Kaupunginhallitus, kokous 23.10.2023

Lataa  Kuuntele 

§ 433 Valtuustoaloite ulkovalaistuksen lisäämiseksi Tampereen kaupungin ulkoliikuntapaikoilla liikuntaolosuhteiden ja turvallisuuden parantamiseksi – Marika Puolimatka ym. 

TRE:1161/12.00.01/2023

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Tietäväinen Milko, Rakennuttamisjohtaja, Milko.Tietavainen@tampere.fi

Perustelut

Marika Puolimatka ja 26 muuta valtuutettua esittävät aloitteessaan, että kaupunki kartoittaa ulkoliikuntapaikat, joiden valaistusta tulisi lisätä, ja tekee suunnitelman valaistuksen parantamiseksi.

Kuten aloitteessa hyvin kuvataan, on laadukkaalla valaistuksella tärkeä rooli ulkoliikunnan mahdollistajana pimeään aikaan niin turvallisuuden kuin liikuntapaikkojen houkuttelevuudenkin kannalta. Ulkoliikuntapaikkojen valaistus Tampereella jakaantuu kolmen palvelualueen vastuulle seuraavasti: Kaupunkiympäristön palvelualue (kapa) vastaa yleisten alueiden, kuten puistokenttien, puistoissa tai yleisillä alueilla olevien lähiliikuntapaikkojen mm. ulkokuntosalien valaistuksesta sekä urheilukenttien ja hiihtolatujen valaistuksista yhdessä liikuntapalvelujen (liikunnan ja nuorison palveluryhmä) kanssa. Järjestelyllä hyödynnetään kaupunkiympäristön palvelualueen organisaation asiantuntemusta yli palvelualuerajojen. Yhteistyö on näkynyt viimeaikaisten hankkeiden osalta mm. Sorsapuiston tekojääradan, Kaupin urheilupuiston eri lajien liikuntapaikkojen investoinneissa sekä kenttien, kuten Tesoman, Leinolan, Koivistonkylän, Messukylän ja Multisillan, saneerauksissa. Myös liikuntaa mahdollistavien ulkoilureittien, kuten hiihtolatujen saneerauksia on toteutettu viime vuosina kokonaisvaltaisesti, jolloin väylän rakenteelliset parannustyöt sekä valaistussaneeraus on yhdistetty tehokkaasti.

Liikuntapaikkoja on myös koulujen pihoilla, joista vastaa pääosin Tilapalvelut Oy.

Vastuu miehittämättömien liikuntapaikkojen valaistuksista siirtyi 2020 kaupunkiympäristön palvelualueelle. Tämä koettiin tarpeelliseksi, sillä kaupungin muutakin valaistusjärjestelmää johdetaan kaupunkiympäristön palvelualueelta. Kaupunkiympäristön palvelualue osallistuu asiantuntijana valaistusten suunnitteluun sekä rakennuttamiseen myös miehitettyjen liikuntapaikkojen osalta, jotka muutoin ovat liikunnan ja nuorison palveluryhmän vastuulla, kuten Kaupin urheilupuisto tai esimerkiksi tekojääradat. Kartoitus- ja seneeraustyötä tehdään vuosittain yhdessä ja palvelua pyritään kehittämään edelleen liikunnan ja nuorison palveluryhmän kanssa tunnistamalla kehittyviä kohteita. Järjestelyllä pyritään myös osaltaan tehostamaan vuosisuunnitelmien mukaisten määrärahojen käyttöä pyrkimällä kokonaisvaltaisiin korjaamistoimiin kohteissa. Tätä työtä tulee määrätietoisesti jatkaa ja kehittää edelleen.

Kuten aloitteessa mainitaan, osa liikuntapaikoista kaipaisi valaistuksen tarpeen uudelleen arviointia sekä mahdollisesti päivittämistä. Korjaavat toimenpiteet olisi pyrittävä keskittämään siten, että liikuntapaikan muutkin saneeraustarpeet suoritetaan samalla kertaa, jolloin määrärahojen puitteissa tehdyt investoinnit tehostuvat.

Yleisurheilukenttien valaisemisessa tulisi huomioida valaistuksen tarpeen lyhyt ajanjakso syksyllä suhteessa investoinnin laajuuteen. Vehmaisten kenttä poikkeaa tästä, sillä sitä käytetään ulkojääratana talviaikaan. Tällä hetkellä valaistusta on vain etusuoralla, integroituna Kauppilaisenkadun valaistukseen. Valaisimet palvelevat etusuoran yleisurheilua sekä jääkäyttöä talviaikaan. Valaistuksen lisäämisen mahdollisuudet voidaan arvioida uudelleen, kaupungin häiriövalotavoitteet ja ympäristö huomioiden.

Liiketunnistimien käyttöä ja muuta valaistuksen älykästä ohjausta on toteutettu Tampereella erilaisin kokeiluin heti, kun tekniikka on sen mahdollistanut. Ongelmana kentillä tai lähiliikuntapaikoilla toistaiseksi on tekninen suorituskyky, joka ei voi kuormittaa ylläpitoa saavutettavaa hyötyä voimakkaammin. Eli saavutettavien hyötyjen tulisi olla laajemmat, kun laitteiden aiheuttamat haitat, kuten valojen perusohjauksen häiriintyminen, tarpeettomat ylläpitokustannukset tai häiriövalon muodostuminen toimimattoman teknisen ratkaisun seurauksena. Liiketunnistimien käyttöä tai muuta älykästä ohjausta, joka perustuu valon tarpeeseen kohteessa, tullaan soveltamaan enenevissä määrin Tampereella edellä mainitut asiat huomioiden, ja toimintavarmaa järjestelmää kartoitetaan osana valaistuspalvelun kehitystyötä.

Tampereen kaupungin kaupunkiympäristön palvelualue kartoittaa kaikkien ulkoliikuntapaikkojen valaistustilanteen yhteistyössä liikuntapalvelujen kanssa ja laatii teknisen selvityksen vuoden 2023 loppuun mennessä. Selvityksestä tulee ilmetä kaikkien liikuntapaikkojen sijainti, omistaja/vastuutaho sekä tilannekuva valaistuksen näkökulmasta. Tästä johdetaan tarveselvitys liikuntapaikkojen valaistuksen tilasta ja tulevista toimista sekä kehitystarpeista.

Päätösehdotus oli

Esittelijä

Nurminen Mikko, Johtaja, Mikko.Nurminen@tampere.fi

Esitetään kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuuston päätettäväksi:

Marika Puolimatkan ym. valtuustoaloite, siihen annettu lausunto ja suunnitellut toimenpiteet merkitään tiedoksi.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Nurminen Mikko, Johtaja

Valmistelijan yhteystiedot

Rakennuttajainsinööri Jussi Kulomäki, puh. 040 806 2156, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Lakiasiainjohtaja Laura Klami, puh. 040 543 2285, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Päätösehdotus oli

Esittelijä

  • Yli-Rajala Juha, Konsernijohtaja

Esitetään valtuuston päätettäväksi:

Marika Puolimatkan ym. valtuustoaloite, yhdyskuntalautakunnan lausunto ja suunnitellut toimenpiteet merkitään tiedoksi.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

Marika Puolimatka, Jussi Kulomäki

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:

-vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)
-virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)
-etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22 §)