Yhdyskuntalautakunta, kokous 14.6.2022

Lataa  Kuuntele 

§ 174 Yleissuunnitelma jalankulun ja pyöräliikenteen reiteistä Hervannan valtaväylällä välillä Poliisikoulunkatu-Näyttämönkatu  

TRE:4364/10.03.02/2022

Valmistelija

  • Vandell Ari, Suunnittelupäällikkö

Valmistelijan yhteystiedot

Liikenneinsinööri Katja Seimelä puh. 040 149 3684 ja suunnittelupäällikkö Ari Vandell puh. 040 564 4518, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Hallintosihteeri Jonna Koivumäki, puh 040 124 1626, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Perustelut

Lähtökohdat ja tavoitteet

Tampereen Hervannan kaupunginosan liikenneverkkosuunnitelma hyväksyttiin vuonna 2019 (YLA 26.11.2019). Liikenneverkkosuunnitelma on strategisen tason suunnitelma, jonka avulla on saatettu yhteen Hervannan nykyinen liikennejärjestelmä ja kaupungin kehittämistavoitteiden mukainen maankäytön ja liikenteen kokonaisuus vuodelle 2040. Liikenneverkkosuunnitelmassa jalankulun ja pyöräliikenteen tavoiteverkoissa on esitetty Hervannan valtaväylän itäreunaan laadukas ja jatkuva pyöräliikenteen pääreitti ja jalankulun yhteys.

Hervannan valtaväylän jalankulun ja pyöräliikenteen reittien yleissuunnittelu tuli ajankohtaiseksi vuonna 2021 Hervannan kampusalueen asemakaavoituksen yhteydessä arvioitaessa Hervannan valtaväylän katualueen tilantarvetta tulevaisuudessa. Yhteyden suunnittelua ja toteutusta perustelee myös Hervantajärven uuden asuinalueen rakentumisen käynnistyminen ja sen myötä liikkumistarpeen lisääntyminen Hervannan valtaväylän suunnassa. 

Hervannan valtaväylän jalankulun ja pyöräliikenteen reiteistä on laadittu yleissuunnitelma välillä Poliisikoulunkatu—Näyttämönkatu.

Suunnittelussa käytettyjä lähtökohtia ovat olleet

  • Suunnittelu liittyy kiinteästi Poliisikoulunkadun ja Korkeakoulunkadun välillä vireillä oleviin asemakaavoihin 8575 ja 8772. Hervannan valtaväylän suunnittelussa huomioidaan asemakaavojen alustavat maankäytön ratkaisut ja määritellään Hervannan valtaväylän katualueen tilantarve.
  • Hervantakeskuksen kohdalla molempien suuntien pysäkit sijoittuvat pysäkkilevennyksiin Tekniikankadun ja Poliisikoulunkadun väliin.
  • Hermiankadulla voi tulevaisuudessa olla raitiotien varikkoyhteyden lisäksi myös linjaliikennettä.

 

Hervannan valtaväylän jalkakäytävien ja pyörätien yleissuunnittelua ovat ohjanneet seuraavat tavoitteet:

  • Suunnitellaan eroteltu jalkakäytävä ja kaksisuuntainen pääreittitasoinen pyörätie Hervannan valtaväylän itäpuolelle.
  • Kiinnitetään erityistä huomiota kaksisuuntaisen pyörätien ja sivusuuntien yksisuuntaisten pyöräliikenteen järjestelyiden yhteensovittamiseen.
  • Parannetaan suojatieturvallisuutta lyhentämällä suojatieylityksiä ja parantamalla suojateiden näkyvyyttä ja odotustiloja.
  • Huomioidaan esteettömyysvaatimukset sekä kiinnitetään erityistä huomiota kulkumuotojen erotteluun, suojatiejärjestelyihin ja levähdysmahdollisuuksiin sekä uusien väylien kaltevuuksiin.
  • Mahdollistetaan Hermiankadun risteyksessä Hervannan valtaväylän suuntainen kadun ja raiteiden ylitys turvallisesti ja sujuvasti.
  • Säilytetään ja lisätään hervantalaisten arvostamaa vihreyttä katutiloissa.
  • Mahdollistetaan suunnitelman toteuttaminen vaiheittain.

 

Nykytila

Hervannan valtaväylä on alueen pääkatu. Moottoriajoneuvoliikenteen liikennemäärä Hermiankadun pohjoispuolella on noin 13 500 ja eteläpuolella noin 6 500 ajoneuvoa vuorokaudessa. Raskaan liikenteen osuus vaihtelee 5-10 prosenttia riippuen osuudesta. Jalankulkijoita kadulla on vuorokaudessa noin 2 000 (186 IHT) ja pyöräilijöitä noin 1 500 (145 IHT).

Hervannan valtaväylän itäpuolella on nykyisin 4 metriä leveä yhdistetty pyörätie ja jalkakäytävä Tieteenkadulta Hermiankadulle ja länsipuolella 3,5 metriä leveä yhdistetty pyörätie ja jalkakäytävä Opiskelijankadulta Teekkarinkadulle. Itäpuolen yhteys on pyöräliikenteen pääreitti ja länsipuolen yhteys aluereitti. Hermiankadun ja Näyttämönkadun välillä ei ole jalankulun ja pyöräliikenteen järjestelyitä paitsi länsipuolella yhteys Hermian alikulusta Mekaniikanpolulle ja Elementin polulle. Näyttämönkadusta etelään on raitiotiehankkeen yhteydessä toteutettu itäpuolelle eroteltu pyörätie ja jalkakäytävä, joka on osa pyöräliikenteen seudullista pääreittiä. Seudullinen pyöräliikenteen pääreitti jatkuu nykyisin ja myös tulevaisuudessa etelästä Arkkitehdinkadulle ja edelleen Insinöörinkadulle, jonne on toteutettu/toteutumassa yksisuuntaiset pyörätiet ja niistä eroteltu jalkakäytävä.

Hervannan valtaväylän ylittävät suojatieylitykset ovat saarekkeellisia ja useimmat liikennevalo-ohjattuja. Lisäksi Hervannan valtaväylän alittaa Korkeakoulun ja Hermian alikulkukäytävät.

Suunnitteluosuudella on neljä linja-autopysäkkiparia. Pysäkit ovat pysäkkilevennyksiä paitsi Hervantakeskuksen kohdalla etelän suunnan pysäkki on ajoratapysäkki. Varikolle johtavat raitiotiekiskot ylittävät Hervannan valtaväylän Hermiankadun liittymässä.

Katualueen reunoilla on vaihtelevasti puustoa. Rakennettujen tonttien välissä on pieniä metsäisempiä alueita, joissa kasvaa havu- ja lehtipuita. Poliisikoulunkadun ja Korkeakoulunkadun välisellä osuudella, ns. kampusjaksolla, on istutettu nurmipintaisille viherkaistoille katupuita, lajeina pääasiassa koivu ja lehmus.

Vaihtoehtotarkastelut

Työssä tarkasteltiin vaihtoehtoja Hermiankadun ylitykselle ja linjaukselle Hermiankadusta etelään.

VE1 suora linjaus itäpuolella

Tavoitesijainnissa Hervannan valtaväylän itäpuolella yhtenäisesti jatkuva eroteltu pyörätie ja jalkakäytävä Näyttämönkadulta Hermiankadun yli. Suoraviivainen ja looginen reitti, jolla on tasainen pituusprofiili. Hermiankadun liikennevalo-ohjatun liittymän itähaaraan uusi suojatie ja pyörätien jatke. Ylitys on raitiotiejärjestelyn vuoksi erittäin haastava toteuttaa, ylitys jää kauas (15 m) liittymästä ja suojatien ylitysmatka 16 m kahden ajokaistan ja raiteiden yli ylittää reilusti suunnitteluohjeen maksimin 7 m. Hermiankadun liittymässä ratkaisu ei mahdu katualueelle, mutta on toteutettavissa ilman vaikutusta tontin nykyisiin toimintoihin kuten pysäköintiin. Vaihtoehto edellyttää Hermian alikulkukäytävään uutta siltaa nykyisen sillan itäpuolelle.

VE2 linjaus käy länsipuolella

Eroteltu pyörätie ja jalkakäytävä eteläosassa kuten vaihtoehdossa 1, mutta Hermian alikulkukäytävän kohdalla linjaus vaihtaa alikulun kautta puolta Hervannan valtaväylän länsipuolelle ja palaa Atomipolun ylityksen jälkeen Hermiankadun nykyisen liittymäratkaisun mukaisesti itäpuolelle. Ve2 on vaihtoehtoon 1 verrattuna 50 m pidempi ja pituusprofiililtaan vaihtelevampi, mutta täyttää suunnitteluohjeiden vaatimukset (pituuskaltevuus < 5 %). Ratkaisu on toteutettavissa nykyiselle katualueelle ilman muutoksia Hermiankadun liittymän ratkaisuihin tai Hermian alikulkukäytävän siltarakenteisiin, mutta edellyttää n. 115 m tukimuureja.

VE3 vain pyörätie itäpuolella

Eroteltu pyörätie ja jalkakäytävä eteläosassa kuten vaihtoehdossa 1 ja Hermian alikulkukäytävän kohdalla jalkakäytävä vaihtaa puolta alikulun kautta länsipuolelle liittyen nykyiseen verkkoon, ja itäpuolella jatkuu vain uusi pyörätie Hermiankadun yli. Pyöräliikenteen ylitysjärjestely Hermiankadun liittymässä on toteutettavissa turvallisemmin ja sujuvammin kuin vaihtoehdossa 1 hyödyntäen nykyistä keskisaareketta. Hermiankadun liittymässä ratkaisu ei mahdu katualueelle, mutta ei vaadi niin paljon lisätilaa tontin puolelta kuin vaihtoehto 1. Vaihtoehto edellyttää Hermian alikulkukäytävän sillan leventämistä.

Vaihtoehtoa 3 pidettiin pyöräilijöille toimivana. Uuden jalankulkuyhteyden puute itäpuolella ei ole ongelma nykyisin, mutta tulevaisuudessa yhteysvälin kysyntä todennäköisesti kasvaa. Liikennesääntöjen mukaan pyörätiellä kävely on sallittua, mutta vaihtoehdossa pidettiin riskinä, että uutta pyörätietä kävelevät myös ylittävät Hermiankadun pyöräilijöille tarkoitettua pyörätien jatketta pitkin. Vaihtoehto mahdollistaa jalankulun verkon täydentämisen länsipuolen uudella jalkakäytävällä kuten vaihtoehdossa 2.

Vaihtoehtojen vertailu

Linjausvaihtoehtojen liikennetekniset eroavaisuudet jäivät tarkastelussa melko vähäisiksi, mutta pyöräliikenteen pääreitin suoraviivaisuudessa ja jatkuvuudessa sekä Hermiankadun liittymäturvallisuudessa on eroja vaihtoehtojen välillä. Vertailun perusteella todettiin, ettei mikään vaihtoehto sellaisenaan täyttänyt tavoitteita tai osoittautunut toteuttamiskelpoiseksi. Suunnittelua jatkettiin yhdistämällä eri vaihtoehdoista parhaat ominaisuudet. Näitä olivat:

  • Ajoradan itäpuolelle suunnitellaan vaihtoehdon 2 mukaisesti eroteltu pyörätie ja jalkakäytävä. Syynä suoraviivaisuus ja verkkojen täydentyminen tavoitteiden mukaan. 
  • Hermiankadun ylitse toteutetaan vaihtoehdon 3 mukainen pyörätien jatke. Jalankulkijat ylittävät Hermiankadun nykyisen suojatien kautta idempänä Hermian edessä. Ratkaisun perusteena on jalankulkijoiden liikenneturvallisuuden varmistaminen.
  • Hervannan valtaväylän länsipuolelle osoitetaan uusi jalkakäytävä täydentämään yhteyksiä Hermiankadun ja Mekaniikanpolun välille. Ratkaisu täydentää oleellisesti jalankulun yhteyksiä ja sijoittuu hyvin nykyiselle katualueelle.

 

Yleissuunnitelma jalankulun ja pyöräliikenteen reiteistä Hervannan valtaväylällä välillä Poliisikoulunkatu-Näyttämönkatu 

Hervannan valtaväylän itäpuolelle on suunniteltu 1,3 km matkalle eroteltu pyörätie ja jalkakäytävä välillä Poliisikoulunkatu—Näyttämönkatu. Suunnitelmalla parannetaan nykyistä väylää noin 750 m matkalla Hermiankadun pohjoispuolella ja mahdollistetaan uuden väylän toteuttaminen noin 550 m matkalla Hermiankadusta etelään. Lisäksi Hervannan valtaväylän länsipuolelle on suunniteltu Hervantakeskuksen kortteliin eroteltu pyörätie ja jalkakäytävä välille Kylmäsuonkatu - Pietilänkatu ja Hermiankadun eteläpuolelle uusi jalkakäytävä Mekaniikanpolulle asti.

Suunnitelman yhteydessä on esitetty joukkoliikenteen pysäkkijärjestelyjä koskevat muutokset Hervantakeskuksen kohdalle sekä pysäkkien parantamistoimet Hervannan valtaväylän eteläosan Elementinpolun pysäkeille. Hervantakeskuksen kohdalla pohjoisen suunnan pysäkki on siirretty Poliisikoulunkadun pohjoispuolelta kauppakeskuksen kohdalle. Molempien suuntien pysäkeille on suunniteltu pysäkkilevennykset ja odotusalueet, ja kauppakeskuksen puolelle toteutetaan katos. Pysäkkien uusiminen ja kapeahkoon katutilaan kaikkien väylien toteuttaminen on edellyttänyt, että koko korttelin matkalla molempien puolien reunakivilinjat on suunniteltu uudelleen. Elementinpolun pysäkit Hermian alikulkukäytävän eteläpuolella parannetaan pysäkkiyhteyksien ja odotustilojen osalta.

Itäreunan eroteltu pyörätie ja jalkakäytävä

  • Peruspoikkileikkauksessa pyörätie on 3,0 m ja jalkakäytävä 2,5 m leveä. Näitä erottaa 0,3 m levyinen betonikiviraita. Yhteensä tilantarve on 5,8 metriä. Poikkileikkauksesta on tingitty paikallisesti mm. bussipysäkkien odotustilojen varmistamiseksi tai ahtaan katutilan vuoksi.
  • Ajoradan ja pyörätien välissä on erotusalue. Leveimmillään se on lähes 4,0 m ja kapeimmillaan 0,6 m. Leveimmillä alueilla on nurmi sekä katupuita.
  • Hervannan valtaväylän suuntaiset ylitykset on osoitettu suojateinä ja pyörätien jatkeina ja Hervannan valtaväylän ylitykset on osoitettu suojateinä ja pyöräilijän ylityspaikkoina. Suurin osa ylityskohdista on nykyisiä, mutta niitä on parannettu suojateiden tyyppipiirustusten mukaisilla 1 m leveillä kulkumuotojen erotuskaistoilla ja osoitettu riittävät odotusalueet. Tieteenkadun pohjoispuolelle on osoitettu uusi valo-ohjattu suojatie ja pyöräilijän ylityspaikka. Hermiankadun yli on osoitettu uusi pyörätien jatke käyttäen nykyistä keskisaareketta. Hermiankadun ylitys on mahdollista Hervannan valtaväylän suoraan menevien liikennevalovaiheen kanssa. Jalankulkijoille ei ole uutta suojatietä Hermiankadun yli vaan jalankulkijat ylittävät Hermiankadun Hermian edessä noin 75 m itään päin olevan nykyisen suojatien kautta tai käyttävät Hermiankadun liittymän nykyisiä suojateitä.
  • Sivukaduille on suunniteltu lyhyet yksisuuntaiset pyörätiet, joilla kaksisuuntainen pyöräliikenne liitetään osaksi sivusuuntien ajoradalla tapahtuvaa pyöräliikennettä.
  • Hervantakeskuksen kohdalla suunnittelu on edennyt yhteistyössä Tekniikankadun asemakaavatyön (kaava 8772) kanssa. Hervannan valtaväylän itäpuolen jalkakäytävä tulee osaksi katualuetta myötäillen asemakaavassa esitettyä torimaista aluetta. Pyörätie kapenee hieman pysäkin kohdalla.
  • Korkeakoulun alikulkukäytävän siltarakenteen kohdalla väylät on sovitettu nykyiselle sillalle. Ajorata kavennetaan 7,0 metriin ja pyörätie kapenee 2,9 metriin ja jalkakäytävä 2,2 metriin. Hervannan valtaväylän reunakivilinja siirtyy länteen noin 0,7 metriä.
  • Hermiankadun liittymä on jakson haasteellisin kohta raitiotien ylityksen ja tilanpuutteen vuoksi. Liittymäkaaria on tiivistetty ajouratarkastelun perusteella. Näin on pystytty säilyttämään pyörätien ja jalkakäytävän osalta normaali poikkileikkaus. Liittymän pohjoispuolella erotusalue on kavennettu 0,6 metriin ja tingitty jalankulkijan odotustilasta (1,5—1,75 m). Liittymäratkaisu edellyttää kahden raitiotien ajojohtojen kannatinpylvään siirtämistä.
  • Hermiankadun eteläpuolella ajorataa on kavennettu itäreunasta niin, etteivät pengerluiskat ulotu Hermian tontin puolelle Hermiankadun liittymäaluetta lukuun ottamatta.
  • Hermian alikulkukäytävän rinnalle on esitetty uusi silta eroteltua pyörätietä ja jalkakäytävää varten. Sillan hyötyleveys on 6,3 metriä, jolloin siltakaiteen ja pyörätien väliin jää ohjeen mukainen 0,5 metrin suojaetäisyys.
  • Uusi pyörätie ja jalkakäytävä yhdistetään Hermian alikulkuun uudella poikittaisyhteydellä. Yhdistetyn pyörätien ja jalkakäytävän leveys on 3,5 metriä ja pituuskaltevuus 6,6 %. Hervannan valtaväylän itäpuolisen meluvallin pituus lyhenee hieman ja jatkossa on tarpeen arvioida toimenpiteen vaikutusta melusuojaukseen ja vallin päällä kulkevan polun käyttöön.
  • Uusi pyörätie ja jalkakäytävä liittyvät suunnittelujakson eteläpäässä Näyttämönkadun eteläpuolelle jo toteutettuun eroteltuun väylään. Näyttämönkadulla on tavoitetilanteessa pyöräliikenne ajoradalla, joten suunnitelmassa on osoitettu siirtymään yksisuuntaiset pyörätiet. Tällä hetkellä Näyttämönkadun molemmin puolin on kapeat, noin 2,5 m leveät yhdistetyt pyörätiet ja jalkakäytävät, jotka muutetaan jalkakäytäviksi.
  • Hervannan valtaväylän pyörätie yhdistyy Arkkitehdinkadulle liittymän pohjoispuolella ja jalkakäytävä eteläpuolella. Pohjoispuolelle toteutetaan pyöräilijän ylityspaikka ja eteläpuolelle suojatie. Hervannan valtaväylän pitkää saareketta levennetään 2,5 metriin riittävän odotustilan saamiseksi.
  • Suunnitelmassa on osoitettu viisi uutta levähdyspenkkiä.
  • Suunnitelmassa on osoitettu uusia katupuita Hervantakeskuksen kohdalle ja Hermiankadun eteläpuolelle. Uusissa katupuuriveissä suositaan monilajisia ja monimuotoisia istutuksia ja vältetään yhden lajin laajoja istutuskokonaisuuksia. Hermian alikulkukäytävän ja pysäkkien ympäristössä voidaan käyttää pienipiirteisempiä istutuksia, kuten. koristeellisia pikkupuita ja pensasryhmiä. Kadun reuna-alueille, erityisesti luiskiin ja ojanpainanteisiin osoitetaan perinteisen nurmipinnan ohella niittyistutuksia, joilla on positiivinen vaikutus niin kaupunkiluonnon monimuotoisuuden kuin katutilan viihtyisyyden näkökulmasta. Uusien katupuuistutusten sijoittelun osalta on huomioitu vesi-, jätevesi- ja hulevesijohtojen sekä kaukolämmön nykytilan sijaintitiedot.

 

Länsireunan yhteydet

  • Hervantakeskuksen kohdalla länsireunaan on suunniteltu eroteltu pyörätie ja jalkakäytävä. Pyörätien leveys on 2,5 m ja se on erotettu jalkakäytävästä 0,3 m leveällä betonikiviraidalla. Jalkakäytävä on osittain tontilla. Rakennuksen kaarevan muodon ja bussipysäkin vuoksi jalkakäytävän kokonaisleveys vaihtelee 2,0-6,3 m.
  • Hervannan valtaväylän länsipuolelle on suunniteltu uusi 2,5 metriä leveä jalkakäytävä Hermiankadun ja Mekaniikanpolun välille. Väylä yhdistyy etelässä nykyiseen yhdistettyyn pyörätiehen ja jalkakäytävään.

 

Vaikutukset

Vaikutukset jalankulkuun, pyöräliikenteeseen ja turvallisuuteen

  • Suunnitelman merkittävin liikenteellinen vaikutus saavutetaan jalankulun ja pyöräliikenteen pääyhteyden palvelutason nousuna noin 1,3 kilometrin matkalla Hervannan pääkadulla. Uusi eroteltu pyörätie ja jalkakäytävä tarjoaa uuden yhteyden Hervantajärven asumisen ja virkistysalueiden sekä Itä-Hervannan työ- ja opiskelupaikkakeskittymän ja kehittyvän asumisen alueen välille. Väylä kulkee suoraviivaisesti koko suunnittelualueen matkalla nopeuttaen myös pitkämatkaista liikkumista pohjois-eteläsuunnassa.
  • Liikenneturvallisuus, koettu turvallisuus, esteettömyys ja liikkumisen sujuvuus paranevat koko osuudella toteutettavan kulkumuotojen erottelun ja riittävien tilavarausten ansiosta sekä uusien selkeämpien ja ohjeiden mukaisten pyöräliikenteen ja jalankulun ylitysjärjestelyjen myötä. Suunnitelmassa on osoitettu viisi uutta levähdyspenkkiä, jotka osaltaan parantavat esteettömyyttä.
  • Liikenneverkon ja kaupunkirakenteen estevaikutus vähenee uusien pyöräliikenteen ja jalankulun väyläyhteyksien toteutuksen myötä. Estevaikutus vähenee eniten Hermiankadun ja Näyttämönkadun välisellä osuudella. Toinen merkittävä estevaikutuksen poisto on Tekniikankadun kohdan uusi suojatie ja pyöräilijän ylityspaikka, jotka parantavat myös raitiotien saavutettavuutta.
  • Bussipysäkkien saavutettavuus ja turvallisuus paranevat koko suunnittelualueella. Duon kohdalla pohjoisen suunnan pysäkki siirtyy lähemmäs keskeisiä palveluita, Hervannan valtaväylän eteläosien pysäkeille avautuu uusia kulkuyhteyksiä ja kaikille pysäkeille toteutuvat esteettömät yhteydet. Pysäkeille toteutetaan odotusalueet ja pyörätie linjataan pysäkkien takaa. Järjestely parantaa sekä pysäkille kulkevien ja siellä odottavien että pyöräilijöiden liikenneturvallisuutta ja turvallisuuden kokemusta.
  • Kestävien kulkumuotojen kilpailukyky paranee suunnitelman toteutuksen myötä koko itäisen Hervannan alueella.

 

Vaikutukset katuympäristöön ja viihtyisyyteen

  • Reuna-alueiden kasvillisuutta ja puustoa siistiään sekä täydennetään tarvittavilta osin, mikä parantaa katuympäristön laatuja ja yleistä ilmettä.
  • Uudet monilajiset katupuut ja puuryhmät, pensasryhmät ja niittyistutukset tukevat kaupunkiluonnon monimuotoisuutta alueella.
  • Katuympäristön oikeansuuntaisella kehittämisellä voidaan turvata ja tukea alueen luontoarvojen säilymistä, kuten liito-oravalle suotuisten yhteyksien säilyminen tai haitallisten vieraslajien leviämisen ehkäiseminen.
  • Erityisesti suunnittelualueen eteläosassa ajoradan rinnalle toteutettava uusi eroteltu pyörätie ja jalkakäytävä sekä uudet katupuuistutukset vahvistavat nykyisin maantiemäisen ympäristön muutosta urbaanimmaksi katutilaksi.
  • Yleisesti monipuolisemmat istutukset ja eri liikennemuodoille varatut tilat vahvistavat katuympäristön kiinnostavuutta, viihtyisyyttä ja käyttökokemusta. Ympäristön positiivinen muutos on havaittavissa myös Hervannan valtaväylän varrella olevilta tonteilta ja rakennuksista tarkasteltuna.
  • Katutilan selkeän jäsentelyn ja tilanjaon myötä käyttö on miellyttävää ja turvallisuudentunne paranee kaikkien kulkumuotojen osalta.

 

Vaikutukset liikenneverkon toimivuuteen

  • Autoliikenteen kaistoihin tai verkollisiin yhteyksiin ei suunnitelmassa esitetä muutoksia.
  • Merkittävimmin autoliikenteeseen vaikuttaa uusi Hermiankadun ylittävä pyörätien jatke, jonka vaikutusta liittymän toimivuuteen tarkasteltiin mikrosimuloinnin avulla. Olemassa olevaa saareketta hyödyntävä Hervannan valtaväylän suuntainen pyörätien jatke ei vaikuta merkittävästi Hermiankadun valo-ohjatun liittymän toimivuuteen. Pääsuunnan vihreän vaiheen kanssa samanaikaisesti toteutuva pyöräliikenteen vihreä vaihe ei määrittele liikennevalojen kiertoa uudelleen, vaan vaihe voidaan lisätä pienin muutoksin olemassa olevaan valo-ohjaukseen.
  • Mikäli raitiotieliikenne lisääntyy Hermiankadun suunnassa, tulevat Hermiankadun liittymän autoliikenteen kuormitukset kasvamaan selvästi, mutta silloinkaan viivytyksien kasvun ei voida todeta aiheutuvan uudesta pyörätieylityksestä liittymässä.

 

Kustannusarvio

Yleissuunnitelman rakentamiskustannukset ovat arviolta 2,36 miljoonaa euroa ja koko hankkeen kustannukset riskivaraus huomioiden 3,10 miljoonaa euroa. Kustannusarvio on laadittu käyttäen apuna osin kokemusperäisiä yksikköhintoja ja osin FORE hanke- ja rakennusosalaskennan hintatietoja.

Vuorovaikutus

Tampereen polkupyöräilijät ry:lle esiteltiin luonnosvaihtoehtoja 17.3.2022 ja yleissuunnitelmaratkaisua 30.5.2022. Pyöräilijät pitivät tavoitteeksi asetettua itäpuolella jatkuvaa yhtenäistä pyörätietä ensisijaisena ratkaisuna ja vaihtoehtona ollut siirtymä länsipuolelle koettiin epäloogiseksi. Jalkakäytävän ja pyörätien erottelua Hervantakeskuksen kohdalla myös ajoradan länsipuolella pidettiin erityisen tarpeellisena Duon kauppakeskuksen rakennuksen terävien kulmien vuoksi. Erottelu siirtää pyöräilijät kauemmas pimeästä nurkasta ja parantaa siten kulmien turvallisuutta. Pyörätien leveyden (3 m) todettiin olevan suunnitteluohjeen mukainen pyöräliikenteen pääreitillä. Odotustiloja liittymissä pidettiin onnistuneina. Hermiankadun ylittävän pyörätien jatkeen sijaintia pidettiin hyvänä, mutta tiukat kaarteet koettiin erittäin hankaliksi erityisesti liukkaalla kelillä.

Hervannan valtaväylän suunnitelmia ja Kampusalueen asemakaavojen aineistoa esiteltiin 25.11.2021 Duon kauppakeskuksen edustajille. Duon edustajat suhtautuivat yleisesti ottaen positiivisesti alueen muutoksiin: asukkaiden lisääntyminen lähialueilla, uudet yhteydet ja pysäkkisiirto hyviä ja kannatettavia ja tukevat kauppakeskustoimintaa. Yhtenäinen sekä tontille että katualueelle sijoittuva jalankulun alue nähtiin mahdolliseksi, mutta alueen käytöstä ja rakentamisen kustannuksista on sovittava tarkemmin erikseen. Erityisesti tuotiin esille, että kiinteistötekniikkaan liittyvien laitetilojen yms. siirtokustannukset ovat korkeita ja siksi näiden tulisi säilyä Duon edustalla koskemattomina.

Hervannan valtaväylän suunnitelmista on sovittu palaveri Technopolis Hermian edustajien kanssa 10.6.2022. Yleissuunnitelman toteuttaminen edellyttää sopimista kiinteistön kanssa, sillä ratkaisu sijoittuu osin kiinteistön puolelle.

Päätösehdotus oli

Esittelijä

  • Nurminen Mikko, Johtaja

Yleissuunnitelma jalankulun ja pyöräliikenteen reiteistä Hervannan valtaväylällä välillä Poliisikoulunkatu-Näyttämönkatu hyväksytään jatkosuunnittelun lähtökohdaksi.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

Timo Seimelä, Petri Keivaara, Milja Nuuttila, Satu-Anneli Marjeta, Milla Hilli-Lukkarinen, Tero Rahkonen, Janne Koskinen

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:

-vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)
-virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)
-etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22 §)