Kaupunginhallitus, kokous 8.11.2021

Lataa  Kuuntele 

§ 529 Valtuustoaloite kaupungin kiinteistöjen sisäilma-asioiden avoimen tiedonkulun ja dokumentoinnin parantamiseksi - Aila Dündar-Järvinen 

TRE:3030/10.00.01/2021

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Ekholm Virpi, Kiinteistöjohtaja, Virpi.Ekholm@tampere.fi

Perustelut

Valtuutettu Aila Dündar-Järvinen on 19.4.2021 jättänyt valtuustoaloitteen ”kaupungin kiinteistöjen sisäilma-asioiden avoimen tiedonkulun ja dokumentoinnin parantamiseksi".

Tampereen kaupungin toimintamallin keskeisenä teemana on yhdessä tekeminen ja avoin tiedonkulku. Sisäilmastotyöryhmissä on laaja edustus eri toimialoilta sekä tilojen käyttäjistä. Jokaisen sisäilmastotyöryhmän kokouksen jälkeen kaikkia käyttäjiä tiedotetaan kokouksessa käydyistä ja sovituista keskeisistä asioista. Tämän lisäksi tutkimusten valmistuttua kaikille käyttäjille järjestetään infotilaisuus tutkimuksen tuloksista sekä tiedossa olevista jatkotoimenpiteistä. Infotilaisuuksia on järjestetty myös tehtyjen korjausten jälkeen sekä aina, kun siihen on ollut käyttäjien taholta toivetta.  

Kaupungin teettämien kuntotutkimusten raportit ovat julkisia asiakirjoja ja niitä toimitetaan tarvittaessa halukkaille. Raportteja ei ole laitettu kaupungin nettisivuille, koska on haluttu minimoida raportissa olevien tietojen (kuten pohjakuvien) väärinkäytöt. 

Tällä hetkellä Tilapalveluiden sisäilma-asiantuntijoilta kysytään kohdekohtaisia raportteja todella vähän, useimmista kohteista ei lainkaan. Tämä johtuu todennäköisesti siitä, että sen sijaan, että vain raportit jaettaisiin julkisesti, pidetään kaikista valmistuneista tutkimuksista infotilaisuus kaikille käyttäjäryhmille. Näissä tilaisuuksissa käyttäjille esitetään tehdyt tutkimukset ja niiden tulokset sekä tiedossa olevat jatkotoimenpiteet mahdollisimman kansantajuisesti ja tiiviisti. Käyttäjillä on myös mahdollisuus esittää tutkijalle, työterveyslääkärille tai terveydensuojeluviranomaiselle kysymyksiä tutkimustuloksiin tai niiden terveysvaikutuksiin liittyen. 

Päättäjille pidetään säännöllisesti, ja aina erikseen pyydettäessä, tilannekatsaus kaupunkimme sisäilmatilanteesta sekä sisäilmatoimintamallista ja sen uusimmista muutoksista. Näissä tilaisuuksissa on esitetty myös mm. sisäilmatoiminnasta aiheutuvia kustannuksia kuten käyttöä turvaavien toimenpiteiden kustannuksia, väistötilakustannuksia ja tutkimuskustannuksia. Tilaisuuksissa on esitetty myös tiedossa olevia korjaus- ja perusparannushankkeita. 

Kaikki käyttäjille tehdyt oirekyselyt käydään läpi käyttäjien kanssa. Työntekijöiden oirekyselyt kaupunki tilaa Pirte työterveys- ja lääkärikeskukselta ja niitä on työntekijöille esittelemässä aina työterveyslääkäri. Oppilaille oirekyselyitä on tehty vielä harkitummin, johtuen kyselyiden epäluotettavuudesta ja huonosta vastausprosentista. Ne on teetetty Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella. Oppilaille tehdyistä oirekyselyistä on tiedotettu koulujen rehtoreiden kautta suoraan koteihin.  

Tulossa olevat perusparannus- ja uudisrakentamisohjelmat käsitellään asianomaisissa lautakunnissa sekä kaupunginvaltuustossa ja päätökset ovat kuntalaisten nähtävillä pöytäkirjojen liitteissä. Lisäksi paikalliset lehdet ja tiedotusvälineet kertovat tulevista rakennushankkeista melko laajasti. Myös Tilapalveluiden nettisivuilla esitellään tulevat isommat rakennushankkeet. 

Päätösehdotus oli

Esittelijä

Rantanen Teppo, Johtaja, Teppo.Rantanen@tampere.fi

Esitetään kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuuston päätettäväksi:

 Aila Dündar-Järvisen valtuustoaloite ja siihen annettu lausunto merkitään tiedoksi.

Aloite ei anna aihetta muihin kuin lausunnossa todettuihin toimenpiteisiin.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Rantanen Teppo, Johtaja

Valmistelijan yhteystiedot

Kiinteistöjohtaja Virpi Ekholm, puh. 0400 205 044, etunimi.sukunimi@tampere.fi sekä Tampereen Tilapalvelut, sisäilma-asiantuntijat Jenni Rämälä, puh. 040 806 2420, Laura Pyykkö ja kiinteistöpäällikkö Jussi Kuoppala

Lisätietoja päätöksestä

Kaupunginlakimies Jouko Aarnio, puh. 040 514 4884, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Päätösehdotus oli

Esittelijä

  • Yli-Rajala Juha, Konsernijohtaja

Esitetään valtuuston päätettäväksi:

 Aila Dündar-Järvisen valtuustoaloite sekä asunto- ja kiinteistölautakunnan lausunto merkitään tiedoksi.

Aloite ei anna aihetta muihin kuin lausunnossa todettuihin toimenpiteisiin.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

Aila Dündar-Järvinen, Virpi Ekholm

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:

-vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)
-virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)
-etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22 §)