Kaupunginhallitus, kokous 8.2.2021

Lataa  Kuuntele 

§ 57 Asunnottomuuskatsaus ja Hipposkylän tilannekatsaus 

TRE:895/00.01.03/2021

Valmistelija

  • Kuosmanen Taru, Johtaja

Valmistelijan yhteystiedot

Johtaja Taru Kuosmanen, puh. 040 704 7337, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Kaupunginlakimies Jouko Aarnio, puh. 040 514 4884, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Perustelut

Tampereella asunnottomuutta kokevien henkilöiden kokonaismäärä on laskenut. Juuri valmistuneiden Tampereen asunnottomuustilastojen mukaan vuonna 2020 heitä oli 294, kun vuotta aikaisemmin asunnottomana oli marraskuun 15. päivän poikkileikkausajankohtana yhteensä 323 henkilöä.

Asunnottomuuden tilastointia on kehitetty aiempaa tarkemmaksi viime vuoden aikana, mikä selittänee osin sitä, että pitkäaikaisasunnottomien lukumäärä on noussut. Uuden tilastointimenetelmän mukaan pitkäaikaisasunnottomia oli Tampereella viime marraskuussa 76 henkilöä, kun vuotta aikaisemmin heitä laskettiin olevan 29.

Tiedonkeruussa eri lähteistä saatuja tietoja on käyty nyt läpi yhdessä myös sosiaalitoimen kanssa. Tarkastelussa olivat henkilöiden sosiaali-, terveys- ja asumispalveluhistoriat sekä tarkemmin asunnottomuuden kesto ja toistuvuus pidemmällä aikavälillä. Uuden tilastointitavan ansiosta sosiaalityössä on mahdollista päästä tarkemmin yksilötasolla kiinni ilmiöön liittyviin sosiaalisiin ongelmiin.

Yksi kehittämisen kärkitoimi on asumisen tuen Nopsajalka-tiimi, joka aloitti työskentelynsä Tampereella tämän vuoden alussa. Tiimi työskentelee asumisen kriisitilanteissa asumisen turvaamiseksi ja vahvistamiseksi. Se on osa Asumisen tukea nopeasti, joustavasti ja lähelläsi -hanketta. Lisäksi asumisneuvontaa on vahvistettu. Kaupungin aikuissosiaalityö järjestää myös yhdessä talous- ja velkaneuvonnan ja ulosottoviranomaisen kanssa talousneuvoloita, joissa on mahdollisuus keskustella talousasioista ilman ajanvarausta.

Tampereen kaupungin asuntopoliittisena tavoitteena on järjestää vuosittain yhteensä 200 uutta vuokra-asuntoa asunnottomuutta kokeville. Kaupunki tekee tiivistä yhteistyötä sekä kaupunkikonserniin kuuluvien että muiden vuokranantajien kanssa, jotta asuntojen saanti asunnottomille turvataan. Tampereelle valmistui vuonna 2020 peräti 620 kohtuuhintaista vuokra-asuntoa, ja lisäksi 100 asumisoikeusasuntoa. Myös aloitettujen kohtuuhintaisten asuntojen määrä vuonna 2020 oli poikkeuksellisen suuri, ja ARA-rahoitushakemuksia on tullut vuonna 2020 ja vuoden 2021 alussa ennätyksellisen isolle määrälle vuokra-asuntoja. 

Tampereen kaupunki on viime vuosina osoittanut haettavaksi erikseen ARA-tontteja, joille rakennettavista vuokra-asunnoista osa tulee päihde- ja mielenterveyskuntoutujille ja asunnottomuustaustaisille henkilöille. Näihin asuntoihin kaupunki järjestää asumisen tukipalvelut. Seudun kuntien omat toimet sekä kuntien välinen yhteistyö on tärkeää ehkäistäessä asunnottomuutta, ja aihe on mukana myös kaupunkiseudun kuntien ja valtion MAL4-sopimuksessa vuosille 2020–2023.

Tilannekatsaus Hipposkylästä 

Tampereen Vuokra-asunnot Oy on saneeraamassa Hipposkylän asuinaluetta. Alueella on asunut 170 asukasta. Tammikuun lopun tilanteen mukaan asuntoa vailla on noin 90 asukasta, joista arviolta 60-70 tarvitsee sosiaali- ja terveyspalveluiden ohjausta ja apua palveluiden järjestämisessä ja muutossa. 

Asuminen Hipposkylässä on perustunut vahvaan paikallisuuteen. Alueella sijaitsevassa ns. saunarakennuksessa A-Kilta ry tuottaa tupatoimintaa. Tupatoiminta tukee arjessa monin tavoin ja synnyttää osaltaan yhteisöllisyyttä. Alueella asuvat ovat myös tukeneet toisiaan, ja alueelle on syntynyt oma elämäntapansa. Osalla asukkaista on vakavia elämänhallintaan liittyviä päihde- ja mielenterveydenongelmia. Kaikki asunnot ovat portaiden päässä, ja asumisen esteettömyys ei toteudu, vaikka osa asukkaista sitä tarvitsisi. Muuttotilanteessa asukkaat tarvitsevat erityisen paljon tukea, joka kohdistuu kiinnittymiseen palveluihin ja uuteen paikallisyhteisöön, kotiutumiseen uuteen asuntoon ja kykyyn asua siinä. 

Tampereen kaupungin sosiaali- ja terveystoimi on neuvotellut hankekokonaisuutta, johon liittyy Helsingin Diakonissalaitos ry:n tarjoama 17-19 paikkainen tukiasumisyksikkö. Tavoitteena on, että muuttamaan pääsisi Hipposkylän asukkaiden yhteisöllinen ryhmä. Kotilinnasäätiö on tarjonnut 12 asuntokokonaisuutta, johon palvelun tuottaa Humana Oy. 

Tarjousten perusteella palvelujen kustannukset ovat em. yksiköihin vuonna 2021 yhteensä noin 250 000 euroa. Lisäksi siirtymä- ja muuttovaiheen tukea tarjoaa Tampereen A-kilta ry, joka tarjoaa työpanoksena työparityöskentelyä ja jonka kustannukset ovat noin 100 000 euroa vuonna 2021. Sosiaali- ja terveyspalvelujen kustannukset kasvavat vuonna 2021 noin 350 000 euroa, johon ei talousarvioesityksessä ole varauduttu.

Päätösehdotus oli

Esittelijä

  • Yli-Rajala Juha, Konsernijohtaja

Asunnottomuuskatsaus ja Hipposkylän tilannekatsaus merkitään tiedoksi.

Esitetään valtuuston päätettäväksi:

Tarvittava 350 000 euron rahoitus Hipposkylästä muuttavien asukkaiden palvelujen järjestämiseksi sisällytetään valtuustolle helmikuussa esitettäviin vuoden 2021 talousarvioon tehtäviin muutoksiin.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Kokouskäsittely

Kirsi-Maarit Asplund liittyi kokoukseen asian käsittelyn alkaessa ja varajäsen Lassi Kaleva poistui kokouksesta.

Kaupunginhallitus myönsi läsnäolo- ja puheoikeuden johtaja Taru Kuosmaselle, palvelujohtaja Maritta Närhelle, asunto- ja kehityspäällikkö Auli Heinävälle sekä toimitusjohtaja Marko Saloselle. He olivat asiantuntijoina läsnä kokouksessa asian käsittelyn aikana.

Tiedoksi

Taru Kuosmanen, Maritta Närhi, Auli Heinävä, Marko Salonen

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:

-vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)
-virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)
-etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22 §)