Perustelut
Kaupunginhallitus hyväksyi vuoden 2025 talousarviokehyksen 17.6.2024 § 261. Talousarviokehyksessä on lähtökohtana pääosin nykyisten palvelujen taso. Kehysesityksiin on huomioitu valituissa palveluissa (varhaiskasvatus ja esiopetus, perusopetus, lukiokoulutus, joukkoliikenne) suoritemäärän kasvun aiheuttama kustannusten nousu, palkankorotusten arvioitu vaikutus sekä uusien ja peruskorjattujen tilojen vuokrakustannukset. Lähtökohtana kaupungin vuoden 2025 talousarvion ja taloussuunnitelman valmistelulle muodostavat Tampereen strategia 2030, pormestariohjelma, kaupungin vuoden 2024 talousarvion toteumaennuste sekä vuosia 2025-2028 koskevat taloudelliset ennusteet.
Vuoden 2025 talousarvio ja sen sisältämät vuosittaiset sitovat toiminnan tavoitteet perustuvat Tampereen strategiaan 2030 ja sen pohjana olevaan Kalervo Kummolan pormestariohjelmaan. Asunto- ja kiinteistölautakunnalle kohdistuu vuonna 2025 yhteensä kuusi sitovaa toiminnan tavoitetta. Lautakunnan tavoitteissa painottuvat kaupungin kasvuun vastaaminen monipuolisella asuntotuotannolla, asunnottomuuden vähentäminen sekä kaupunginosien kehittäminen ja alueiden negatiivisen eriytymisen ehkäiseminen. Lisäksi työntekijäkokemuksen parantaminen on edellisten vuosien tapaan asetettu tavoitteeksi kaikille lautakunnille.
Tampereen kaupungin vuoden 2024 talous on jäämässä talousarviota selvästi heikommaksi. Tulosennuste ilman Tampereen Veden liiketoimintakaupan yhteydessä kertynyttä kirjanpidollista satunnaista erää on 70,1 milj. euroa alijäämäinen. Kuntatalouden tilan on arvioitu jo pidemmän aikaa heikkenevän vuodesta 2024 lähtien, kun sote-uudistukseen liittyvät kertaluonteiset erät poistuvat. Kuluvana vuonna kuntien talousennusteet ovat kuitenkin synkentyneet odotuksia voimakkaammin.
Asunto- ja kiinteistölautakunta vastaa asunto- ja maapolitiikan valmistelusta ja toteutuksesta sekä kaupungin tilaomaisuuden hallinnasta kaupunkistrategian tavoitteiden mukaisesti. Asuntopolitiikan osalta lautakunta vastaa lisäksi edunvalvonnasta ja asumisen kehittämisestä. Lautakunta huolehtii asuntolainsäädännön ja siihen liittyvien säännösten mukaisista viranomaistehtävistä ja käyttää näissä asioissa viranomaiselle kuuluvaa ratkaisuvaltaa. Maapolitiikan osalta lautakunta vastaa lisäksi kaupungin maaomaisuuden kehittämisestä, maanomistajan tavoitteiden asettamisesta ja kaupungin maa- ja vesialueiden sekä tilaomaisuuden edunvalvonnasta. Asunto- ja kiinteistölautakunnan alaisuudessa Tredu on vastannut toimintaansa varten Tredu Kiinteistöt Oy:ltä tai muilta toimijoilta vuokratuista tiloista ja niiden ylläpidon järjestämisestä lautakunnan 21.8.2019 § 106 tekemän päätöksen mukaisesti.
Elinvoiman palvelualueen organisaatiossa asunto- ja kiinteistölautakunnan järjestämät palvelut kuuluvat kiinteistöt, tilat ja asuntopolitiikka - palveluryhmään ja kaupunginhallituksen ohjauksessa toimiviin Viiden tähden keskustan ja Hiedanrannan kehitysohjelmiin.
Vuoden 2025 talousarviokehyksessä on sitovaa lautakunnan toimintakate pl. Hiedanrannan kehitysohjelma, joka on erikseen sitova erä. Asunto- ja kiinteistölautakunnan toimintakate vuonna 2025 on yhteensä 206,7 milj. Lautakunnan toimintakate pois lukien erikseen sitova erä on 207,7 milj. euroa. Toimintakate kasvaa kuluvan vuoden muutettuun talousarvioon verrattuna 18,7 milj. euroa ja vuoden 2024 tilinpäätösennusteeseen verrattuna 42,0 milj. euroa.
Toimintatulot 301,1 milj. euroa muodostuvat pääosin tilaomaisuuden vuokratuotoista, maa-alueiden vuokratuotoista sekä maa-alueiden ja rakennusten pysyvien vastaavien myyntivoitoista. Pysyvien vastaavien myyntivoitot ovat yhteensä 55,2 milj. euroa. Maksutuloihin kirjautuvat mm. maankäyttösopimuskorvaukset. Toimintamenot ovat yhteensä 94,4 milj. euroa ja niihin sisältyvät mm. Tampereen Tilapalvelut Oy:ltä ostettavat tilojen ja kiinteistöjen hankejohtamis-, ylläpito- ja kunnossapitopalvelut 48,9 milj. euroa. Hiedanranta-kehitysohjelman asunto- ja kiinteistölautakunnan alainen toimintameno on vuonna 2025 noin 1 milj. euroa.
Asunto- ja kiinteistölautakunnan nettoinvestointien esitys vuodelle 2025 on 109,2 milj. euroa, muodostuen talonrakennusinvestoinneista 88,9 milj. euroa, maaomaisuuden investoinneista 12,3 milj. euroa sekä erikseen sitovista kehitysohjelmien (Viiden tähden keskusta, Hiedanranta) investoinneista 8,0 milj. euroa.
Päätösehdotus oli
Esittelijä
Asunto- ja kiinteistölautakunnan vuoden 2025 talousarvioesitys hyväksytään ja palvelualueen johtaja oikeutetaan tekemään esitykseen teknisiä korjauksia.
Samalla hyväksytään lautakunnan lausunnot talousarvioesityksen yhteydessä käsiteltäviin valtuustoaloitteisiin.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin.