Kaupunginhallitus, kokous 2.10.2023

Lataa  Kuuntele 

§ 403 Pirkkala-Linnainmaa -raitiotien allianssisopimus 

TRE:2685/08.01.01/2022

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Nurminen Mikko, Johtaja, Mikko.Nurminen@tampere.fi

Perustelut

Tampere ja Pirkkala ovat teettäneet yhdessä raitiotien Pirkkala-Linnainmaa hankesuunnitelman. Suunnitelma on jatkoa raitiotien seudulliselle yleissuunnitelmalle, joka laadittiin vuosina 2019-2021 Tampereen, Pirkkalan, Ylöjärven ja Kangasalan yhteistyönä. Raitiotien seudullista suunnittelutyötä on koordinoinut 1.1.2022 alkaen Tampereen Raitiotie Oy em. neljän kunnan maksamaa hallintovastiketta vastaan.

Tampereen kaupunkiseudun rakennesuunnitelmassa 2040 (2015) seudun yhdyskuntarakennetta tiivistetään raitiotien varaan Pirkkalan, Ylöjärven ja Kangasalan suunnilla, kun Nokian, Lempäälän ja Oriveden suuntia palvellaan lähijunilla.

Voimassa olevassa valtion ja Tampereen kaupunkiseudun välisessä maankäytön, asumisen ja liikenteen MAL-sopimuksessa 2020-2023 on kirjattu, että sopimusosapuolet edistävät Tampereen raitiotien suunnittelua ja rakentamista pitkäjänteisesti. Sopimukseen on kirjattu, että seuturaitiotien toteutusta ja suunnittelua jatketaan kaupunkiseudulla. Sopimukseen on kirjattu, että Tampere ja Pirkkala mahdollisesti käynnistävät  Pirkkala-Linnainmaa toteutussuunnitelman laatimisen  vuonna 2023. Lisäksi sopimuksessa on kirjattu, että valtion osallistumisen alustavana lähtökohtana raitiotien laajentamisessa voidaan pitää nykyisen ja aiempien MAL-sopimuskausien kustannusjakoa kaupunkiseudun raitiotiehankkeissa. Valtio linjaa pidemmän aikavälin osallistumisensa periaatteet hankkeiden suunnitteluun ja toteutukseen MAL-sopimuksen päivityksen yhteydessä.

Raitiotien Pirkkala-Linnainmaa hankesuunnitelma on tekninen suunnitelma, joka sisältää kattavan vaikutusten arvioinnin ja hankearvioinnin hyötykustannuslaskelmineen. Hankearviointi on tehty kuntatalouden ja valtion väyläviranomaisen ohjeiden mukaisesti. Hankearvioinnissa raitiotietä on verrattu vaihtoehtoon 0+, kehitettyyn bussivaihtoehtoon.

Hankesuunnitelmassa on kaksi raitiotien kehittämisvaihtoehtoa. Vaihtoehdossa 1 raitiotie toteutetaan vuoteen 2030 mennessä osuudelle Pirkkalan Suupan kuntakeskus - Linnainmaa. Vaihtoehdossa 2 on raitiotien vaiheittainen toteutus Pirkkalassa. Vaihtoehdossa 2 ensivaiheen Pirkkalan päätepysäkki on Partola ja vuoteen 2035 mennessä Suupan kuntakeskus.

Hankesuunnitelma on laadittu alustavien katusuunnitelmaluonnosten tarkkuudella. Suunnittelu on tehty vuorovaikutuksessa kuntalaisten ja sidosryhmien kanssa. Hankesuunnitelmassa tehdyt alustavat katusuunnitelmaluonnokset on käsitelty Tampereen ja Pirkkalan yhdyskuntalautakunnissa. Suunnittelun aikana on järjestetty yleisötilaisuuksia, suunnitelmien kommentointimahdollisuuksia netin karttapalautekyselyin ja suunnitelman luonnosvaiheessa järjestettiin lausuntokierros keskeisille sidosryhmille.

Hankesuunnitelman eteläinen ratahaara jatkuu nykyisen raitiolinjan 1 Sorin aukion pysäkiltä Hatanpään valtatietä pitkin Rantaperkiöön ja Nuolialantietä Härmälän läpi Pirkkalan Partolan aluekeskukseen. Partolasta raitiotie kulkee Naistenmatkantietä Pirkkalan Suupan kuntakeskukseen. Eteläisen ratahaaran pituus on 9,3 km, josta 4,7 km sijoittuu Tampereen kaupungin alueelle ja 4,6 km Pirkkalan kunnan alueelle. Ratahaaralla on 11 raitiovaunupysäkkiparia, joista kuusi sijoittuu Tampereen ja viisi Pirkkalan puolelle.

Hankesuunnitelman itäinen ratahaara jatkuu nykyisen raitiolinjan 1 Kaupin kampuksen pysäkiltä Tenniskatua pitkin Alasjärven länsipuolelle, ylittää Teiskontien, valtatien 12 Alasjärven kohdalla ja jatkaa Heikkilänkatua valtatien 9 yli Linnainmaan päätepysäkille Koilliskeskukseen, Mäentakusenkadulle. Itäisen ratahaaran pituus on 4,3 km ja sille sijoittuu neljä raitiovaunupysäkkiparia. Itäiselle ratahaaralle on suunniteltu Heikkilänkadun pohjoispuoliselle alueelle tulevaisuuden varaus raitiovaunuvarikolle.

Hankesuunnitelman kokonaisuuteen sisältyy Hervannan raitiovaunuvarikon laajentaminen Pirkkala-Linnainmaa raitiotien myötä lisääntyneen vaunumäärän tarpeisiin. Suunnitelmaan sisältyy myös kolme merkittävää bussi- ja raitiovaunuliikenteen vaihtopysäkkiä: Suuppa, Partola ja Linnainmaa. Lisäksi suunnitelmassa on varmistettu varaukset, jotka mahdollistavat raitioradan jatkamisen Suupalta eteenpäin länteen tai etelään, Rantaperkiöstä Lakalaivan, Peltolammin ja Lahdesjärven kautta Vuorekseen ja Linnainmaalta edelleen Risson ja Kangasalan Lamminrahkan suuntaan.

Hankesuunnitelmassa arvioidaan, että raitiotievaihtoehdossa uusien rataosuuksien Suuppa - linja-autoasema ja Kaupin kampus - Linnainmaa raitiovaunupysäkkien 800 metrin saavutettavuusalueella on vuonna 2050 yhteensä 55 000 asukasta ja 23 200 työpaikkaa ja bussivaihtoehdossa 0+ vastaavalla alueella on 41 000 asukasta ja 21 000 työpaikkaa.

Hankesuunnitelman rataverkon ja varikon laajentamisen rakentamisen kustannusarvio on laskettu maanrakennuksen kustannusindeksissä MAKU 130 (2015=100). Vaihtoehdon 1 mukaisen raitiotien rakentamisen kokonaiskustannusarvio on 335 milj. euroa. Tampereen osuus eteläisen ratahaaran kustannuksista on 105 milj. euroa ja itäisen ratahaaran osalta 83 milj. euroa. Pirkkalan osuus kustannuksista on 114 milj. euroa vaihtoehdossa 1 ja 26 milj. euroa vaihtoehdon 2 ensimmäisessä toteutusvaiheessa. Vaihtoehdon 2 kokonaiskustannusarvio ensimmäisessä toteutusvaiheessa on 247 milj. euroa. Molempia kuntia koskevat varikon rakentamiskustannukset ovat molemmissa vaihtoehdoissa 33 milj. euroa, joka sisältyy edellä kerrottuihin kokonaiskustannusarvioihin.

Eteläisellä ratahaaralla kuntien väliset kustannusosuudet on laskettu viimeisen pysäkin periaatteella niin, että Tampereen kustannusosuus sisältää osuuden Sorin aukio - Härmälänranta, sisältäen Härmälänrannan pysäkin. Ja Pirkkalan kustannusosuus alkaa Härmälänrannan pysäkin jälkeen. Partolaan suunnitellun kolmoisraiteen sekä kuntarajalla sijaitsevan sähkönsyöttöaseman kustannukset jaetaan puoliksi molempien kuntien kesken.

Suunnitelman mukaisen raitiotien arvioidaan tuovan Tampereelle kiinteistötaloudellisia tuloja vuoteen 2050 mennessä 185 milj. euroa enemmän kuin bussiliikenteeseen perustuvassa vaihtoehdossa 0+. Pirkkalalle raitiotien toteuttaminen Suupalle asti arvioidaan tuovan kiinteistötaloudellisia tuloja lisää 78 milj. euroa vuoteen 2050 mennessä. Raitiotien toteutuessa kuntien yhteenlasketut maankäytön tehostumisen hyödyt infrarakentamisen kustannuksissa arvioidaan olevan 128 milj. euroa.

Vaihtoehdon 1 mukaisen raitiotien Suuppa-Linnainmaa kuntataloudellinen hyötykustannussuhde on 1,61 ottaen huomioon 30  prosentin valtion tuen toteutussuunnitteluun ja rakentamiseen. Väyläviraston laskentamallilla vaihtoehdon 1 hyötykustannussuhde on 0,81.

Pirkkalan kunnanhallitus 11.4.2022 ja Tampereen kaupunginhallitus 19.4.2022 päättivät Pirkkala-Linnainmaa raitiotien valmistelun tavoiteaikatauluksi, että toteutussuunnittelu alkaa vuonna 2023 ja rakentamisesta on valmius päättää valtuustossa lokakuussa 2024.

Tampereen Raitiotie Oy on valmistellut toteutussuunnittelun hankintaa asetettua tavoiteaikataulua silmällä pitäen. Raitiotieyhtiö on kaupungin ja Pirkkalan kunnan kanssa yhdessä toteuttanut markkinavuoropuhelun marraskuussa 2022 ja maaliskuussa 2023. Markkinavuoropuhelun palautteen ja aiempien kokemusten perusteella on raitiotieyhtiö joulukuussa 2022 tehnyt ennakkoilmoituksen julkisiin hankintoihin siten, että raitiotien Pirkkala-Linnainmaa mahdollinen toteutussuunnittelu ja rakentaminen toteutetaan allianssimallilla sisältäen yhtenä hankintana eteläisen ja itäisen ratahaaran.

Rakentaja- ja suunnittelijaehdokkaiden yleinen näkemys marraskuun markkinavuoropuhelussa oli, että rakentamiselle arvioitu aika, vuodet 2025-2028, on realistinen, mutta toteutussuunnittelulle varattu aika on hyvin rajallinen ja riskialtis. Tätä silmällä pitäen esitetään, että uuden raitiotieallianssin hankinta aloitettaisiin ehdollisena huhtikuun alkupuolelle jo ennen Tampereen ja Pirkkalan valtuustojen kokouksia. Ehdollinen hankinta on tarvittaessa mahdollista keskeyttää.

Kustannusarvio toteutussuunnitelmasta välille Suuppa - Linnainmaa on 13,5 miljoonaa euroa. Hankesuunnitelman kustannusjaolla (37 %/63 %) Pirkkalan kustannusosuus on 4,995 milj. euroa ja Tampereen kustannusosuus 8,505 milj. euroa. Kustannusarvio sisältää allianssin kilpailutuksen kustannukset, palveluntuottajille maksettavan allianssin kehitysvaiheen kustannukset ja tilaajan hankinnat allianssin kehitysvaiheeseen.

Esitys hankesuunnitelman hyväksymisen ja toteutussuunnittelun käynnistämisen päätöksenteon aikataulusta:

  • Tampereen kaupunginhallituksen 3.4. ja Pirkkalan kunnanhallituksen 17.4. kokoukset
  • Hankintailmoituksen julkaiseminen ehdollisena 6.4.
  • Tampereen ja Pirkkalan valtuustojen kokoukset 24.4.


Hankesuunnitelman rinnalla on valmisteltu Tampereen Raitiotie Oy:n osakassopimusta. Osakassopimus on hyväksytty Tampereen kaupunginhallituksen konsernijaostossa 21. maaliskuuta. Osakassopimus on hyväksyttävänä Pirkkalan, Kangasalan ja Ylöjärven kunnanhallituksissa ja valtuustoissa huhti-toukokuun aikana. Osakassopimuksessa on kuvaus, miten Tampereen Raitiotie Oy:n vuosittain veloittama raitiotien infravastike jaetaan kuntien kesken ja miten raitiovaunujen vaunuvuokra kohdistuu joukkoliikenneviranomaiselle.

Hyväksyttävänä olevan Tampereen Raitiotie Oy:n osakassopimuksen periaatteiden mukaisesti on laskettu arvio raitiotien infravastikkeen suuruudesta vuonna 2029. Vastikelaskelma esitettiin Tampereen ja Pirkkalan valtuustojen yhteisessä iltakoulussa 20. maaliskuuta. Tämänhetkisen arvion mukaan Tampereen raitiotien infravastike on vuonna 2029 yhteensä 42,9 milj. euroa, mikäli raitiotie on toteutettu Pirkkalassa Suupalle asti. Infravastikkeessa Tampereen osuus on 34,7 milj. euroa ja Pirkkalan kunnan osuus 8,2 milj. euroa. Raitiotieyhtiö kustantaa uusinvestoinnit kuntien takaamin lainoin. Valtuustojen päätösten ja osakassopimuksen hyväksynnän jälkeen Tampere ja Pirkkala voivat tehdä syksyllä osakassopimuksen mukaisen päätöksen Raitiotie Oy:n rahoituksen takaus- ja vakuusjärjestelystä. 

Valtuustojen yhteisessä 20. maaliskuuta pidetyssä iltakoulussa joukkoliikenneviranomainen Nysse antoi arvion myös Suuppa-Linnainmaa raitiotien vaikutuksesta Tampereen ja Pirkkalan vuoden 2029 joukkoliikenteen maksuosuuksiin. Tämän hetkinen arvio on, että raitiotielinjan 1 Suuppa-Linnainmaa vuoden 2029 liikennöintikustannus on 12,9 milj. euroa, lipputulot 9,0 milj. euroa ja subventiotarve 3,9 milj. euroa. Subventiotarpeesta Pirkkalan osuus on arviolta 1,1, milj. euroa ja Tampereen osuus 2,8 milj. euroa. Pirkkalan kunnan joukkoliikenteen vuoden 2029 nettokustannuksiksi arvioidaan 2,0 milj. euroa. Arviossa on mukana raitiotien ja bussiliikenteen kustannukset ja lipputulot sekä arvio 10 prosentin valtiontuesta joukkoliikenteeseen. Vuoden 2022 talousarvion mukainen vastaava kustannus oli 1,0 milj.euroa. Vuonna 2022 Pirkkalan kunnan nettokustannukset joukkoliikenteestä olivat 1,4 milj. euroa johtuen pääosin koronapandemian vaikutuksista matkustajamääriin sekä voimakkaasti kohonneista tuotantokustannuksista. Lopulliset joukkoliikennejärjestelmän kustannukset tarkentuvat raitiotien mahdollisen rakentamisen rinnalla tehtävän bussilinjaston tarkemman suunnitelman myötä.

Hankesuunnitelman alustavien katusuunnitelmaluonnoksien asemapiirrosten liittyvien hankkeiden kokonaiskustannusarvio on 42,9 milj. euroa. Liittyvät hankkeet on rajattu niin, että ne eivät ole raitiotien rakentamisesta riippuvaisia. Tampereen kaupungin osuus liittyvistä hankkeista on arviolta 34 milj. euroa. Alustava arvio on, että Tampereen kaupungin osalta noin 25 milj. euron edestä on liittyviä hankkeita, joita on tarkoituksenmukaista toteuttaa raitiotien rakentamisen yhteydessä uuden raitiotieallianssin toimesta periaatteella samassa kaivannossa ja samoilla liikennejärjestelyillä.

Päätösehdotus oli

Esittelijä

Yli-Rajala Juha, Konsernijohtaja, Juha.Yli-Rajala@tampere.fi

Esitetään valtuuston päätettäväksi: 

Raitiotien Pirkkala-Linnainmaa hankesuunnitelma hyväksytään.

Tampereen Raitiotie Oy valtuutetaan toteuttamaan hankesuunnitelman mukaista raitiotiehanketta.

Hankkeen kehitysvaihe alkaa välittömästi ja päättyy siten, että rakentamisesta on mahdollista päättää valtuustossa suunnitteluvalmiuden puolesta lokakuussa 2024.

Tulevan uuden MAL-sopimuksen neuvotteluun asetetaan tavoitteeksi valtion osallistuminen hankkeen toteutussuunnitteluun ja varsinaiseen rakentamiseen. Rakentamista ei tuoda päätettäväksi, mikäli valtion osallistumisesta ei ole riittävää varmuutta.

Linnainmaan joukkoliikenneterminaalin toteutuksessa tutkitaan toteutussuunnitteluvaiheessa vaihtoehtoisia ratkaisuja, joilla varmistetaan henkilöautoliikenteen sujuvuus Linnainmaan aluekeskuksessa, mutta samalla varmistetaan myös joukkoliikenneterminaalin toimivuus ja turvallisuus. Lahtomäenkadun liikenneratkaisua tarkistetaan siten, että kadulle ei ohjaudu merkittävässä määrin läpikulkuliikennettä. 

Lisäksi kaupunginhallitus päättää:

Tampereen Raitiotie Oy valtuutetaan aloittamaan välittömästi uuden allianssin hankintakilpailu ehdollisena. Tampereen Raitiotie Oy valtuutetaan suorittamaan hankesuunnitelman mukaiset hankinnat, joihin sisältyy myös raitiotien rakentamisen yhteydessä toteutettavia Tampereen kaupungin rinnakkaishankkeita arviolta 25 milj. euron edestä. Hankintayksiköiden yhteistä kilpailuttamista koskevista ehdoista päätetään erikseen.

Päätös

Esitetään valtuuston päätettäväksi:

Raitiotien Pirkkala-Linnainmaa hankesuunnitelma hyväksytään.

Tampereen Raitiotie Oy valtuutetaan toteuttamaan hankesuunnitelman mukaista raitiotiehanketta.

Hankkeen kehitysvaihe alkaa välittömästi ja päättyy siten, että rakentamisesta on mahdollista päättää valtuustossa suunnitteluvalmiuden puolesta lokakuussa 2024.

Tulevan uuden MAL-sopimuksen neuvotteluun asetetaan tavoitteeksi valtion osallistuminen hankkeen toteutussuunnitteluun ja varsinaiseen rakentamiseen. Rakentaminen edellyttää valtionosuuden saamista hankkeeseen.

Linnainmaan joukkoliikenneterminaalin toteutuksessa tutkitaan toteutussuunnitteluvaiheessa ratkaisuja, joilla varmistetaan henkilöautoliikenteen sujuvuus Mäentakusenkadulla ja samalla varmistetaan joukkoliikenneterminaalin toimivuus.

Lisäksi kaupunginhallitus päätti:

Tampereen Raitiotie Oy valtuutetaan aloittamaan välittömästi uuden allianssin hankintakilpailu ehdollisena. Tampereen Raitiotie Oy valtuutetaan suorittamaan hankesuunnitelman mukaiset hankinnat, joihin sisältyy myös raitiotien rakentamisen yhteydessä toteutettavia Tampereen kaupungin rinnakkaishankkeita arviolta 25 milj. euron edestä. Hankintayksiköiden yhteistä kilpailuttamista koskevista ehdoista päätetään erikseen.

Kokouskäsittely

Kaupunginhallitus myönsi läsnäolo- ja puheoikeuden johtaja Mikko Nurmiselle, joukkoliikennejohtaja Mika Periviidalle sekä Tampereen Raitiotie Oy:n toimitusjohtaja Pekka Sirviölle ja kehitysjohtaja Ville-Mikael Tuomiselle. He olivat asiantuntijoina läsnä kokouksessa asian käsittelyn aikana ja poistuivat ennen päätöksentekoa.

Asian esittelijä Juha Yli-Rajala muutti päätösehdotuksensa neljännen ja viidennen ponnen kuulumaan seuraavasti:
Neljäs ponsi:
"Tulevan uuden MAL-sopimuksen neuvotteluun asetetaan tavoitteeksi valtion osallistuminen hankkeen toteutussuunnitteluun ja varsinaiseen rakentamiseen. Rakentaminen edellyttää valtionosuuden saamista hankkeeseen."

Viides ponsi:
"Linnainmaan joukkoliikenneterminaalin toteutuksessa tutkitaan toteutussuunnitteluvaiheessa ratkaisuja, joilla varmistetaan henkilöautoliikenteen sujuvuus Mäentakusenkadulla ja samalla varmistetaan joukkoliikenneterminaalin toimivuus."

Puheenjohtaja totesi näin muutetun päätösehdotuksen olevan päätöksenteon pohjana.

Asian käsittelyn kuluessa Aarne Raevaara esitti, että asia palautetaan uudelleen valmisteltavaksi. Lassi Kaleva kannatti palautusehdotusta.

Puheenjohtaja totesi, että oli tehty kannatettu palautusehdotus, josta on äänestettävä.

Puheenjohtajan äänestysesitys: Raevaaran palautusehdotus JAA, asiankäsittelyn jatkaminen EI. Äänestysesitys hyväksyttiin.
Äänestyksen tulos: asian käsittelyn jatkamien hyväksyttiin äänin 11-2.

Äänestystulokset

  • Jaa 2 kpl 15%

    Aarne Raevaara, Lassi Kaleva

  • Ei 11 kpl 85%

    Aila Dundar-Järvinen, Kirsi Kaivonen, Jaakko Stenhäll, Milka Hanhela, Jouni Markkanen, Anne-Mari Jussila, Brigita Krasniqi, Lauri Lyly, Sari Tanus, Anna-Kaisa Ikonen, Kalervo Kummola

Valmistelija

Nurminen Mikko, Johtaja, Mikko.Nurminen@tampere.fi

Päätösehdotus oli

Raitiotien Pirkkala-Linnainmaa hankesuunnitelma hyväksytään.

Tampereen Raitiotie Oy valtuutetaan toteuttamaan hankesuunnitelman mukaista raitiotiehanketta.

Hankkeen kehitysvaihe alkaa välittömästi ja päättyy siten, että rakentamisesta on mahdollista päättää valtuustossa suunnitteluvalmiuden puolesta lokakuussa 2024.

Tulevan uuden MAL-sopimuksen neuvotteluun asetetaan tavoitteeksi valtion osallistuminen hankkeen toteutussuunnitteluun ja varsinaiseen rakentamiseen. Rakentaminen edellyttää valtionosuuden saamista hankkeeseen.

Linnainmaan joukkoliikenneterminaalin toteutuksessa tutkitaan toteutussuunnitteluvaiheessa ratkaisuja, joilla varmistetaan henkilöautoliikenteen sujuvuus Mäentakusenkadulla ja samalla varmistetaan joukkoliikenneterminaalin toimivuus.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Lisäksi valtuusto hyväksyi yksimielisesti seuraavan toivomusponnen:
 
Hatanpään valtatien toteutukseen etsitään suunnitteluratkaisuja, joilla Hatanpään valtatien rooli alueellisena kokoojakatuna ja väylänä keskustaan säilyy. Hatanpään ja Härmälän alue suunnitellaan siten, että henkilöautoilun edellytykset turvataan.

Kokouskäsittely

Anna-Kaisa Ikonen teki seuraavan toivomusponsiehdotuksen:

Hatanpään valtatien toteutukseen etsitään suunnitteluratkaisuja, joilla Hatanpään valtatien rooli alueellisena kokoojakatuna ja väylänä keskustaan säilyy. Hatanpään ja Härmälän alue suunnitellaan siten, että henkilöautoilun edellytykset turvataan.

Kannatus: Antti Ivanoff, Jaakko Stenhäll, Matti Järvinen, Sirpa Pursiainen, Mirja Salmijärvi, Anne-Mari Jussila, Petri Rajala ja Vilhartti Hanhilahti.

Lassi Kaleva teki seuraavan muutosehdotuksen:

Tampere toteuttaa jo päätetyt raitiotielinjaukset ja kerää kokemuksia nykyisen raitiotieliikenteen toimivuudesta ja kustannuksista. Linnainmaan suunnalla raitiotien kehityssuunnitelmassa edetään pohjaesityksen mukaan, mutta mahdollinen rakentaminen toteutetaan erillisellä päätöksellä aluksi ainoastaan golf-kentän tuntumaan. Haasteellisen taloustilanteen helpotettua kaupunki päättää myöhemmin raitiotieverkoston muusta laajentamisesta esimerkiksi Pirkkalan suuntaan. Raitiotieverkoston laajentaminen edellyttää 30 % valtionavustuksen saamisesta.

Kannatus: Aarne Raevaara

Lassi Kaleva teki seuraavan toivomusponsiehdotuksen:

Valtuuston tahtotila on, että

  • Hankesuunnitelmassa kiinnitetään erityistä huomiota kustannusten tarkkaan arviointiin sekä kustannusten herkkyystarkasteluun mahdollisten yllätysten osalta.
  • Aikaisemmista raitiotien rakennusaikaisista häiriöistä sekä oheishaitoista otetaan oppia.
  • Ratikan suunnittelussa ja rakentamisessa periaatteena on, että raitiotien rakentaminen ei tulevaisuudessa vähennä autokaistoja tai sulje ajoreittejä, vaan ratikka ja henkilöautoliikenne kulkevat tarvittaessa samalla katualueella, ja kaikki liikennemuodot ovat tasa-arvoisia.
  • Auto- ja bussiliikennettä, jalankulkua ja pyöräilyä ei jatkossa rajoiteta tai hidasteta tällä hetkellä voimassa olevilla ratikan liikennevalo-ohjatuilla etuajo-oikeuksilla.
  • Ratikan suunnittelussa ja rakentamisessa tulee erityisesti kiinnittää huomiota siihen, että hälytysajoneuvot pääsevät kulkemaan esteettömästi kaikissa tilanteissa.


Kannatus: Aarne Raevaara

Päätettyään keskustelun puheenjohtaja totesi, että kaupunginhallituksen ehdotukseen oli tehty 1 muutosehdotus, josta oli äänestettävä ja 2 toivomusponsiehdotusta.

Puheenjohtajan äänestysesitys: Kaupunginhallituksen ehdotus JAA, Kalevan muutosehdotus EI. Äänestysesitys hyväksyttiin. Äänestyksen tulos: Kalevan muutosehdotus hylättiin äänin 61-6.

Puheenjohtaja tiedusteli valtuustolta, voidaanko Ikosen tekemä toivomusponsiehdotus hyväksyä yksimielisesti. Koska toivomusponsiehdotusta ei vastustettu, puheenjohtaja totesi sen tulleen hyväksytyksi yksimielisesti.

Puheenjohtaja tiedusteli valtuustolta, voidaanko Kalevan tekemä toivomusponsiehdotus hyväksyä yksimielisesti. Koska toivomusponsiehdotusta ei hyväksytty yksimielisesti, puheenjohtaja teki seuraavan äänestysesityksen: Toivomusponsiehdotuksen hyväksyminen JAA, toivomusponsiehdotuksen hylkääminen EI. Äänestysesitys hyväksyttiin. Äänestyksen tulos: Kalevan toivomusponsiehdotus hylättiin äänin 9-58.

Äänestystulokset

  • Jaa 61 kpl 91%

    Elina Järvenpää, Oras Tynkkynen, Petri Siuro, Miila Halonsaari, Johanna Loukaskorpi, Inna Rokosa, Noora Tapio, Jaakko Mustakallio, Mahmoud Machaal, Sofia Julin, Matti Höyssä, Lauri Lyly, Anne-Mari Jussila, Aleksi Jäntti, Leena Kostiainen, Kalervo Kummola, Milka Hanhela, Merve Caglayan, Sari Tanus, Ulla-Leena Alppi, Jouni Ovaska, Ulla Kampman, Ida Leino, Riina-Eveliina Eskelinen, Joonas Kiviranta, Matti Järvinen, Antti Hiitti, Pia Viitanen, Anna-Kaisa Ikonen, Aila Dundar-Järvinen, Iiris Suomela, Anneli Kivistö, Ilkka Sasi, Pekka Salmi, Vilhartti Hanhilahti, Matti Helimo, Kirsi Kaivonen, Jukka Gustafsson, Tommi Evilä, Teemu Aaltonen, Ilkka Porttikivi, Anneli Taina, Ilmari Nurminen, Hanna Sareila, Sirpa Pursiainen, Minna Minkkinen, Liban Sheikh, Mikko Aaltonen, Olga Haapa-aho, Jaakko Stenhäll, Atanas Aleksovski, Brigita Krasniqi, Jouni Markkanen, Sanna Marin, Mirja Salmijärvi, Joakim Vigelius, Sakari Puisto, Antti Ivanoff, Sofia Vikman, Anni O Molari, Petri Rajala

  • Ei 6 kpl 9%

    Arto Grönroos, Veikko Vallin, Lassi Kaleva, Aarne Raevaara, Antti Moisander, Marika Puolimatka

  • Jaa 9 kpl 13%

    Arto Grönroos, Veikko Vallin, Lassi Kaleva, Antti Moisander, Marika Puolimatka, Joonas Kiviranta, Aarne Raevaara, Sakari Puisto, Joakim Vigelius

  • Ei 58 kpl 87%

    Elina Järvenpää, Minna Minkkinen, Pekka Salmi, Oras Tynkkynen, Petri Siuro, Noora Tapio, Jouni Markkanen, Kalervo Kummola, Ulla Kampman, Jaakko Stenhäll, Matti Höyssä, Sofia Vikman, Atanas Aleksovski, Sofia Julin, Merve Caglayan, Sirpa Pursiainen, Lauri Lyly, Johanna Loukaskorpi, Ida Leino, Petri Rajala, Liban Sheikh, Ilmari Nurminen, Milka Hanhela, Mahmoud Machaal, Matti Järvinen, Hanna Sareila, Miila Halonsaari, Anni O Molari, Iiris Suomela, Pia Viitanen, Tommi Evilä, Jouni Ovaska, Sari Tanus, Matti Helimo, Anne-Mari Jussila, Ilkka Sasi, Ilkka Porttikivi, Anneli Taina, Anneli Kivistö, Leena Kostiainen, Aila Dundar-Järvinen, Olga Haapa-aho, Riina-Eveliina Eskelinen, Mikko Aaltonen, Inna Rokosa, Kirsi Kaivonen, Aleksi Jäntti, Mirja Salmijärvi, Antti Ivanoff, Vilhartti Hanhilahti, Jaakko Mustakallio, Brigita Krasniqi, Ulla-Leena Alppi, Antti Hiitti, Jukka Gustafsson, Teemu Aaltonen, Sanna Marin, Anna-Kaisa Ikonen

Valmistelija

  • Nurminen Mikko, Johtaja

Valmistelijan yhteystiedot

Johtaja Mikko Nurminen, puh. 040 801 2665, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Lakiasiainjohtaja Laura Klami, puh. 040 543 2285, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Perustelut

Valtuusto hyväksyi Pirkkala-Linnainmaa -raitiotien hankesuunnitelman ja päätti kehitysvaiheeseen eli toteutussuunnitteluvaiheeseen ryhtymisestä 24.4.2023 § 52. Valtuusto asetti tavoitteeksi, että suunnitteluvalmiuden osalta päätösvalmius raitiotien rakentamisesta tulee olla lokakuussa 2024. Samalla valtuusto valtuutti Tampereen Raitiotie Oy:n toteuttamaan hankesuunnitelman mukaista hanketta, mikä käytännössä tarkoitti ensimmäisessä vaiheessa infra-allianssin palveluntuottajien, suunnittelijoiden ja rakentajien, kilpailuttamista hankkeen toteutussuunnitteluun ja mahdolliseen rakentamiseen.

Pirkkala-Linnainmaa -raitiotien infra-allianssi on kilpailutettu 6.4.-19.8.2023. Hankinnan valmistelussa ja tarjousten arvioinnissa on kaupungilta ollut mukana rakennuttamisjohtaja Milko Tietäväinen. Allianssi tulee toteutussuunnitteluvaiheessa laatimaan raitiotiekaduista katusuunnitelmat, jotka on tavoite käsitellä ja hyväksyä yhdyskuntalautakunnassa ennen mahdolliseen rakentamisvaiheeseen siirtymistä. Raitiotien rakentamiseen sisältyy muutoksia katuverkkoon ja kunnallistekniikkaan, joiden omistus ja ylläpitovastuu säilyvät kaupungilla raitiotien rakentamisen jälkeenkin. Valtuuston huhtikuisen päätöksen perusteluissa ja allianssin tarjouskilpailun hankintailmoituksessa arvioitiin, että kaupunki tulee teettämään raitiotien rakentamisen rinnalla arviolta 25 milj. euron edestä liitännäishankkeita, jotka on tarkoituksenmukaista rakentaa raitiotien rakentamisen kanssa samalla työmaalla ja samoilla liikennejärjestelyillä.

Allianssisopimuksessa tilaajana ovat Tampereen Raitiotie Oy, Tampereen kaupunki ja Pirkkalan kunta sekä palveluntuottajana Sweco Finland Oy, AFRY Finland Oy, NRC Group Finland Oy ja YIT Suomi Oy.

Allianssin sopimusmalli on sellainen, että hankkeesta tehdään yksi sopimus hankkeen alkaessa sekä suunnitteluvaiheeseen ja rakentamisvaiheiseen ryhtymisistä tehdään omat tilaukset. Allianssisopimuksen allekirjoittamisella ei sitouduta raitiotien rakentamiseen. Raitiotien rakentamisesta on tavoite päättää valtuustossa aikaisintaan lokakuussa 2024. Valtuusto asetti huhtikuun päätöksessään raitiotien rakentamispäätöksen ehdoksi, että valtionapu raitiotien rakentamiseen pitää olla varmistunut.

Hankintaa koskevat asiakirjat tulevat yleisesti julkisiksi,​ kun hankintaa koskeva sopimus on tehty.

Päätösehdotus oli

Esittelijä

  • Yli-Rajala Juha, Konsernijohtaja

Liitteenä oleva Pirkkala-Linnainmaa -raitiotien allianssisopimus hyväksytään.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Kokouskäsittely

Kaupunginhallitus myönsi läsnäolo- ja puheoikeuden johtaja Mikko Nurmiselle ja Tampereen Raitiotie Oy:n toimitusjohtaja Pekka Sirviölle. He olivat läsnä kokouksessa asian käsittelyn aikana ja poistuivat ennen päätöksentekoa.

Tiedoksi

Pirkkalan kunta, Tampereen Raitiotie Oy, Ville-Mikael Tuominen, Milko Tietäväinen

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:

-vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)
-virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)
-etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22 §)