Keskusvaalilautakunta, kokous 26.1.2022

§ 22 Kaupunginhallituksen päätökset 10.1.2022 § 5 ja 17.1.2022 § 13 vuoden 2022 aluevaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien täydentämisistä 

TRE:6129/00.00.02/2021

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Varonen Jukka, Hallintojohtaja, jukka.varonen@tampere.fi

Perustelut

Vuoden 2022 aluevaalien vaalipäivä on 23.1.2022. Ennakkoäänestyksen ajanjakso on 12.1.-18.1.2022.

Kaupunginhallitus on aikaisemmin valinnut jäseniä ja varajäseniä aluevaalien vaalilautakuntiin ja vaalitoimikuntiin. Päätösten jälkeen kunnallisjärjestöt/puolueet ovat täydentäneet esityksiään vaalilautakuntien ja -toimikuntien puheenjohtajiksi, varapuheenjohtajiksi, jäseniksi ja varajäseniksi. Kaikkia luottamushenkilöpaikkoja ei ole vielä pystytty täyttämään. Tältä osin vaalilautakunnat ja -toimikunnat jäävät tässä vaiheessa vajaiksi ja niitä tulee mahdollisuuksien täydentää myöhemmin kaupunginhallituksen päätöksellä.

Valintojen jälkeen on myös ilmennyt, että kyseisiin toimielimiin on valittu henkilöitä, jotka eivät pätevän syyn vuoksi voi osallistua niiden työskentelyyn aluevaaleissa. Tämän vuoksi näille henkilöille tulee myöntää ero luottamustehtävästä ja valita heidän tilalleen uudet henkilöt.

Lisäksi kaupunginhallituksen päätöksen 25.10.2021 § 494 jälkeen on käynyt ilmi, että hoivakotien AittaTanhua ja Impivaara toiminta on lakannut ja näiden yksiköiden tilalle on tullut Lamminranta-niminen hoivayksikkö, osoitteessa Vaakonkatu 20. Koska kyseessä on ympärivuorokautista hoivaa antava yksikkö, tulee ennakkoäänestys järjestää myös siellä.

Päätösehdotus oli

Esittelijä

Yli-Rajala Juha, Konsernijohtaja, Juha.Yli-Rajala@tampere.fi

Vuoden 2022 aluevaalien vaalilautakuntia ja -toimikuntia täydennetään oheisen liitteen mukaisesti.

Vaalitoimikunta 11 määrätään suorittamaan ennakkoäänestys Lamminranta-hoivayksikössä.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Kokouskäsittely

Kaupunginhallitus myönsi läsnäolo- ja puheoikeuden lakimies Juha Perämaalle. Hän oli asiantuntijana läsnä kokouksessa asian käsittelyn aikana ja poistui ennen päätöksentekoa.

Valmistelija

Varonen Jukka, Hallintojohtaja, jukka.varonen@tampere.fi

Perustelut

Kaupunginhallitus on useissa aikaisemmissa kokouksissaan valinnut jäseniä ja varajäseniä vaalilautakuntiin vuoden 2022 aluevaaleihin. Aluevaalien varsinainen vaalipäivä on sunnuntaina 23.1.2022, mitä ennen kaupunginhallitus ei enää kokoonnu. Valintojen jälkeen on ilmennyt, että lautakuntiin on valittu henkilöitä, jotka eivät pätevän syyn vuoksi voi osallistua niiden työskentelyyn aluevaaleissa. Tämän vuoksi näille henkilöille tulee myöntää ero luottamustehtävästä ja valita heidän tilalleen uudet henkilöt.

Oikeusministeriö ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ovat yhdessä valmistelleet ohjeet eri vaaliviranomaisille, joissa käsitellään aluevaalien järjestämistä koronapandemian aikana. Ohjeet täydentävät oikeusministeriön varsinaisia vaaliohjeita. Vaalilautakuntia koskevien kyseisten ohjeiden mukaan vaalilautakuntien jäsenille ja varajäsenille on asetettava sijaisjärjestelyt ja avustavaa henkilöstöä on oltava riittävästi jopa siinä tapauksessa, että kaikki sairastuisivat tai jouduttaisiin asettamaan karanteeniin.

Siltä varalta, että vielä ennen varsinaista vaalipäivää vaalilautakunnan osalta todettaisiin, että vaalilautakunta ei olisi päätösvaltainen eli vähintään kolmejäseninen esim. useamman jäsenen ja varajäsenen äkillisen karanteeniin tai eristykseen asettamisen tai muun vastaavan syyn takia, on tarkoituksenmukaista varmistaa vaalilautakuntien päätösvaltaisuus sijaisjärjestelyin siten, että mahdollistetaan vaalilautakunnan jäsenten ja varajäsenten joustava siirtyminen vaalilautakuntien välillä. Kaupunginhallituksen tulee tehdä asiasta periaatepäätös, johon perustuen yksittäiset jäsenten siirtopäätökset voidaan tarpeen tullen tehdä.

Kaupunginhallitus päätti 25.10.2021, että äänestysalueen 25 (Multisilta) äänestyspaikkana on Multisillan uusi päiväkoti, osoitteessa Terävänkatu 2. Päätöksen jälkeen on käynyt ilmi, että Multisillan vanhaa päiväkotia ei puretakaan ennen vaalipäivää 23.1.2022, vaan se on edelleen käytettävissä äänestykseen. On tarkoituksenmukaista järjestää aluevaalien äänestys vaalipäivänä samoissa tiloissa kuin kuntavaaleissakin eli Multisillan vanhassa päiväkodissa, osoitteessa Terävänkatu 1.

Päätösehdotus oli

Esittelijä

Yli-Rajala Juha, Konsernijohtaja, Juha.Yli-Rajala@tampere.fi

Vuoden 2022 aluevaalien vaalilautakuntia täydennetään oheisen liitteen mukaisesti. 

Kaupunginhallitus päättää, että mikäli sen aluevaaleja 2022 varten asettamista vaalilautakunnista jotakin uhkaisi päätösvallan puuttuminen lautakunnan useamman jäsenen tai varajäsenen äkillisen estymisen vuoksi, voidaan vaalilautakunnasta toiseen siirtää estyneiden sijaan jäseniä ja varajäseniä sen turvaamiseksi, että kaikki asetetut vaalilautakunnat säilyvät päätösvaltaisina.

Kaupunginhallitus valtuuttaa keskusvaalilautakunnan puheenjohtajan päättämään yksittäisen jäsenen tai varajäsenen siirrosta vaalilautakuntien välillä kyseisissä mahdollisissa akuuteissa tilanteissa. Siirroista päätettäessä tulee lisäksi mahdollisuuksien mukaan huomioida, että kaikki jäseniä asettaneet äänestäjäryhmät tulevat edustetuiksi kussakin vaalilautakunnassa kuin myös tasa-arvolain vaatimukset.

Äänestysalueen 25 (Multisilta) vaalipäivän äänestyspaikkana on Multisillan vanha päiväkoti, osoitteessa Terävänkatu 1.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Perämaa Juha, Lakimies

Valmistelijan yhteystiedot

Keskusvaalilautakunnan sihteeri Juha Perämaa, puh. 040 503 9038, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Keskusvaalilautakunnan sihteeri Juha Perämaa, puh. 040 503 9038, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Perustelut

Kaupunginhallitus on päätöksillään 10.1.2022 § 5 ja 17.1.2022 § 13 täydentänyt vuoden 2022 aluevaalien vaalilautakuntia ja vaalitoimikuntia, koska alkuperäisten valintojen jälkeen on ilmennyt, että kyseisiin toimielimiin on valittu henkilöitä jotka eivät pätevän syyn vuoksi voi osallistua niiden työskentelyyn aluevaaleissa. Lisäksi kaupunginhallitus on päätöksellään 17.1.2022 valtuuttanut keskusvaalilautakunnan puheenjohtajan tekemään tarvittaessa sijaisjärjestelyjä vaalipäivän vaalilautakunnissa.

Päätösehdotus oli

Esittelijä

  • Perämaa Juha, Lakimies

Merkitään otsikossa mainitut kaupunginhallituksen päätökset tiedoksi.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:

-vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)
-virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)
-etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22 §)