Perustelut
Tampereen kaupunkikonsernin hallituksille tehtiin itsearviointikysely marraskuussa 2025. Kysely toteutettiin internet-kyselynä kaupungilla käytössä olevan ZEF-työkalun kautta. Hallitusten itsearviointikyselyyn saatiin yhteensä 150 vastausta. Muutaman yhtiön osalta vastausmäärät jäivät alle kolmeen, jolloin yhtiökohtaista raporttia ei tehty.
Hyvä hallitus on organisaatiolle merkittävä voimavara ja hallitus on myös vastuussa yhteisön toiminnasta. Hallitus määrittää yhteisön suuntaa ja päättää strategiasta, budjetista ja tarkemmista toimintasuunnitelmista ja tavoitteista. Hallituksella on oikeus delegoida valtaa toimitusjohtajalle ja työryhmille, mutta se ei muuta hallituksen vastuuta toiminnasta. Omistajana Tampereen kaupunki käyttää keskeistä päätösvaltaa nimetessään jäsenet tytäryhteisöjen hallituksiin. Hallintosäännön (2.9.2025) 15.2 §:n 2. kohdan mukaan konsernijaosto päättää kaupungin ehdokkaiden nimeämisestä konserniyhteisöjen ja soveltuvin osin säätiöiden hallituksiin.
Hallitusten itsearviointien raportit jaetaan hallituksille sillä itsearviointi auttaa hallitusta kehittämään hallituksen toimintaa. Itsearviointi tuo esiin sekä hallituksen vahvuuksia että kehityskohteita ja tuloksien purkamisessa saadaan hallituksessa aikaan avoin keskustelu.
Raporttien perusteella hallitustyöskentely on pääsääntöisesti erittäin onnistunutta. Vastaajista 93 prosenttia arvioi hallituksensa toiminnan hyväksi tai erinomaiseksi. Tämä heijastuu myös suositteluhalukkuudessa, NPS-luku on noussut lukuun 79 (edellinen 73).
Arviointi tuo esiin kolme erityistä vahvuutta. Kokousten fasilitointi ja avoin keskustelukulttuuri erottuvat kirkkaana kärkenä, sillä lähes 90 prosenttia jäsenistä kokee, että kokoukset mahdollistavat aidon dialogin. Yhtä voimakkaana näkyy hallitusten ja toimitusjohtajien välinen luottamus ja yhteistyö, jonka toimivuutta kiittelee lähes 88 prosenttia vastaajista. Kolmas vahvuus liittyy toimitusjohtajien kykyyn tunnistaa markkinamuutokset ja toimia niiden edellyttämällä tavalla.
Samalla arviointi nostaa esiin kolme kehityskohdetta. Selkein näistä on omistajaviestintä: jäsenet kaipaavat selkeämpää ymmärrystä siitä, mitä kaupunki omistajana tavoittelee ja odottaa. Tähän kytkeytyy tarve vahvistaa kolmikantaviestintää omistajan, hallituksen ja johdon välillä. Kolmantena kehityskohteena näkyy yhtiöiden strategian jalkauttaminen – vaikka strategiat koetaan pääosin selkeiksi, niiden vieminen käytäntöön kaipaa vielä terävöittämistä useassa yhtiössä.
Yhteisökohtaiset raportit sekä koontiraportti ovat asian liitteenä. Liitteet ovat salassa pidettäviä viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain 24.1 §:n 20-kohdan perusteella.
Hallintosäännön (2.9.2025) 15.1 §:n 7. kohdan mukaan konsernijaoston tehtävänä on seurata ja arvioida tytäryhtiöiden hallitustyöskentelyn edellyttämää asiantuntemusta, toimialatuntemusta, kokemusta ja riippumattomuutta.
Päätösehdotus oli
Esittelijä
-
Yli-Rajala Juha, Konsernijohtaja
Konserniyhteisöjen hallitusten itsearviointikyselyn tulokset 2025 merkitään tiedoksi.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin.