Tampereen Kaupunkiliikenne Liikelaitoksen johtokunta, kokous 21.12.2022

§ 68 Johtokunnan kokousten pitäminen ja kokouskutsun lähettäminen 

TRE:8507/00.00.03/2022

Valmistelija

  • Pirhonen Pekka, Toimitusjohtaja

Lisätietoja päätöksestä

Johtokunnan sihteeri Nastasia Pråhl, puh. 040 159 7591, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Perustelut

Tampereen kaupungin hallintosäännön mukaan toimielin pitää kokouksensa pääsääntöisesti kalenterivuodeksi kerrallaan päättäminään aikoina päättämässään paikassa. Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja tai tämän estyneenä ollessa varapuheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen varsinaisista jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen sen pitämisestä.

Kaupunki on käyttöönottamassa yhtenä uutena toimielimen päätöksentekotapana sähköistä päätöksentekomenettelyä. Tähän mennessä käytössä ovat olleet kuntalain mukaiset varsinainen kokous (eli ns. läsnäolokokous) sekä sähköinen kokous (eli yksi tai useampi osallistuu kokoukseen etänä). Uusi toimintatapa tulee näiden rinnalle. Sähköinen päätöksentekomenettely tarkoittaa ns. ennakkopäätöksentekoa. Toimielimen jäsenet voivat ennen varsinaista kokousta ilmoitettuun määräaikaan mennessä ilmaista kantansa asiaan sähköisesti ajasta ja paikasta riippumatta.  

Sähköisessä päätöksentekomenettelyssä käsiteltävät asiat tulee yksilöidä kokouskutsussa ja mainita, mihin mennessä asia voidaan käsitellä sähköisessä päätöksentekomenettelyssä. Asia on käsitelty, kun kaikki toimielimen jäsenet ovat ilmaisseet kantansa asiaan ja käsittelyn määräaika on päättynyt. Asia siirtyy kokouksen käsiteltäväksi, jos yksikin jäsen sitä vaatii tai on jättänyt kantansa ilmaisematta. Toimielimen päätöksistä osa voi olla sähköisessä päätöksentekomenettelyssä käsiteltäviä ja osa varsinaisessa kokouksessa käsiteltäviä. Menettely edellyttää suljettua tietojärjestelmää. Kaupungin Selma-päätöksentekojärjestelmän kokoustyötilaan on tehty järjestelmämuutos menettelyn mahdollistamiseksi.  Valtuuston ja muiden toimielinten julkisia kokouksia lukuun ottamatta toimielimen päätöksenteko voi tapahtua suljetussa sähköisessä päätöksentekomenettelyssä. Käyttöönotto tapahtuu 1.1.2023 alkaen.

Sähköisen päätöksentekomenettelyn käyttöönottoa on esitetty 16.12.2019 saapuneessa ja valtuuston toimesta 19.10.2020 § 144 käsitellyssä valtuustoaloitteessa. Sähköisen päätöksentekomenettelyn on nähty mahdollistavan ajasta ja paikasta riippumattomuutta sekä myös vahvistavan kaupungin imagoa digitaalisena ja innovatiivisena kaupunkina. Kaupunki pyrkii osaltaan mahdollistamaan luottamushenkilöille monipuoliset digitaaliset työvälineet sekä sujuvoittamaan luottamustoimen hoitamista. Tampereen kaupungin strategia 2030 kirjaa, että hyödynnämme rohkeasti digitalisaation mahdollisuudet palvelujen kehittämisessä. Pormestariohjelmassa vuosille 2021-2025 on myös kirjattuna, että digitalisaation hyödyntäminen tarkoittaa esimerkiksi uusien toimintatapojen laajamittaista kokeilua ja käyttöönottoa. Toiminnan kehittämisen tavoitteena on parantaa laatua ja lyhentää prosessien läpimenoaikoja.

Päätösehdotus oli

Esittelijä

  • Pirhonen Pekka, Toimitusjohtaja

Puheenjohtaja:

Tampereen Kaupunkiliikenne Liikelaitoksen johtokunta päättää arvioidun kokoustarpeen perusteella,

että vuoden 2023 kevätkauden kokoukset pidetään klo 8:00 Tampereen Kaupunkiliikenne Liikelaitoksen toimitiloissa seuraavina päivinä: ke 15.2., ke 15.3., ke 19.4, ke 17.5. ja tarvittaessa ke 21.6.2023 ja 

että Tampereen kaupungin kulloisenkin käytännön mukaan kokouksiin osallistuminen voi olla mahdollista myös etäyhteydellä ja

että kokouskutsu lähetetään jäsenille ja muille, joilla on läsnäolo-oikeus kokouksissa viimeistään kolme päivää ennen kokousta ja

että tuodaan tiedoksi mahdollisuus sähköiseen päätöksentekomenettelyyn 1.1.2023 alkaen.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.