Perustelut
Kauppi-Niihaman laaja metsäalue on arvokas alue sekä luonto- että virkistysarvoltaan. Alueen käyttö on monipuolista ja erilaiset arvot edellyttävät yhteensovittamista alueen käytön suunnittelussa. Tampereen kansallisen kaupunkipuiston hakemuksessa (kaupunginhallitus 24.3.2025 § 138) Lappi-Kauppi-Niihaman osa-alueella on todettu olevan erityinen merkitys viherympäristön ja vapaa-ajan palveluiden (muun muassa ulkoilun ja urheilun), maiseman ja kulttuurihistorian, järviyhteyden ja rantamaiseman sekä ekologisen verkoston kannalta. Se on tärkeä osa kaupunkipuistoa sisällön sekä ekologisuuden ja jatkuvuuden kriteerien täyttymisen kannalta.
Kauppi-Niihaman arvokkaan metsäalueen suojelusta on tehty kuntalain 23 §:n mukainen kuntalaisaloite 31.5.2024. Aloitteen ovat allekirjoittaneet muun muassa Suomen luonnonsuojeluliiton Pirkanmaan piiri ry:n lisäksi kymmenen muuta järjestöä, ja aloitetta on tukenut myös Pirkanmaan lintutieteellinen yhdistys ry.
Kaupunginvaltuuston kokouksessa 27.1.2025 on jätetty kaksi valtuustoaloitetta Kauppi-Niihaman metsäalueen suojelemisen puolesta.
Vastauksia luonnonsuojelualoitteisiin valmistellaan asiantuntijavalmisteluna Tampereen kaupungin eri yksiköiden edustajien työryhmässä. Työryhmässä ovat mukana ympäristönsuojeluyksikkö, yleis- ja asemakaavoitus, kiinteistötoimi, viheralueet- ja hulevedet yksikkö sekä liikuntapalvelut.
Aloitteiden vastaus etenee päätöksentekoon elo-syyskuussa 2025.
Valmistelun tilannekatsaus esitellään tarkemmin kaupunginhallituksen kokouksessa.
Tampereen kaupungin hallintosäännön (1.1.2025) 14.1 §:n 19. kohdan mukaan kaupunginhallituksen tehtävänä on ohjata strategista maankäytön suunnittelua.
Päätösehdotus oli
Esittelijä
-
Yli-Rajala Juha, Konsernijohtaja
Kauppi-Niihaman metsäaluetta koskevien luonnonsuojelualoitteiden valmistelun tilannekatsaus ja kaupunginhallituksen käymä keskustelu merkitään tiedoksi.