Kaupunginhallitus, kokous 6.11.2023

Lataa  Kuuntele 

§ 450 Kulttuurin palveluverkkosuunnitelma ja Hiedanrannan kulttuuritilojen konsepti 

TRE:5239/00.01.02/2023

Valmistelija

  • Savisaari Lauri, Johtaja

Valmistelijan yhteystiedot

Kulttuurijohtaja Juha Ahonen, puh. 050 411 3033, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Lakiasiainjohtaja Laura Klami, puh. 040 543 2285, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Perustelut

Kulttuurin palveluverkkosuunnitelmaa linjaa kaupungin kulttuuri-infran kehittämistä ja tavoitteita vuoteen 2035 asti. Suunnitelman mukaan Tampere tavoittelee olevansa miljoonan museokävijän kaupunki, esittävien taiteiden pääkaupunki, luovien ihmisten koti ja saavutettavia lähipalveluja tarjoava kaupunki.

Tavoitetta toteutetaan perusparantamalla ja tekemällä uudisrakennuksia kirjastotoiminnalle, museoille ja alueen kulttuuritoimijoille seuraavan vuosikymmenen aikana. Suunnitelmaluonnosta on käsitelty kokonaisuudessaan kaupunginhallituksen kehittämiskokouksessa 27.3.2023 ja valtuuston iltakoulussa 12.6.2023.

Palveluverkkosuunnitelma on tavoitteellinen. Jokainen hanke käy läpi oman päätöksentekoprosessinsa. Luonnoksen jälkeen suunnitelmassa on täsmennetty yhtä sen keskeisintä hanketta: kulttuuritiloja osana Hiedanrannan elämystalouden ekosysteemiä. Kulttuurin ja luovan alan keskittymän kehittäminen Hiedanrannassa toteuttaa Hiedanrannan kehitysohjelmaa ja Elämystalouden kehitysohjelmaa, joiden mukaan uudesta kaupunginosasta halutaan luoda elämyksellinen ja elävä alue ja Tampereesta kansainvälisesti tunnettu elämysten kaupunki. Suunnitelma vahvistaa luovien alojen liiketoimintamahdollisuuksia ja yhteistyötä, matkailua, edistää taiteen perusopetusta ja luovan alan koulutuspolkuja ja ratkoo vakavia tilahaasteita muualla kaupungissa. Keskittymän edut ovat laajat, ja ne hyödyttävät Tampereen kaupunkia, Hiedanrannan Kehitys Oy:tä ja asuinalueen rakentumista, kulttuuri- ja taidetoimijoita, oppilaitoksia, kaupungin asukkaita ja matkailijoita.

Keskittämällä toimintoja saadaan luotua tilatehokkuutta, mikä mahdollistaa myös uusien kasvavan kaupungin tarpeisiin vastaavien kulttuuritilojen rakentamisen. Hanke toteutetaan vuokraamalla tehtaan tilat Hiedanrannan Kehitys Oy:ltä. Kaupungin sitoutuminen kulttuuritilojen vuokralaiseksi käynnistää vanhojen tehtaiden kunnostamisen.

Kaupunginhallituksen käsittelyn jälkeen asiasta päätetään kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kokouksessa 29.11.2023. Hallintosäännön 17 § mukaisesti lautakunta päättää palvelualueen palveluverkon hyväksymisestä valtuuston ja kaupunginhallituksen hyväksymien periaatteiden mukaisesti.

Kulttuurin palveluverkkosuunnitelma 2025 sekä palveluverkkosuunnitelman liite, Hiedanrannan kulttuuritilojen konseptin esittely ovat tämän asian liitteinä.

Päätösehdotus oli

Esittelijä

  • Yli-Rajala Juha, Konsernijohtaja

Kulttuurin palveluverkkosuunnitelma  ja Hiedanrannan kulttuuritilojen konsepti merkitään tiedoksi.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Kokouskäsittely

Kaupunginhallitus myönsi läsnäolo- ja puheoikeuden johtaja Lauri Savisaarelle, kulttuurijohtaja Juha Ahoselle sekä kehittämispäällikkö Jaakko Laurilalle. He olivat asiantuntijoina läsnä kokouksessa asian käsittelyn aikana ja poistuivat ennen päätöksentekoa.

Tiedoksi

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta, Juha Ahonen, Jaakko Laurila

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:

-vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)
-virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)
-etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22 §)