Elinvoima- ja osaamislautakunta, kokous 31.8.2021

Lataa  Kuuntele 

§ 102 Tampereen seudun paikallisen kehittämisen Leader-strategia 2021–2027, täsmennys kuntarahasitoumukseen 

TRE:4931/02.04.01/2020

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Järvinen Jukka, Aluekehityspäällikkö, Jukka.Jarvinen@tampere.fi

Perustelut

Seutukunnallinen toimintaryhmä Kantri ry on 19.8.2020 lähettänyt Tampereen kaupungille kirjeen, jossa se pyytää 15.10.2020 mennessä kirjallista sitoumusta Tampereen kuntarahoitusosuudesta. Kuntarahoitusosuuteen sitoutuminen on tarpeen Kantrin "Tampereen seudun paikallisen kehittämisen Leader-strategia 2021 – 2027" toteuttamiseksi. Tampereen kaupungilta pyydetty rahoitusosuus on korkeintaan 30.000 euroa / vuosi.

Kantri ry on maaseudun kehittämisyhdistys, joka toimii Tampereen seutukunnan maaseutualueella Leader-toimintaryhmänä. Yhdistys on yksi Suomen 55 Leader-toimintaryhmästä. Kantri on harjoittanut toimintaryhmätyötä Tampereen seutukunnassa vuodesta 1997 lähtien jo neljällä ohjelmakaudella. Kaikkiaan Kantri on rahoittanut alueelliseen Leader-strategiaan perustuen noin 600:aa maaseudun hanketta tai yritystä. Yhdistys kehittää alueen elinvoimaisuutta asukkailta kumpuavien ideoiden ja tarpeiden pohjalta rahoittamalla yrittäjien, yhdistysten ja muiden yhteisöjen hankkeita alueelliseen kehittämisstrategiaan perustuen. Lisäksi yhdistys neuvoo tuen hakijoita hakemusten tekemisessä ja hankkeiden toteuttamisessa. Nykyisen ohjelmakauden alueellisen strategian kolme päätavoitetta tai toimintalinjaa ovat: ympäristövastuinen asuminen, yhteisöllisyys, osallisuus ja nuoriso sekä paikallinen yrittäjyys. Strategian läpileikkaavina periaatteina ovat innovatiivisuus, mahdollistavuus ja kokeilevuus.

Kantrin tähän mennessä ohjelmakaudella 2014 - 2020 rahoittamissa 69 yritystuessa ja 117 yleishyödyllisessä hankkeessa on mm. tehty 85 ympäristöä parantavaa toimenpidettä, rakennettu tai korjattu 60 yhteisöllistä kokoontumistilaa ja oltu mukana yli 40 työpaikan syntymisessä.

Leader-toiminta on osa EU:n, valtion ja kuntien yhteistä maaseudun kehittämistyötä. EU:n yhteistä maatalouspolitiikkaa uudistetaan parhaillaan rahoituskaudelle 2021–2027 (nk. CAP-uudistus). Käsittely vie edelleen aikaa, minkä vuoksi komissio antoi lokakuussa 2019 nk. siirtymäkaudelle asetusehdotukset. Komission ehdotuksessa siirtymäkauden pituus olisi yksi vuosi, mutta on mahdollista, että siirtymäkauden pituudeksi tulee kaksi vuotta. Siirtymäkaudella nykyiset Leader-ryhmät jatkavat nykyisellä toiminta-alueellaan, toteuttaen nykyistä strategiaansa nykyisillä maaseutuohjelman toimenpiteillä ja nykyisillä säännöillä, mutta uusilla siirtymäkauden rahoilla. Tarkoituksena on, että Leader-ryhmät saisivat siirtymäkauden rahoituksen käyttöönsä keväällä 2021. Siirtymäkauden rahoitus otetaan tulevan kauden CAP-suunnitelman rahoituksesta. Leader-ryhmien tulee toimittaa Maa- ja metsätalousministeriöön hakemus siirtymäkauden rahoituksesta oman alueensa tarpeisiin perustuen 30.10.2020 mennessä. Siirtymäkauden rahoituksen myöntämisen edellytyksenä on, että ryhmällä on hakemaansa rahamäärää vastaavat uudet kuntarahasitoumukset, joilla alueen kunnat sitoutuvat rahoittamaan 20 prosenttia ryhmän hakemasta suuntaa antavasta julkisen rahoituksen rahoituskehyksestä.

Uuden rahoituskauden Leader-ryhmät aloittavat toimintansa siirtymäkauden jälkeen. Kantri ry valmistelee parhaillaan Leader-strategiaa uudelle EU-rahoituskaudelle vuosille 2021-2027. Kehittämisstrategia laaditaan laajasti osallistaen yhteistyössä alueen asukkaiden, yritysten, yhdistysten, kuntien ja muiden paikallisesta kehittämisestä kiinnostuneiden tahojen kanssa ja se toimitetaan Maa- ja metsätalousministeriölle keväällä 2021.

Tasajakoon perustuvaa kuntarahoitusta jatketaan ohjelmakaudella 2021-2027. Käytännössä tämä tarkoittaa, että tarvittava kuntarahoituksen määrä jaetaan Kantrin toiminta-alueella kahdeksalla. Tukikelpoisia alueita ovat olleet Lempäälä, Orivesi, Pirkkala ja Vesilahti kokonaisuudessaan sekä Kangasalan, Nokian, Tampereen ja Ylöjärven maaseutualueet. Rahoituksen ohjeellista enimmäismäärää per kunta on tarkoitus nostaa siirtymäkauden jälkeen vuositasolla 6000 eurolla siten, että sen maksimimäärä on 30 000 euroa/vuosi. Siirtymäkaudella rahoitus pysyy ennallaan 24 000 euroa/vuosi. Kuntarahoituksen osuus on 20 prosenttia julkisesta rahoituksesta ja 13 prosenttia kokonaisrahoituksesta. Tampereen kaupungin sitoumus kuntarahoituksesta kattaa sekä siirtymäkauden että uuden ohjelmakauden rahoituksen.

Päätösehdotus oli

Esittelijä

Rantanen Teppo, Johtaja, Teppo.Rantanen@tampere.fi

Tampereen kaupunki antaa Kantri ry:lle sitoumuksen kuntarahoitusosuudesta Leader-strategian toteuttamiseksi vuosille 2021-2027.

Nykyisen strategian siirtymäkaudella Tampereen kuntarahoitus on korkeintaan 24 000 euroa/vuosi ja tämän jälkeen toteutuvan uuden Tampereen seudun paikallisen kehittämisen Leader-strategian toteuttamiseksi korkeintaan 30 000 €/vuosi edellyttäen, että myös seutukunnan muut kunnat tekevät asiasta myönteisen päätöksen ja sitoutuvat vastaavalla tavalla ohjelman rahoitukseen.

Kuntarahoitusosuus maksetaan elinvoiman ja kilpailukyvyn palvelualueen elinkeinopalvelut-palveluryhmän kustannuspaikalta 154051 ehdolla, että kaupunginvaltuusto myöntää tarvittavat määrärahat palveluryhmän budjettiin vuosille 2021-2027.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Kokouskäsittely

Pöytäkirja on tarkastettu tämän pykälän osalta kokouksessa.

Valmistelija

  • Järvinen Jukka, Aluekehityspäällikkö

Valmistelijan yhteystiedot

Aluekehityspäällikkö Jukka Järvinen, 040 724 1112, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Hallintosihteeri Aino Jokinen, puh. 040 801 6103, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Perustelut

Elinvoima- ja osaamislautakunta päätti kokouksessaan 28.10.2020, että Tampereen kaupunki antaa Kantri ry:lle sitoumuksen kuntarahoitusosuudesta Leader-strategian toteuttamiseksi vuosille 2021-2027. Uudella ohjelmakaudella toteutuvan uuden Tampereen seudun paikallisen kehittämisen Leader-strategian toteuttamiseksi maksettava kuntarahoitusosuus on korkeintaan 30 000 €/vuosi edellyttäen, että myös seutukunnan muut kunnat tekevät asiasta myönteisen päätöksen ja sitoutuvat vastaavalla tavalla ohjelman rahoitukseen.

Uuden paikallisen kehittämisen strategian valmistelun yhteydessä on tullut esille, että myös elinkeinokalatalouden ja siihen liittyvän yritystoiminnan kehittämistä on mahdollista Kantri ry:n toiminta-alueella toteuttaa EU:n maaseudun kehittämisrahoituksen avulla vuosina 2022 – 2027. Elinkeinokalatalouden kehittämistä varten on valmisteltu yhdeksän eri Leader-toimintaryhmän (ns. Kuha-Suomi) kesken ns. Kala-leader -kalatalousryhmän strategia, ”Järvestä lautaselle”.

Kantri ry on lähestynyt kaupunkia kirjeellä. jossa pyydetään Tampereen kaupunkia täsmentämään sitoumustaan Leader -strategian kuntarahaosuudesta siten, että myös Kala leaderiin osallistuminen olisi mahdollista. Maa- ja metsätalousministeriön uuden ohjeistuksen mukaisesti kuntien on mainittava sitoumuspäätöksessään myös osallistuminen Kala-leaderiin. Tämä sitoumuksen tarkentaminen ei lisää aiemman kuntarahasitoumuksen määrää vaan sisältyy siihen.

Päätösehdotus oli

Esittelijä

  • Rantanen Teppo, Johtaja

Tampereen kaupunki täsmentää elinvoima- ja osaamislautakunnan 28.10.2020 tekemää päätöstä Kantri Ry:n Leader -hankkeen kuntarahasta siten, että Tampereen kaupungin sitoumus kattaa myös Kantrin ry:n osallistumisen ”Kuha-Suomi Kalaleader”-ryhmään osana Kantrin paikallisen kehittämisen strategiaa ja sisältyen korkeintaan 30.000 €/vuosi/kunta kuntarahaan.

Kantrin osuus Kalaleader-ryhmän kuntarahasta on 19.494 € koko ohjelmakauden ajalta, 2.436,75/kunta.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

Kari Kylkilahti/Kantri ry, Jukka Järvinen, Timo Antikainen, Tatjaana Julin, Maija Sihvonen

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusohje

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.

Kuntien yhteisen toimielimen päätökseen saa oikaisuvaatimuksen tehdä myös sopimukseen osallinen kunta ja sen jäsen.

Oikaisuviranomainen

Oikaisua haetaan päätösotteessa mainitulta muutoksenhakuviranomaiselta.

Oikaisuvaatimus tulee toimittaa osoitteella:

Tampereen kaupunki
Kirjaamo
Aleksis Kiven katu 14–16 C, PL 487
33101 Tampere

Oikaisun voi lähettää myös virallisen sähköisen asioinnin lomakkeella http://www.tampere.fi/asiointi/ tai sähköpostilla kirjaamo@tampere.fi

Tampereen kaupunki ei vastaa sähköpostilla lähetetyn oikaisuvaatimuksen tietoturvallisuudesta.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Tiedoksisaanti

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, 7 päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, 3 päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana. Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi, ei lueta määräaikaan. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa tehtävän toimittaa ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimus

Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen.

Oikaisuvaatimus on toimitettava oikaisuvaatimusajan kuluessa oikaisuvaatimusviranomaiselle. Oikaisuvaatimuksen tulee olla perillä oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä klo 15.45 mennessä. Oikaisuvaatimuksen lähettäminen postitse tai sähköisesti tapahtuu lähettäjän omalla vastuulla.