Kaupunginhallitus, kokous 23.10.2023

Lataa  Kuuntele 

§ 426 Ennakkoäänestyspaikkojen määrääminen vuoden 2024 vaaleissa 

TRE:4827/00.00.02/2023

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Korhonen Katja, Juristi, Katja.Korhonen@tampere.fi

Perustelut

Vuonna 2024 toimitetaan kahdet yleiset vaalit: tasavallan presidentin vaali (presidentinvaali) sekä Suomesta valittavien Euroopan parlamentin jäsenten vaalit (europarlamenttivaalit). Presidentinvaalin vaalipäivä on sunnuntai 28.1.2024. Ennakkoäänestyksen ajanjakso on kotimaassa 17.–23.1.2024. Jos presidentinvaalissa toimitetaan toinen vaali (toinen kierros), sen vaalipäivä on sunnuntai 11.2.2024. Ennakkoäänestyksen ajanjakso on kotimaassa 31.1.–6.2.2024. Europarlamenttivaalien vaalipäivä on sunnuntai 9.6.2024. Ennakkoäänestyksen ajanjakso on kotimaassa 29.5.–4.6.2024.

Vaalilain 9 §:n mukaan ennakkoäänestyspaikkoja ovat muun muassa ne kotimaan yleiset ennakkoäänestyspaikat, joiden lukumäärästä ja sijainnista kunnanhallitus päättää ja joita on oltava, jollei erityisestä syystä muuta johdu, jokaisessa kunnassa vähintään yksi. Kunnanhallituksen on huolehdittava siitä, että Digi- ja väestötietoviraston ylläpitämään äänestyspaikkarekisteriin, jona toimii oikeusministeriön vaalitietojärjestelmän pohjatietojärjestelmä, merkitään Digi- ja väestötietoviraston määräämällä tavalla jokaisen kunnassa olevan yleisen ennakkoäänestyspaikan nimi, käyntiosoite, aukiolopäivät ja päivittäiset aukioloajat sekä muut oikeusministeriön määräämät tiedot.

Ennakkoäänestyspaikat tulee merkitä oikeusministeriön vaalitietojärjestelmään (VAT) presidentinvaalien osalta perjantaihin 3.11.2023 klo 12 mennessä ja europarlamenttivaalien osalta 22.3.2024 klo 12 mennessä.

Vaalilain 48 §:n mukaisesti kunnanhallitus päättää ennakkoäänestyspaikkojen aukioloajoista. Ennakkoäänestyspaikka ei saa olla avoinna arkipäivisin ennen kello 8 eikä kello 20 jälkeen eikä lauantaisin ja sunnuntaisin ennen kello 9 eikä kello 18 jälkeen.

Oikeusministeriön kirje

Oikeusministeriö on lähettänyt 2.6.2023 VN/17100/2023 kunnille kirjeen (liite) liittyen vuoden 2024 vaalien järjestämiseen.  Kirjeessä annetaan ohjeita muun ohella siitä, mitä ennakkoäänestyspaikkoja määrättäessä tulee ottaa huomioon.

Oikeusministeriön kirjeen mukaan ennakkoäänestyspaikkojen olisi hyvä pysyä samoina vaaleista toiseen. Näin edistetään sitä, että äänestäjät tietävät, missä äänestyspaikka on. Kirjeessä todetaan myös, että yleisiä ennakkoäänestyspaikkoja määrätessään kunnan tulee kiinnittää huomiota siihen, että ennakkoäänestyspaikkoja on oltava riittävästi suhteessa kunnan äänioikeutettujen määrään ja myös kunnassa asioivien muiden kuntien äänioikeutettujen määrään, jotta ennakkoon äänestäminen olisi äänestäjille mahdollisimman vaivatonta ja vähän aikaa vievää. Edelleen kirjeessä todetaan, että ennakkoäänestyspaikat on syytä sijoittaa sellaisiin paikkoihin, joihin äänestäjien on helppoa tulla ja joihin he vaivattomasti osaavat. Ennakkoäänestyspaikan on oltava aatteellisilta ja taloudellisilta kytkennöiltään mahdollisimman puolueeton, jotta mahdollisimman monet äänestäjät tulevat sinne mieluusti. Myös liikkumisesteisten henkilöiden ennakkoäänestämismahdollisuuksiin on kiinnitettävä huomiota.

Ennakkoäänestyspaikat vuoden 2024 vaaleissa

Edellisissä vaaleissa eli vuoden 2023 eduskuntavaaleissa yleisten ennakkoäänestyspaikkojen lukumäärä Tampereella oli 22. Eduskuntavaaleissa ennakkoon äänesti tamperelaisista 48.8 prosenttia (vaalipäivänä 25.6 prosenttia).

Keskusvaalilautakunnan näkemyksen mukaan ennakkoäänestys on aikaisemmissa vaaleissa sujunut hyvin eikä pitkiä jonoja äänestyspaikoille ole päässyt syntymään. Äänestyspaikkoja on ollut riittävästi ja ne ovat sijainneet eri puolilla kaupunkia.  Keskusvaalilautakunta esittää, että kaupungin yleiset ennakkoäänestyspaikat säilyvät muuten samoina, mutta ennakkoäänestyspaikaksi lisätään myös K-Citymarket Tampere Lielahti.

Ennakkoäänestyspaikka Prisma Lielahti on ollut äänestäjämääriltään hyvin vilkas jo useammat vaalit.  K-Citymarket Tampere Lielahti on ilmaissut kiinnostuksensa toimia yleisenä ennakkoäänestyspaikkana. Keskusvaalilautakunta on arvioinut tilat ennakkoäänestyksen järjestämiseen soveltuviksi. Tarve toiselle ennakkoäänestyspaikalle Lielahdessa on olemassa ja helpottanee osaltaan Prisma Lielahden ruuhkaa ennakkoäänestyspaikkana.

Myös Prisma Kaleva on aikaisemmista vaaleista saadun kokemuksen perusteella äänestäjämääriltään hyvin vilkas ennakkoäänestyspaikka. Myös Prisma Kalevaan on tarkoituksenmukaista sijoittaa edelleen kaksi erillistä äänestyspistettä siten, että toinen ennakkoäänestyspiste sijaitsee 1. kerroksessa ja toinen ennakkoäänestyspiste 2. kerroksessa. 

Oikeusministeriön ohjeistuksen mukaan presidentinvaalissa ennakkoäänestyspaikkojen tulee olla samat sekä ensimmäisessä että mahdollisessa toisessa vaalissa. Tampereen yliopisto on ilmoittanut, että presidentinvaalien mahdollisen kahden vaalien molempia ennakkoäänestyksiä ei ole mahdollista järjestää aiempien vaalien tiloissa Tietotalossa. Tämän johdosta keskusvaalilautakunta esittää, että ennakkoäänestys Tampereen yliopisto Hervanta kampuksella järjestetään Hervanta kampus Päärakennuksen tiloissa, joita yliopisto on esittänyt korvaaviksi tiloiksi. Keskusvaalilautakunta on arvioinut Päärakennuksessa sijaitsevat tilat sopiviksi ennakkoäänestyksen järjestämiseen. Tampereen ammattikorkeakoulu on myös ilmoittanut, että presidentinvaalien mahdollisen kanden vaalien molempia ennakkoäänestyksiä ei ole mahdollista järjestää aiempien vaalien tilassa eli Teiskontien puoleisessa aulassa. Tampereen ammattikorkeakoulu on esittänyt uusia korvaavia tiloja samasta rakennuksesta Kuntokadun puolelta. Tilat on arvioitu ennakkoänestyksen järjestämiseen soveltuviksi. Selvyyden johdosta samat tilat on syytä pitää myös europarlamenttivaalien ennakkoäänestyksessä. 

Ulkoäänestysmahdollisuutta ei ole tarkoituksenmukaista järjestää presidentinvaaleissa eikä europarlamenttivaaleissa muun muassa presidentinvaalien ajankohdan johdosta.

Tampereen vuoden 2024 vaaleissa olisi käytettävissä yhteensä 23 yleistä ennakkoäänestyspaikkaa:

Palvelupiste Frenckell

Nuorten kulttuurikeskus Monitoimitalo 13

Vuoreksen koulu

Tays keskussairaala

Pääkirjasto Metso

Kaukajärven kirjasto 

Kämmenniemen kirjasto

Nekalan lähitori

Pappilanpuiston lähitori 

Pispan lähitori 

Pohjolan lähitori

Kauppakeskus Duo Hervanta

Kauppakeskus Ratina

Liikekeskus Westeri

K-Citymarket Tampere Lielahti

K-Citymarket Tampere Linnainmaa 

K-Citymarket Tampere Turtola

Prisma Kaleva

Prisma Koivistonkylä 

Prisma Lielahti 

Tampereen yliopisto keskusta kampus Linna 

Tampereen yliopisto Hervannan kampus Päärakennus 

Tampereen ammattikorkeakoulu pääkampus 

Edellä mainittujen yleisten ennakkoäänestyspaikkojen tarkat aukioloajat sekä osoitteet vuoden 2024 vaaleissa ilmenevät päätöksen liitteistä.

 

Päätösehdotus oli

Esittelijä

Korhonen Katja, Juristi, Katja.Korhonen@tampere.fi

Esitetään kaupunginhallituksen päätettäväksi:

Tampereen kaupungin yleiset ennakkoäänestyspaikat vuoden 2024 vaaleissa ovat perusteluosassa esitetyt ennakkoäänestyspaikat ja yleisten ennakkoäänestyspaikkojen aukioloajat ovat presidentinvaalien sekä europarlamenttivaalien osalta liitteiden mukaiset.

Keskusvaalilautakunta oikeutetaan tekemään ennakkoäänestyspaikkoihin ja niiden aukioloaikoihin mahdollisesti tulevia pieniä muutoksia.

Kaupunginhallitus määrää keskusvaalilautakunnan tekemään tarpeelliset merkinnät äänestyspaikkarekisteriin.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Klami Laura, Lakiasiainjohtaja

Valmistelijan yhteystiedot

Keskusvaalilautakunnan 2. sihteeri Katja Korhonen puh. 040 128 6993,​etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Lakiasiainjohtaja Laura Klami, puh. 040 543 2285, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Perustelut

Vuonna 2024 toimitetaan kahdet yleiset vaalit: tasavallan presidentin vaali (presidentinvaali) sekä Suomesta valittavien Euroopan parlamentin jäsenten vaalit (europarlamenttivaalit). Presidentinvaalin vaalipäivä on sunnuntai 28.1.2024. Ennakkoäänestyksen ajanjakso on kotimaassa 17.–23.1.2024. Jos presidentinvaalissa toimitetaan toinen vaali (toinen kierros),​ sen vaalipäivä on sunnuntai 11.2.2024. Ennakkoäänestyksen ajanjakso on kotimaassa 31.1.–6.2.2024. Europarlamenttivaalien vaalipäivä on sunnuntai 9.6.2024. Ennakkoäänestyksen ajanjakso on kotimaassa 29.5.–4.6.2024.

Keskusvaalilautakunta on kokouksessaan 9.10.2023 esittänyt kaupunginhallitukselle ehdotuksensa yleisiksi ennakkoäänestyspaikoiksi ja niiden aukioloajoiksi vuoden 2024 vaaleissa.

Päätösehdotus oli

Esittelijä

  • Yli-Rajala Juha, Konsernijohtaja

Tampereen kaupungin yleiset ennakkoäänestyspaikat vuoden 2024 vaaleissa ovat keskusvaalilautakunnan päätöksen 9.10.2023 perusteluosassa esitetyt ennakkoäänestyspaikat ja yleisten ennakkoäänestyspaikkojen aukioloajat ovat presidentinvaalien sekä europarlamenttivaalien osalta liitteiden mukaiset.

Keskusvaalilautakunta oikeutetaan tekemään ennakkoäänestyspaikkoihin ja niiden aukioloaikoihin mahdollisesti tulevia pieniä muutoksia.

Kaupunginhallitus määrää keskusvaalilautakunnan tekemään tarpeelliset merkinnät äänestyspaikkarekisteriin.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusohje

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.

Kuntien yhteisen toimielimen päätökseen saa oikaisuvaatimuksen tehdä myös sopimukseen osallinen kunta ja sen jäsen.

Oikaisuviranomainen

Oikaisua haetaan päätösotteessa mainitulta muutoksenhakuviranomaiselta.

Oikaisuvaatimus tulee toimittaa osoitteella:

Tampereen kaupunki
Kirjaamo
Frenckellinaukio 2 B, PL 487
33101 Tampere

Oikaisun voi lähettää myös virallisen sähköisen asioinnin lomakkeella osoitteessa https://www.tampere.fi/asioi-kaupungin-kanssa tai sähköpostilla kirjaamo@tampere.fi

Tampereen kaupunki ei vastaa sähköpostilla lähetetyn oikaisuvaatimuksen tietoturvallisuudesta.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Tiedoksisaanti

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, 7 päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, 3 päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana. Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi, ei lueta määräaikaan. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa tehtävän toimittaa ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimus

Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen.

Oikaisuvaatimus on toimitettava oikaisuvaatimusajan kuluessa oikaisuvaatimusviranomaiselle. Oikaisuvaatimuksen tulee olla perillä oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä klo 15.45 mennessä. Oikaisuvaatimuksen lähettäminen postitse tai sähköisesti tapahtuu lähettäjän omalla vastuulla.