Kaupunginhallitus, kokous 15.8.2022

Lataa  Kuuntele 

§ 304 Valtuustoaloite järjestöjen toimintaedellytysten varmistamiseksi sote-uudistuksen toimeenpanovaiheessa - Tampereen Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä 

TRE:8110/00.00.01/2021

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Vuori Mika, Suunnittelupäällikkö, Mika.Vuori@tampere.fi

Perustelut

Tampereen Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä esittää 23.11.2021 jättämässään aloitteessa, että Tampereen kaupunki laatii vuoden 2022 aikana toimintaperiaatteet järjestöjen tukemisesta sekä määrittelee vastuutahot, joille kuuluu kaupungissa jatkossa järjestöjen tukeminen. Valtuustoryhmä muistuttaa sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen uudistuksen vaikuttavan myös järjestöjen toimintaan haastaen järjestöt rakentamaan yhteistyötä hyvinvointialueiden ja kuntien kanssa. Siksi valtuustoryhmän mukaan on tärkeää, että toimintatavoista järjestöjen toiminnan tukemiseksi sovitaan yhdessä hyvinvointialueen kanssa niin, etteivät järjestöjen toimintamahdollisuudet vaarannu muutosvaiheessa. Käytännössä tämä tarkoittaa muun muassa tilojen käytön varmistamista, järjestöavustuksien turvaamista sekä kuntien ja hyvinvointialueiden välisestä työnjaosta sopimista.

Kuten valtuustoaloitteessa todetaan, tehdään sosiaali- ja terveysjärjestöissä arvokasta työtä, jolla on suuri merkitys apua tarvitsevien ihmisten elämään: lasten, nuorten, iäkkäiden, päihde- ja mielenterveysongelmaisten, vähemmistöjen, vammaisten, pitkäaikaissairaiden ja pitkäaikaistyöttömien. Tampereen kaupunki on vuosittain myöntänyt avustuksia sosiaali- ja terveysjärjestöille n. 4,3 milj. eurolla. Pääosa avustuksista on myönnetty sosiaali- ja terveyslautakunnan päätöksillä.

Tampereen kaupunki on valmistautunut sote-uudistukseen avustustoimintansa osalta ja valmistellut yhdessä tulevan hyvinvointialueen kanssa avustusmallia, jolla sovitaan työnjaosta hyvinvointialueen ja kuntien kesken. Yhteistyötä on tehty myös kuusikkokaupunkien kanssa, jotta avustusmallit eivät huomattavasti eroaisi Suomen suurimpien kaupunkien kesken. 

Kaupunginhallitus käsittelee kahta vaihtoehtoista avustusmallia kokouksessaan 13.6.2022 ja päättää mallista, jonka pohjalta valmistelua jatketaan. Valmistelun edetessä tullaan sopimaan myös käytännöistä, joilla järjestöille tarjotaan tiloja sekä muuta tukea. Tampereen kaupungin järjestöyhteistyön rakenteita on jo suunniteltu mm. Järjestöedustamossa. Järjestöyhteistyö onkin tunnistettu yhdeksi merkittäväksi kaupungin ja hyvinvointialueen yhdyspintatyön osa-alueeksi.

Osana uudistusta tullaan myös määrittelemään aiempaa tarkemmin Tampereen kaupungin avustustoiminnan vastuut (konsernihallinnon johtoryhmä 31.5.2022). Avustustoiminnan organisointia kehittämällä luodaan edellytykset vaikuttavalle avustustoiminnalle ja mahdollistetaan täten Tampereen strategian Tekevät yhteisöt -painopisteen toimeenpano. Valtuustokauden tavoitteeksi onkin asetettu yhteisöllisen toiminnan lisääntyminen, mikä edellyttää yhdistysten ja järjestöjen toimintaedellytysten vahvistamista.

Päätösehdotus oli

Esittelijä

Savisaari Lauri, Johtaja, Lauri.Savisaari@tampere.fi

Esitetään kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuuston päätettäväksi:

Tampereen Sosiaalidemokraattisen valtuustoryhmän aloite ja siihen annettu lausunto merkitään tiedoksi.

Aloite ei anna aihetta muihin toimenpiteisiin.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Savisaari Lauri, Johtaja

Valmistelijan yhteystiedot

Suunnittelupäällikkö Mika Vuori, puh. 040 806 3132 ja suunnittelija Susanna Lundström, puh. 040 355 8745, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Kaupunginlakimies Jouko Aarnio, puh. 040 514 4884, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Perustelut

Kaupunginhallitus käsitteli 13.6.2022 toiminta- ja kumppanuusavustusten myöntämisperusteiden periaatteita vuodelle 2023. Tampereen kaupungin avustusten myöntämisperusteiden laadinnan pohjaksi on valmisteltu kaksi vaihtoehtoista mallia. Vaihtoehto A pohjautuu selkeästi kunnan lakisääteisiin tehtäviin. Vaihtoehto B jättää kaupungille vaihtoehtoa A enemmän sote-järjestöjen avustuksia, joilla tuetaan päihde- ja mielenterveystyötä, nuorten sosiaalista kuntoutusta, perheitä tukevaa työtä sekä vain Tampereella paikallisesti tarjottavaa sote-palveluihin liittyvää tukitoimintaa.

Kaupunginhallitus hyväksyi 13.6.2022 § 268 myöntämisperusteiden jatkosuunnittelun pohjaksi vaihtoehto B:n, jonka avulla pyritään varmistamaan Tampereella tarjottavien järjestölähtöisten toimintojen jatkuvuus. Tampereen kaupunki voi edelleen päättää avustustoiminnan yleisistä periaatteista ja lautakuntakohtaisten avustusten myöntämisperusteista. Periaatteita ja myöntämisperusteita voidaan tarkentaa Pirkanmaan hyvinvointialueen päätettyä omien avustustensa myöntämisperusteista. Jatkossa avustustoiminnassa tulee tehdä tiivistä yhteistyötä Pirkanmaan hyvinvointialueen kanssa.

Päätösehdotus oli

Esittelijä

  • Yli-Rajala Juha, Konsernijohtaja

Esitetään valtuuston päätettäväksi:

Tampereen Sosialidemokraattisen valtuustoryhmän aloite ja siihen annetut sivistys- ja kulttuurilautakunnan sekä kaupunginhallituksen lausunnot merkitään tiedoksi.

Aloite ei anna aihetta muihin toimenpiteisiin.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Esteellisyys

  • Sirpa Pursiainen, Johanna Loukaskorpi, Jaakko Mustakallio ja Mikko Aaltonen ilmoittivat olevansa esteellisiä tämän asian käsittelyyn. Esteellisyys todettiin hallintolain 28 §:n 5) kohdan perusteella ja he poistuivat kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.

Tiedoksi

Tampereen Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä, Lauri Savisaari, Susanna Lundström, Mika Vuori

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:

-vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)
-virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)
-etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22 §)