Kaupunginvaltuusto, kokous 20.3.2023

Lataa  Kuuntele 

§ 37 Sidonnaisuusilmoitukset ja -rekisteri 

TRE:296/01.02.00/2023

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Kuntalain (410/2015) 84 §:n mukaan tiettyjen luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden on tehtävä sidonnaisuusilmoitus. Lainkohdan tarkoituksena on päätöksenteon avoimuuden ja läpinäkyvyyden edistäminen.

Ilmoitusvelvollisen on tehtävä sidonnaisuusilmoitus johtotehtävistään sekä luottamustoimistaan elinkeinotoimintaa harjoittavissa yrityksissä ja muissa yhteisöissä, merkittävästä varallisuudestaan sekä muistakin sidonnaisuuksista, joilla voi olla merkitystä luottamus- ja virkatehtävän hoitamisessa.

Sidonnaisuusilmoitus tehdään tarkastuslautakunnalle, joka valvoo ilmoitusvelvollisuuden noudattamista ja saattaa ilmoitukset valtuuston tiedoksi kerran vuodessa.

Ilmoitusvelvollisuus koskee lain mukaan kunnanhallituksen ja maankäyttö- ja rakennuslaissa (132/1999) tarkoitettuja tehtäviä hoitavan toimielimen jäseniä, valtuuston ja lautakunnan puheenjohtajaa ja varapuheenjohtajia, kunnanjohtajaa, pormestaria ja apulaispormestaria sekä kunnanhallituksen ja lautakunnan esittelijää. Tampereella ilmoitusvelvollisia ovat

valtuuston puheenjohtaja ja varapuheenjohtajat

pormestari ja apulaispormestarit

kaupunginhallituksen jäsenet, varajäsenet ja esittelijä

kaupunginhallituksen konsernijaoston jäsenet, varajäsenet ja esittelijä yhdyskuntalautakunnan jäsenet, varajäsenet ja esittelijä

yhdyskuntalautakunnan ympäristö- ja rakennusjaoston jäsenet, varajäsenet ja esittelijät

yhdyskuntalautakunnan alueellisen ympäristöterveydenhuollon jaoston jäsenet, varajäsenet ja esittelijä

alueellisen jätehuoltolautakunnan puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja esittelijä

sosiaali- ja terveyslautakunnan puheenjohtaja, varapuheenjohtaja 31.5.2023 asti

sivistys- ja kulttuurilautakunnan puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja esittelijä

elinvoima- ja osaamislautakunnan puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja esittelijä

Tampereen kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunnan puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja esittelijä

keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja esittelijät

tarkastuslautakunnan puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja esittelijä

asunto- ja kiinteistölautakunnan puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja esittelijä.

Lisäksi kaikkien toimielinten 1. varaesittelijä.

Lain mukaan kunnan on pidettävä sidonnaisuuksista rekisteriä yleisessä tietoverkossa, jollei salassapitoa koskevista säännöksistä muuta johdu. Sidonnaisuusrekisterin rekisterinpitäjä on tarkastuslautakunta. Rekisteristä on laadittu Henkilötietolain (523/99) 10 §:n mukainen rekisteriseloste. Sidonnaisuusilmoitukset ja rekisteriseloste julkaistaan kaupungin yleisessä tietoverkossa www.tampere.fi/tampereen kaupunki/päätöksenteko/luottamushenkilöt tarkastuslautakunnan kokouksen jälkeen.

Jokainen ilmoitusvelvollinen on itse vastuussa ilmoituksen tekemisestä ja siinä tapahtuvista muutoksista. Tarkastuslautakunnalla on lain mukaan mahdollisuus tarvittaessa kehottaa ilmoitusvelvollista tekemään uusi ilmoitus tai täydentämään jo tehtyä ilmoitusta.

Sidonnaisuusilmoitus ei korvaa luottamushenkilön velvollisuutta esittää toimielimen pyynnöstä selvityksiä esteellisyyden arvioimiseksi tarvittavista seikoista.

Päätösehdotus oli

Esittelijä

Viitala Erja, Kaupunginreviisori, Erja.Viitala@tampere.fi

Tarkastuslautakunta merkitsee tiedoksi sidonnaisuusilmoitukset ja saattaa ne kaupunginvaltuuston tiedoksi.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Esteellisyys

Puheenjohtaja Ilkka Porttikivi, tarkastuslautakunnan jäsenet Ossi Aho ja Kari-Matti Hiltunen, kaupunginreviisori Erja Viitala ja reviisori Sanna Keinonen ilmoittivat olevansa esteellisiä oman sidonnaisuusilmoituksensa käsittelyyn. Esteellisyydet todettiin hallintolain 28 § 1 mom. 1 kohdan perusteella. Porttikivi, Aho, Hiltunen, Viitala ja Keinonen poistuivat sidonnaisuusilmoitustensa käsittelyn ajaksi. Hallintosäännön 130 §:n mukaisesti kokoukselle tuli valita tilapäinen puheenjohtaja. Tilapäiseksi puheenjohtajaksi tämän asian käsittelyn ajaksi valittiin Markku Lahtinen. Sihteeri Sanna Keinonen oli esteellinen, tilapäiseksi sihteeriksi tämän asian käsittelyn ajaksi valittiin Seija Alatalo.

Valmistelija

  • Viitala Erja, Kaupunginreviisori

Valmistelijan yhteystiedot

Kaupunginreviisori Erja Viitala puh. 050 552 6290, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Kaupunginlakimies Jouko Aarnio, puh. 040 514 4884, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Päätösehdotus oli

Merkitään tiedoksi tarkastuslautakunnan ilmoittamat sidonnaisuusilmoitukset.

Päätös

Asia merkittiin tiedoksi.

Tiedoksi

Tarkastuslautakunta

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:

-vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)
-virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)
-etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22 §)