Kaupunginhallitus, kokous 20.9.2021

Lataa  Kuuntele 

§ 431 Valtuustoaloite vesipuiston sijoittamiseksi Tohloppijärvelle – Pekka Salmi, Juhana Suoniemi ja Petri Rajala 

TRE:7640/10.00.01/2020

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Ekholm Virpi, Kiinteistöjohtaja, Virpi.Ekholm@tampere.fi

Perustelut

Valtuutetut Pekka Salmi, Juhana Suoniemi ja Petri Rajala esittävät 14.12.2020 jättämässään valtuustoaloitteessa, että Tohloppijärvelle sijoitettaisiin ilmatäytteinen vesipuisto. Esitystä perustellaan sillä, että järvi on hyvien kulkuyhteyksien varrella vain noin viiden kilometrin päässä keskustasta, ja järvi voidaan Suomen mittapuun mukaan luokitella keskikokoiseksi. Aloitteessa todetaan, että vaikka Tampere tunnetaan järvien kaupunkina, niin järviä hyödynnetään uimarantoja ja veneilyä lukuun ottamatta vain vähän virkistyskäytössä. Lisäksi tuodaan esiin, että yksityinen taho on kehittänyt Tohloppijärven virkistys- ja aktiviteettimahdollisuuksia vuodesta 2016 alkaen, ja että vesipuiston sijoittamiseen Tohloppijärvelle on haettu lupaa kaupungilta.

Kiinteistöjohtaja päätti 3.3.2021 § 149 että haettuun paikkaan Tohloppijärvellle ei myönnetä lupaa vesipuiston sijoittamiseen. Päätös perustui kokonaisarviointiin, jossa otettiin huomioon saadut viranomaislausunnot, alueelle jo luvitettu toiminta, toteutettu asukaskysely sekä yhdyskuntalautakunnan hyväksymä ohjeellinen Tohloppijärven ympäristön hoito- ja kehittämissuunnitelma. Hakija valitti päätöksestä, mutta asunto- ja kiinteistölautakunta ei hyväksynyt oikaisuvaatimusta. Vesipuisto saatiin kuitenkin Eteläpuiston rantaan kolmen vuoden määräajaksi (2021-2023). Kiinteistöjohtaja päätti luvan myöntämisestä 27.5.2021 355 §. 

Päätösehdotus oli

Esittelijä

Rantanen Teppo, Johtaja, Teppo.Rantanen@tampere.fi

Esitetään kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuuston päätettäväksi: 

Pekka Salmen, Juhana Suoniemen ja Petri Rajalan valtuustoaloite ja siihen annettu lausunto merkitään tiedoksi. 

Aloite ei anna aihetta muihin kuin lausunnossa mainittuihin toimenpiteisiin.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Rantanen Teppo, Johtaja

Valmistelijan yhteystiedot

Kiinteistöjohtaja Virpi Ekholm, puh. 0400 205 044 ja toimistosihteeri Erja Parkkali puh. 050 5177052, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Kaupunginlakimies Jouko Aarnio,​ puh. 040 514 4884,​ etunimi. sukunimi@tampere.fi

Päätösehdotus oli

Esittelijä

  • Yli-Rajala Juha, Konsernijohtaja

Esitetään valtuuston päätettäväksi: 

Pekka Salmen, Juhana Suoniemen ja Petri Rajalan valtuustoaloite sekä asunto- ja kiinteistölautakunnan lausunto merkitään tiedoksi. 

Aloite ei anna aihetta muihin kuin lausunnossa mainittuihin toimenpiteisiin.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

Pekka Salmi, Juhana Suoniemi, Petri Rajala

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:

-vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)
-virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)
-etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22 §)