Z/Sosiaali- ja terveyslautakunta, kokous 7.4.2022

Lataa  Kuuntele 

§ 62 Ikäihmisten hyvinvoinnin edistämisen toiminta-avustukset vuodelle 2022 

TRE:13/05.01.00/2022

Valmistelija

  • Lehtinen Kristiina, Suunnittelija

Valmistelijan yhteystiedot

Suunnittelija Kirsi Nurmio, puh. 040 806 3135 ja suunnittelija Kristiina Lehtinen, puh. 040 806 2372, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Hallintosihteeri Leeni Herrala, puh. 040 481 8428, etunimi.sukunimi@tampere.fi  

Perustelut

Vuoden 2022 toiminta-avustukset julistettiin haettaviksi 3.1.2022. Hakuaika päättyi 31.1.2022 klo 15.45. Määräaikaan mennessä ikäihmisten hyvinvoinnin edistämisen toiminta-avustusta haki 39 yhteisöä (siirtojen jälkeen hakemuksia 41). Vuonna 2021 hakijoita oli 39.

Sosiaali- ja terveyslautakunnan alaisiin toiminta-avustuksiin on vuonna 2021 käytettävissä yhteensä 446 900 euroa. Ikäihmisten hyvinvoinnin edistämiseen esitetään myönnettäväksi yhteensä 213 300 euroa. Toiminta-avustusta ehdotetaan maksettavaksi yhteensä 40 yhteisölle/yhdistykselle. Hakijayhteisöt, haettu summa, esitykseen perustuva avustussumma sekä hakijoille vuonna 2021 myönnetyt toiminta-avustukset on esitetty liitteessä.

Venäjän Ukrainaan tekemän hyökkäyksen vuoksi kaupungin myöntämää toiminta-avustusta ei ole tarkoitettu käytettäväksi Venäjän valtion tai sen edustamien virallisten tahojen kanssa tehtävään tai tukemaan toimintaan. Mikäli näin katsotaan tapahtuneen, avustussumma peritään kokonaisuudessaan takaisin.

Avustamisen periaatteet ja avustuskriteerit

Toiminta-avustukset ovat harkinnanvaraisia. Toiminta-avustuksiin liittyvissä asioissa noudatetaan Tampereen kaupungin avustustoiminnan periaatteet -asiakirjaa (kh 25.11.2019 § 503). Sosiaali- ja terveyslautakunnan alaiset toiminta-avustukset jaetaan yhdistyksille lautakunnan (7.11.2019 § 120) vahvistamien kriteerien mukaisesti. Toiminta-avustusten myöntämiseen on käytetty lautakunnan päättämiä kriteereitä: aktiivisuutta, taloutta, toiminnan laajuutta, toiminnan suunnitelmallisuutta ja sitä, miten avustettava toiminta palvelee kaupungin strategisia tavoitteita.

Ikäihmisten hyvinvoinnin edistämiseen myönnetään avustusta yhdistyksille, joiden toiminta on suunnattu pääsääntöisesti yli 65-vuotiaille tamperelaisille ikäihmisille, ja joiden ensisijaisena tarkoituksena on ikäihmisten fyysisen ja/tai psyykkisen toimintakyvyn ja vireyden ylläpitäminen sekä alentumisen ennaltaehkäisy. Avustuksella kannustetaan ikäihmisiä yhteisölliseen toimintaan ja vertaistuen tarjoamiseen arjen asioissa sekä lisäämään osallisuutta muun muassa tietoteknisiä taitoja parantamalla.

Arviointi jaetaan määrällisiin ja laadullisiin painopisteisiin, joiden pohjalta hakemuksia vertaillaan keskenään ja pisteytetään. Osa-alueiden prosentuaaliset arvot määrittävät kullekin pisteytyskohdalle painoarvon, jonka kautta lopullinen jakoesitys lasketaan. Tämä jakoesitys antaa suuntaa kullekin hakijalle esitettävälle avustussummalle.

Hakemusten siirtäminen

Samaan tarkoitukseen Tampereen kaupungilta voi saada avustusta ainoastaan yhden avustuksen muodossa. Valmistelun aikana yhdistysten hakemuksia siirrettiin avustuskokonaisuudesta toiseen asiakirjoista ilmenneen toiminnan pääasiallisen luonteen perusteella.

TamRoma ry:n hakemus siirrettiin sivistys- ja kulttuurilautakunnan alaisessa kulttuurivähemmistöjen avustuskokonaisuudessa käsiteltäväksi.

Tampereen Marttayhdistys ry:n ja Tampereen tapaturma- ja sairasinvalidit ry:n hakemukset siirrettiin ikäihmisten palvelujen avustuskokonaisuudesta tässä kokonaisuudessa käsiteltäviksi. Tampereen Veteraanikeilaajat ry:n hakemus siirrettiin sivistys- ja kulttuurilautakunnan alaisesta liikuntapalvelujen avustuskokonaisuudesta tässä kokonaisuudessa käsiteltäväksi.

Avustusesitys

Ikäihmisten hyvinvoinnin edistämisen toiminta-avustuksia esitetään myönnettäväksi yhteensä 213 300 euroa 40 yhteisölle/yhdistykselle. Vuonna 2021 vastaavia avustuksia myönnettiin 161 300 euroa 38 yhteisölle/yhdistykselle.

Ikäihmisten hyvinvoinnin edistämiseen myönnetään avustusta yhdistyksille, joiden toiminta on suunnattu pääsääntöisesti yli 65-vuotiaille tamperelaisille ikäihmisille ja joiden ensisijaisena tarkoituksena on ikäihmisten fyysisen ja/tai psyykkisen toimintakyvyn ja vireyden ylläpitäminen sekä alentumisen ennaltaehkäisy. Tampere Petanque TPQ ry:n hakemuksesta ja toimintasuunnitelmasta ei ole eriteltävissä ikäihmisten osuutta toiminnasta. Tällä perusteella avustusta ei esitetä myönnettäväksi Tampere Petanque TPQ ry:lle.

Päätösesityksen ehdollisuus

Tampereen kaupungin avustustoiminnan periaatteiden mukaan hakijoiden, joille lautakunta on myöntänyt 10.000 euron avustuksen tai enemmän, tulee toimittaa edellisen toimintakauden asiakirjat niiden vahvistumisen jälkeen. Myös alle 10.000 euron avustuksen saajilta voidaan tarvittaessa pyytää erikseen kyseiset asiakirjat tarkistettavaksi ennen maksatusta. Täydentävät asiakirjat tulee toimittaa viimeistään 31.5.2022.

Mikäli vaadittuja asiakirjoja ei erillisestä pyynnöstä huolimatta toimiteta määräaikaan mennessä, mainituille yhteisöille myönnetty avustus voidaan viranhaltijan päätöksellä peruuttaa.

Avustustoiminnassa otetaan huomioon valtiontukisääntely ja avustuksen kilpailuvaikutukset. Tampereen kaupungin avustustoiminnan periaatteiden mukaan kirjanpito on järjestettävä siten, että avustuksen käyttöä voidaan kirjanpidosta seurata. Mikäli yhdistyksen toiminta on laaja-alaista, tulee yhdistyksen asiakirjoista voida todentaa avustettavan toiminnan sisältö ja kustannukset Tampereella tapahtuvassa toiminnassa.

Tampereen kaupungin toiminta-avustusta saavien yhdistysten toivotaan käyttävän Tampere.Finland -tunnusta omassa viestinnässään.

Päätösehdotus oli

Esittelijä

  • Kuosmanen Taru, Johtaja

Ikäihmisten hyvinvoinnin edistämisen toiminta-avustukset maksetaan liitteen mukaisesti tililtä 472000, kustannuspaikka 125275 ja sisäinen tilausnumero 20773.

Avustusten maksatus voidaan aloittaa ennen päätöksen lainvoimaisuutta. Maksettu avustus voidaan periä takaisin, jos avustuspäätös muuttuu oikaisuvaatimuksen perusteella.

Myönnetty avustus voidaan viranhaltijan päätöksellä joko keskeyttää tai avustus peruuttaa, mikäli avustusehtoja rikotaan tai mikäli edellytykset avustuksen saamiselle eivät täyty.

Myönnetty avustus on käytettävä vuoden 2022 aikana eikä avustuksen käyttöä ole mahdollista siirtää seuraavalle vuodelle ilman myöntäjän lupaa.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Kokouskäsittely

Suunnittelija Kristiina Lehtinen oli asiantuntijana paikalla asian käsittelyn aikana.

Tiedoksi

Hakijat, Kirsi Nurmio, Mari Patronen, Kristiina Lehtinen, Virva Palomäki, Paula Hakanen, ostopalvelut.tilaaja@tampere.fi

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusohje

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.

Kuntien yhteisen toimielimen päätökseen saa oikaisuvaatimuksen tehdä myös sopimukseen osallinen kunta ja sen jäsen.

Oikaisuviranomainen

Oikaisua haetaan päätösotteessa mainitulta muutoksenhakuviranomaiselta.

Oikaisuvaatimus tulee toimittaa osoitteella:

Tampereen kaupunki
Kirjaamo
Aleksis Kiven katu 14–16 C, PL 487
33101 Tampere

Oikaisun voi lähettää myös virallisen sähköisen asioinnin lomakkeella http://www.tampere.fi/asiointi/ tai sähköpostilla kirjaamo@tampere.fi

Tampereen kaupunki ei vastaa sähköpostilla lähetetyn oikaisuvaatimuksen tietoturvallisuudesta.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Tiedoksisaanti

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, 7 päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, 3 päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana. Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi, ei lueta määräaikaan. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa tehtävän toimittaa ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimus

Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen.

Oikaisuvaatimus on toimitettava oikaisuvaatimusajan kuluessa oikaisuvaatimusviranomaiselle. Oikaisuvaatimuksen tulee olla perillä oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä klo 15.45 mennessä. Oikaisuvaatimuksen lähettäminen postitse tai sähköisesti tapahtuu lähettäjän omalla vastuulla.