Tampereen nuorisovaltuusto, kokous 20.1.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 6 Ilmoitusasiat 

Perustelut

Käsitellään ilmoitusasiat.

1. Lautakuntien asiat

Yhteiskuntalautakunta on kokoustanut 18.1.2022.

Sosiaali- ja terveyslautakunta on kokoustanut 13.1.2022. Kokouksessa on käsitelty esimerkiksi kouluterveyskyselyn tuloksia.

Asunto- ja kiinteistölautakunta on kokoustanut 19.1.2022. Kokouksessa käsitelty muun muassa Leinolan päiväkodin perusparannusta, Raholan päiväkodin perusparannusta ja Ahvenisjärven koulun tarveselvitystä.

Sivistys- ja kulttuurilautakunta on kokoustanut 18.1.2022. Kokouksessa on käsitelty esimerkiksi palvelu- ja vuosisuunnitelmaa, kumppanuusavustuksia, toiminta-avustuksia ja vuoden kulttuuriteko 2021 palkinnon myöntämistä.

Tampereen kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta on kokoustanut 9.12.2021. Kokouksessa käsitelty esimerkiksi käteisen käyttöä joukkoliikenteessä, lippujärjestelmän muutoksia, palvelutasomäärittelyjä sekä palvelutasoa kesäkaudella 2022.

2. Kaupunginhallituksen asiat

Kaupunginhallitus ei ole kokoustanut.

3. Kaupunginvaltuuston asiat

Kaupunginvaltuusto on kokoustanut 20.12.2021.

4. Pirkanmaan maakunnallisen nuorisovaltuuston asiat

Pirkanmaan maakunnallinen nuorisovaltuusto on kokoustanut 15.1.2022 ja valinnut vapaiden paikkojen edustajat. Maakunnallinen nuorisovaltuuston aluevaalikampanja on myös tullut päätökseen.

5. Koronan tilannekatsaus

Tampereen kaupunki on tiukentanut rajoituksia koronaviruspandemian torjumisessa. Yleisötilaisuuksia ei saa järjestää kaupungin tiloissa.

5. Ohjaamon kehittäjänuorten asiat

Ohjaamon kehittäjänuoret eivät ole kokoustaneet.

6. Koulukummien asiat

Koronatilanteen vuoksi kouluihin ei voi mennä paikanpäälle. Koulukäyntejä suositellaan tehtävän etänä.

7. Suomen Luontoliiton Ekokipinä -hanke

Anni Eskonen esitteli Suomen Luontoliiton ekokipinä -hanketta. Pirkanmaan alueella toimii Suomen Luontoliiton Hämeen piiri. Hanke siirtyy Tampereen alueelta koko Pirkanmaan alueelle, mutta tekee tiivistä yhteistyötä Tampereen kaupungin nuorisopalveluiden kanssa.

8. Nuoriso-ohjaajan esittäytyminen

Uusi nuoriso-ohjaaja Jenna Naukkarinen esittäytyi nuorisovaltuustolle.

Päätösehdotus oli

Nuorisovaltuusto merkitsee ilmoitusasiat tiedoksi.

Kokouskäsittely
Lenni-Kalle Lammi, Venla Vuorinen ja Inka Pekkola saapuivat kokoukseen asian käsittelyn aikana. Anni Eskonen poistui kokouksesta asian käsittelyn aikana.

Päätös

Nuorisovaltuusto merkitsi ilmoitusasiat tiedoksi.


Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:

-vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)
-virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)
-etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22 §)