Perustelut
Osallisuus- ja vuorovaikutussuunnitelma on Tampereen kaupungin strategiaa ja tavoitteita tarkentava kaupunkitasoinen erillisohjelma. Osallisuus- ja vuorovaikutussuunnitelmassa määritellään, millaista osallisuustyötä Tampereella tehdään ja mitkä ovat sen kehittämisen painopisteet ja tavoitteet. Tekemisen kaupunki -strategiassa osallisuuteen liittyvä valtuustokauden 2026–2029 tavoite on:
- Kaupunkilaisten osallistuminen kaupungin kehittämiseen on vahvistunut
Osallisuus- ja vuorovaikutussuunnitelmassa asetetaan kehittämisen tavoitteet, joilla vahvistetaan osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia sekä omaehtoista toimintaa Tampereen kaupungissa seuraavien vuosien aikana. Siinä määritellään osallisuustyön organisoitumisen ja johtamisen malli, jonka avulla ohjataan ja kehitetään kaupungin osallisuustyötä.
Tampereen kaupungin osallisuustyön visio on, että jokainen tamperelainen saa äänensä kuuluviin ja löytää oman tapansa vaikuttaa yhteiseen kaupunkiin. Tampereella on hyvät mahdollisuudet omaehtoiseen toimintaan ja jokainen voi tuntea kuuluvansa johonkin yhteisöön. Asukaslähtöisyys ohjaa kaikkea kaupungin tekemistä.
Osallisuus- ja vuorovaikutussuunnitelman päivittäminen käynnistettiin keväällä 2026 uuden strategiakauden myötä ja valmistelua on koordinoinut sivistyspalvelujen palvelualueen yhteisö- ja kehittämispalveluissa. Päivityksessä on mm. selkeytetty ja tarkennettu suunnitelman sisältöjä, tavoitteiden sanoituksia, osallisuustyöryhmän tehtävää sekä suunnitelman nimeä. Suunnitelman taustalla on vuonna 2023 tehty kattava nykytilan kartoitus, jonka avulla tunnistettiin osallistumisen ja vaikuttamisen sekä omaehtoisen toiminnan kannalta keskeisiä haasteita, mahdollisuuksia ja kehittämiskohteita Tampereella.
Osallisuustyön kolme koko kaupunkia koskettavaa kehittämisen painopistettä ovat:
- Vahvempi osallisuustyön osaaminen ja johtaminen
- Moniäänisempi ja saavutettavampi osallistuminen
- Sujuvampi yhteistyö ja kumppanuus.
Kullekin painopisteelle on asetettu tarkemmat toimintaa ohjaavat tavoitteet.
Palvelualueet ja konsernihallinto määrittelevät omat sitovat osallisuustyön kehittämistavoitteensa ja toimenpiteensä osana toteutus- ja vuosisuunnittelua osallisuus- ja vuorovaikutussuunnitelman pohjalta. Lautakunnat seuraavat ja arvioivat toimenpiteiden toteutumista osana toteutus- ja vuosisuunnitelman seurantaa.
Poikkihallinnollinen osallisuustyöryhmä osallistuu tavoitteiden ja toimenpiteiden laadintaan sekä seuraa kaupungin yhteisten sekä palvelualueiden omien tavoitteiden ja toimenpiteiden toteutumista.
Kaupunginhallitus seuraa osallisuustyön toteutumista vähintään kerran toimikautensa aikana. Suunnitelman päivitystarpeita arvioidaan strategian päivityksen yhteydessä neljän vuoden välein.
Osallisuus- ja vuorovaikutussuunnitelma on tämän asian liitteenä.
Tampereen kaupungin hallintosäännön (16.6.2026) 14 § mukaisesti kaupunginhallitus päättää kaupunkistrategiaa toteuttavista merkittävistä strategisista ohjelmista ja suunnitelmista.
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Yli-Rajala Juha, Konsernijohtaja
Tampereen kaupungin osallisuus- ja vuorovaikutussuunnitelma 2026-2029 hyväksytään.