Kaupunginvaltuusto, kokous 30.1.2023

Lataa  Kuuntele 

§ 16 Valtuustoaloite Tampereen kaupungin esihenkilönä toimivien kouluttamiseksi työtaisteluoikeuksista ja työehtosopimuksista - Vasemmistoliiton valtuustoryhmä 

TRE:3913/01.00.01/2022

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Pietikäinen Niina, Henkilöstöjohtaja, Niina.Pietikainen@tampere.fi

Perustelut

Tampereen vasemmistoliiton valtuustoryhmä on tehnyt 16.5.2022 valtuustoaloitteen, jossa esitetään Tampereen kaupungin esihenkilötehtävissä toimivien kouluttamista työntekijöiden työtaisteluoikeuksista, työehtosopimuksista ja työelämän perusoikeuksista. Lisäksi esitetään, että Tampereen kaupunki tehostaa lakkojen aikaisen viestinnän koordinointia työntekijöiden ja asukkaiden suuntaan.

Kunta-alan kevään 2022 työmarkkinaneuvottelut olivat poikkeuksellisen vaikeat. Kaikki palkansaajajärjestöt antoivat laajat lakkoilmoitukset välittömästi työehtosopimuskauden päätyttyä helmikuun lopussa. Myös Tampereen kaupunkiin kohdistui useita työtaistelutoimia. Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT, Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO sekä Julkisen alan unioni JAU (JHL ja Jyty) saavuttivat sovittelulautakunnan sovintoehdotukseen perustuvan neuvottelutuloksen erillissopimuksesta 6.6.2022. Sote ry:n osalta työriidan sovintoehdotus hyväksyttiin 3.10.2022.

Tampereen kaupungilla varauduttiin mahdollisiin työtaistelu-uhkiin ennen työehtosopimuskauden päättymistä laadituissa yksikkökohtaisissa varautumissuunnitelmissa. Esihenkilöillä oli työtaistelutilanteessa tukenaan oman palvelualueensa henkilöstöhallinnon lisäksi muun muassa kirjallinen ohjeistus ja opas palvelussuhdeasioista työtaistelutilanteessa, henkilöstöyksikön toteuttama Teams-viestintäkanava sekä säännöllisesti järjestetyt infotilaisuudet ajankohtaiseen työtaistelutilanteeseen liittyen. Kevään 2022 aikana toteutetuissa useissa esihenkilöille suunnatuissa infotilaisuuksissa käsiteltiin muun muassa työntekijöiden ja myös esihenkilöiden työtaisteluoikeuteen ja järjestäytymisvapauteen liittyviä asioita.

Ajankohtaisesta työmarkkinatilanteesta viestittiin useilla foorumeilla. Henkilöstöyksikkö toteutti sisäistä viestintää työmarkkina- ja työtaistelutilanteesta. Palvelualueet ja liikelaitokset puolestaan vastasivat yhdessä viestintätiimin kanssa palveluihin liittyvästä kuntalaisviestinnästä.

Tampereen kaupungin henkilöstöllä on käytettävissään laaja verkkokoulutustarjonta, jossa on saatavilla muun muassa ulkopuolisen palveluntarjoajan toteuttama koulutuskokonaisuus 'Työtaistelut kunta-alalla'. Tässä koulutuskokonaisuudessa käsitellään esimerkiksi työtaistelun käsitteitä ja muotoja kunta-alalla sekä työtaistelutoimien laillisuutta ja työntekijöiden oikeuksia työtaistelutoimenpiteiden aikana. Verkkokoulutuspalvelussa on myös tarjolla koulutuskokonaisuuksia kunnallisten virka- ja työehtosopimusten muutoksista. Virka- ja työehtosopimuksiin liittyviä koulutuksia järjestää myös monet muut koulutustahot. Työntekijöiden oikeuksiin työtaistelutilanteessa liittyviä verkkokoulutuskokonaisuuksia ja muita soveltuvia koulutuksia voidaan suositella esihenkilöille ajankohtaisen työmarkkinatilanteen niin edellyttäessä. Yleisemmän koulutuksen lisäksi mahdollisissa työtaistelutilanteissa on esihenkilöille tarpeen järjestää työnantajan toteuttamia infotilaisuuksia, joissa voidaan ottaa huomioon paikallinen tilanne.

Päätösehdotus oli

Esittelijä

Yli-Rajala Juha, Konsernijohtaja, Juha.Yli-Rajala@tampere.fi

Esitetään valtuuston päätettäväksi:

Vasemmistoliiton Tampereen valtuustoryhmän valtuustoaloite ja siihen annettu lausunto merkitään tiedoksi.

Aloite ei anna aihetta muihin, kuin lausunnossa esitettyihin toimenpiteisiin.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Pietikäinen Niina, Henkilöstöjohtaja

Valmistelijan yhteystiedot

Henkilöstöjohtaja Niina Pietikäinen, puh. 040 707 9147 ja neuvottelupäällikkö Mirva Sampakoski, puh. 040 800 4582, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Kaupunginlakimies Jouko Aarnio,​ puh. 040 514 4884, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Päätösehdotus oli

Vasemmistoliiton Tampereen valtuustoryhmän valtuustoaloite ja siihen annettu lausunto merkitään tiedoksi.

Aloite ei anna aihetta muihin, kuin lausunnossa esitettyihin toimenpiteisiin.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

Tampereen vasemmistoliiton valtuustoryhmä, Niina Pietikäinen, Mirva Sampakoski

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:

-vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)
-virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)
-etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22 §)