 26.10.2020 ja 29.3.2021).

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Kokouskäsittely

Juhana Suoniemi ehdotti, että asia palautetaan uudelleenvalmisteltavaksi.

Kannatus: Mikko Aaltonen ja Olga Haapa-aho

Puheenjohtaja totesi, että oli tehty kannatettu palautusehdotus, josta oli äänestettävä. Puheenjohtajan äänestysesitys: Suoniemen palautusehdotuksen hyväksyminen JAA, asian käsittelyn jatkaminen EI. Äänestysesitys hyväksyttiin. Äänestyksen tulos: Palautusesitys hylättiin äänin 27-38, 1 tyhjä.

Asian käsittelyä jatkettiin.

Aarne Raevaara ehdotti, että päätös hylätään. Raevaaran hylkäysehdotus raukesi kannattamattomana.

Äänestystulokset

  • Jaa 27 kpl 41%

    Henri Backman, Maija Kajan, Oras Tynkkynen, Petri Siuro, Tiina Elovaara, Salazar Natalia Rincón, Noora Tapio, Olli-Poika Parviainen, Merve Caglayan, Sinikka Torkkola, Mikko Aaltonen, Jaakko Mustakallio, Minna Minkkinen, Juhana Suoniemi, Jaakko Stenhäll, Miisa Karjalainen, Iiris Suomela, Ulla-Leena Alppi, Olga Haapa-aho, Aarne Raevaara, Matti Helimo, Veikko Vallin, Lasse Oksanen, Milka Hanhela, Heikki Luoto, Sakari Puisto, Lassi Kaleva

  • Ei 38 kpl 58%

    Sanna Marin, Jouni Ovaska, Jussi Kuortti, Pia Viitanen, Riitta Ollila, Anneli Kivistö, Petri Rajala, Esa Kanerva, Matti Höyssä, Ilkka Porttikivi, Kalle Kiili, Pekka Salmi, Sofia Vikman, Ilkka Sasi, Atanas Aleksovski, Antti Ivanoff, Aleksi Jäntti, Jouni Markkanen, Lauri Lyly, Anne Liimola, Kirsi Kaivonen, Aila Dundar-Järvinen, Mikko Kriikku, Johanna Loukaskorpi, Leena Kostiainen, Ari Wigelius, Inna Rokosa, Anne-Mari Jussila, Ilpo Sirniö, Islam al-Nassar, Reeta Ahonen, Sari Tanus, Anna-Kaisa Ikonen, Anneli Taina, Ulla Kampman, Leena Rauhala, Vilhartti Hanhilahti, Yrjö Schafeitel

  • Tyhjä 1 kpl 2%

    Erkki Axen

Tiedoksi

muistuttajat (2 kpl), Kainuun ELY-keskus, Tampereen Sähkölaitos Oy, Pirkanmaan ELY-keskus, Väylävirasto, Pirkanmaan liitto, Pirkanmaan maakuntamuseo, Finnpark Oy, Sirpa Lehtonen, Jaana Huttunen, kuulutus

Oheismateriaali


Muutoksenhaku

Valitusosoitus

Tähän päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella.

Valitusoikeus

Päätökseen saa hakea muutosta se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.

Valituksen saa tehdä sillä perusteella, että päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä, päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai päätös on muuten lainvastainen.

Valitusviranomainen

Valitus tehdään Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle:

Hämeenlinnan hallinto-oikeus
Raatihuoneenkatu 1
13100 Hämeenlinna
faksi: 029 56 42269
sähköposti: hameenlinna.hao@oikeus.fi

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet

Valitusaika

Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Tiedoksisaanti
 
Kaavan tai rakennusjärjestyksen hyväksymistä koskevan päätöksen katsotaan tulleen asianosaisen ja kunnan jäsenen tietoon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. Sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi, ei lueta määräaikaan. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa tehtävän toimittaa ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valituskirjelmä

Valituskirjelmässä, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava
 - valittajan nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero
 - päätös, johon haetaan muutosta
 - miltä osin päätöksestä valitetaan ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi
- vaatimuksen perusteet
- mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan

Valituskirjelmään on liitettävä
 - päätös, johon haetaan muutosta valittamalla, alkuperäisenä tai jäljennöksenä
 - todistus siitä, minä päivänä päätös on asetettu nähtäville, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta
 - asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.

Asiamiehen on liitettävä valituskirjelmään valtakirja, kuten oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain (808/2019) 32 §:ssä säädetään.

Valituskirjelmän toimittaminen

Valituskirjelmä on toimitettava valitusajan kuluessa valitusviranomaiselle. Valituskirjelmän tulee olla perillä valitusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukiolon päättymistä. Valituskirjelmän lähettäminen postitse tai sähköisesti tapahtuu lähettäjän omalla vastuulla.

Oikeudenkäyntimaksu

Hallinto-oikeudessa valituksen käsittelystä perittävä oikeudenkäyntimaksu on 260 euroa. Mikäli hallinto-oikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi, oikeudenkäyntimaksua ei peritä. Maksua ei myöskään peritä eräissä asiaryhmissä eikä myöskään mikäli asianosainen on muualla laissa vapautettu maksusta. Maksuvelvollinen on vireillepanija ja maksu on valituskirjelmäkohtainen.