Perustelut
Poikkeamispäätös MRL 171 §:n nojalla MRL 58 § 1 momentin säännöksestä, jonka mukaan rakennusta ei saa rakentaa vastoin asemakaavaa.
Alueelle rakennetaan hiihto- ja pesäpallostadion. Hankkeessa poiketaan asemakaavan autopaikkamääräyksestä siten, että tässä yhteydessä ei rakenneta yhtään uutta autopaikkaa.
HAKIJAN ANTAMAT PERUSTELUT
”Urheilu- ja liikuntarakennuksen rakentaminen:
Rakennetaan kolmikerroksinen hiihto- ja pesäpallostadion. Stadion koostuu katetusta ulkokatsomosta 2516 henkilölle ja katsomon yhteyteen sijoittuvista urheilu- ja kokoontumis- sekä työpaikkatiloista. Stadion sijoittuu kahden kiinteistön (837-599-2-0 ja 837-589-23-0) alueelle.
Asemakaavan määräyksestä poiketen ei toteuteta autopaikkoja.
Alueen vahvat luontoarvot estävät asemakaavan mukaisen pysäköintipaikkamäärän sijoittamisen alueelle. Kaupin urheilupuiston asemakaavatyön yhteydessä on tehty selvitys, jonka mukaan nykyiset autopaikat riittävät normaalitilanteen pysäköintitarpeen täyttämiseen, ja joihin tekeillä olevan asemakaavan pysäköintinormi perustuu.
Nykytilanteessa Kaupin urheilupuiston kiinteistöillä on käytettävissä 371 autopaikkaa sekä lisäksi 15 kadunvarsipysäköintipaikkaa. Pysäköintipaikkojen mitoitus stadionin uudisrakentamiselle ja urheilupuiston toiminnoille on normaalin käytön mukaisesti riittävä. Asemakaavaehdotuksen autopaikkamitoituksen kaavamääräys on 1 ap/120 m2 ja stadionin arvioitu kerrosala on noin 2250 m2, jolloin vaatimus on 19 pysäköintipaikkaa. Mitoituksen mukaiset autopaikat on nykytilanteessa toteutettu kiinteistölle.
Kuntokadun päätteenä olevalle pysäköintialueelle on suunniteltu muutoksia. Rakenteilla oleva uusi huoltorakennus valmistuu elokuussa 2021, jolloin nykyinen ns. vanha huoltorakennus voidaan purkaa ja sen paikalle voidaan toteuttaa noin 40 autopaikkaa. Huoltorakennuksen paikalle sijoittuvien pysäköintipaikkojen lisäys on väliaikainen. Suunnitelmien mukaan Kuntokadun pysäköintialue järjestellään uudelleen ja muutosten jälkeinen autopaikkamäärä pysyy nykyisen mukaisena, jolloin alueella olisi noin 200 autopaikkaa. Pysäköintialueen kehittämisessä huomioidaan linja-autoliikenteen saattopaikat, henkilöautojen saattoliikenne ja lyhytaikainen pysäköinti sekä pyöräpysäköinti. Asemakaavaehdotuksessa Kuntokadun päähän on osoitettu pysäköintitalon varaus.
Pysäköinnin kehittämiseksi Kaupin alueella ja sen läheisyydessä on tutkittu useita mahdollisuuksia. Kaupin urheilupuiston pysäköintialueita ei ole mitoitettu tapahtumien huippukäytön mukaan, vaan ne huomioidaan erityisjärjestelyin. Pysäköintitarpeeseen voidaan vaikuttaa joukkoliikenteen kehittämisellä ja kulkutapojen muuttamisella. Alueen saavutettavuus joukkoliikenteellä paranee raitiotien valmistumisen myötä. Pyöräliikenteelle osoitetaan pyöräpysäköintipaikkoja ja alueen pyöräilyväyliä kehitetään. Myös liityntäpysäköinnin mahdollisuuksia on arvioitu. Pysäköintiselvityksessä on arvioitu lähialueiden pysäköintipaikkojen yhteiskäyttöä. Kaupin urheilupuistossa kävijöiden käytettävissä on lähialueiden pysäköinnit huomioiden noin 1500 autopaikkaa. Yhteiskäyttö on ollut käytännössä toiminnassa isompien tapahtumien aikana. Kaupin pysäköinnin kehittämisen yhteistyössä ovat olleet mukana alueen kiinteistönomistajat ja toimijat.
Kaupin pesäpallo- ja hiihtostadionin rakennuslupa on valmisteltavana ja rakennuslupa on tavoitteena jättää toukokuun aikana. Rakennuslupa valmistellaan nykytilanteen mukaisesti voimassa olevan asemakaavan pohjalta ja siksi on tarpeen hakea poikkeamislupa ennen rakennuslupaa.
Suunniteltavan rakennushankkeen aikataulussa ei ole mahdollista jäädä odottamaan asemakaavamuutoksen voimaantuloa. Vireillä olevan asemakaavan hyväksymiskäsittelyyn ja voimaantuloprosessiin liittyy epävarmuustekijöitä, jotka voisivat mahdollisesti vaikuttaa asemakaavan voimaantulon aikatauluun. Rakennuksen suunnittelussa on huomioitu vireillä oleva asemakaavamuutos ja rakennussuunnitelma noudattaa kaikilta osin valmisteltavan asemakaavan määräyksiä.”
KUULEMINEN
Naapurit on kuultu kaupungin toimesta. Hakemus kuulutettiin Aamulehdessä. Naapurit on kuultu myös rakennuslupaa varten. Hakemuksesta saatiin kuusi muistutusta.
Muistutuksissa otettiin kantaa Kaupin ja sen lähialueiden pysäköintiongelmaan etenkin tapahtumien aikana. Muistutuksissa edellytettiin mm. rakentamaan lisää autopaikkoja, sopimaan lähialueen pysäköintipaikkojen käytöstä tapahtumien aikana ja pysäköinnin järjestämistä Kaupin urheilupuiston kaavaluonnoksessa (kaava nro 8767) esitettyjen pysäköintijärjestelyjen mukaisesti. Lisäksi muistutettiin, että alueelle on äskettäin valmistunut uusi pysäköintilaitos.
Referoidut muistutukset ja niiden vastineet ovat erillisessä liitteessä. Alkuperäiset muistutukset ovat hakemuksen liitteenä. Henkilötietoja sisältävien liitteiden verkkojulkisuutta on rajoitettu.
POIKKEAMINEN
Asemakaavassa nro 2999 (20.2.1970) edellytetään, että autopaikkoja varataan yksi autopaikka kymmentä käyttäjää kohti. Tästä poiketen rakennushankkeen yhteydessä ei rakenneta yhtään autopaikkaa.
ASEMAKAAVOITUS
Rakennuspaikka on osa Kaupin urheilupuistoa, joka sijaitsee noin 3 km etäisyydellä keskustasta koilliseen Kaupin kaupunginosassa, Näsijärven ja TAYS:n sairaala-alueen välissä. Kaupin kansanpuistoksi nimettyä aluetta on kehitetty 1960 - 70 -luvuilta alkaen urheilupuistoksi. Urheilupuiston toiminnan kehittämiseksi laadittiin vuonna 2015 urheilupuiston ideasuunnitelma yhteistyössä kenttiä käyttävien urheiluseurojen kanssa.
Kaupissa on rikkaat luontoarvot, siellä esiintyy useita suojeltavia kasvi- ja eläinlajeja, lisäksi alue on merkittävä osa kaupungin keskuspuistoverkostoa. Urheilupuisto lähiympäristöineen tarjoaa suorituspaikat useille urheilulajeille, ja Kaupilla on laajaa merkitystä urheilutapahtumien järjestämiseen soveltuvana paikkana.
Alueella on vireillä kaavamuutos, joka on ehdotusvaiheessa. Asemakaavaehdotus on hyväksytty yhdyskuntalautakunnassa 27.4.2021, josta se etenee kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi kesällä 2021. Asemakaava mahdollistaa urheilupuiston ideasuunnitelman ja yleissuunnitelman mukaisen rakentamisen, mm. uuden pesäpallostadionin ja jalkapallostadionin sekä huoltorakennuksen.
Kaupin pesäpallo- ja hiihtostadionin rakennuslupa on valmisteltavana ja rakennuslupa on tavoitteena jättää toukokuun 2021 aikana. Rakennuslupa valmistellaan nykytilanteen mukaisesti voimassa olevan asemakaavan nro 2999 (20.2.1970) pohjalta ja siksi on tarpeen hakea poikkeamislupa ennen rakennuslupaa.
Suunniteltavan rakennushankkeen aikataulussa ei ole mahdollista jäädä odottamaan asemakaavamuutoksen voimaantuloa. Vireillä olevan asemakaavan hyväksymiskäsittelyyn ja voimaantuloprosessiin liittyy epävarmuustekijöitä, jotka voisivat mahdollisesti vaikuttaa asemakaavan voimaantulon aikatauluun. Rakennuksen suunnittelussa on huomioitu vireillä oleva asemakaavamuutos ja rakennussuunnitelma noudattaa kaikilta osin valmisteltavan asemakaavan määräyksiä.
Rakennuspaikalla voimassa olevassa asemakaavassa tontin pääkäyttötarkoitukseksi on osoitettu urheilualue. Alueelle on autopaikkoja varattava yksi autopaikka 10 käyttäjää kohti. Rakennuspaikalle on osoitettu yksi laaja rakennusala.
Suunnitelman mukaan alueelle rakennetaan kolmikerroksinen hiihto- ja pesäpallostadion. Stadion koostuu katetusta ulkokatsomosta 2516 henkilölle ja katsomon yhteyteen sijoittuvista urheilu- ja kokoontumis- sekä työpaikkatiloista.
Vireillä olevassa asemakaavassa ratkaistaan alueen toimintojen suhde toisiinsa ja luontoarvoihin, liikenteelliset haasteet sekä otetaan kantaa siihen, mitä toimintoja alue kestää.
Tehdyn selvityksen mukaan nykyiset pysäköintipaikat riittävät normaalitilanteessa harrastus- ja harjoittelutoiminnan aiheuttaman pysäköintitarpeen tyydyttämiseen. Suurten massatapahtumien aikaiset tapahtumajärjestelyt, mukaan lukien pysäköinnin järjestäminen, ovat tapahtuman järjestäjien vastuulla. Silloin valtaosa pysäköinnistä on järjestettävä etäpysäköinnin ja liityntäliikenteen yhdistelmänä. Kaupin pysäköinnin kehittämisen yhteistyössä ovat olleet mukana alueen kiinteistönomistajat ja toimijat.
Urheilupuiston kiinteistöllä on nykyisin käytettävissä 371 autopaikkaa sekä 15 kadunvarsipysäköintipaikkaa. Vireillä olevassa asemakaavassa autopaikkavaatimus on 1 ap/120 m2, jonka mukaan stadionissa käytettävän kerrosalan perusteella autopaikkoja tarvittaisiin yhteensä 19 kpl. Kaupin urheilupuistossa kävijöiden käytettävissä on lähialueiden pysäköintipaikat huomioiden noin 1500 autopaikkaa. Mm. urheilustadionin välittömään läheisyyteen on vuoden 2021 alussa avattu suuri yleinen pysäköintilaitos, jossa on vielä reilusti kapasiteettia velvoitepaikkojen osoittamiselle lisärakentamisen tarpeisiin alueella.
Yhdyskuntalautakunta on kokouksessaan 27.4.2021 päättänyt, että Kaupin vireillä olevan asemakaavan valtuustokäsittelyä varten tehdään Kauppia koskeva pysäköintiselvitys sisältäen kaksi herkkyystarkastelua:
a) Varaudutaan, että Kauppi attrahoi autoliikennettä ennustetta enemmän
b) Miten alue selviää liikunnan massatapahtumista
Poikkeaminen voimassa olevan asemakaavan autopaikkamääräyksestä noudattaa vireillä olevan asemakaavan periaatteita. Poikkeaminen autopaikkamääräyksestä ei alueen tavanomaisessa käytössä aiheuta haittaa alueen muille toimijoille tai lähialueen asukkaille. Tapahtumien aikaan, jolloin alueelle tulee paljon urheilijoita ja katsojia, pysäköinnin järjestäminen ja ohjaus tehdään tapahtuman järjestäjien toimesta. Tällöin autoilijoita voidaan ohjata käyttämään mm. lähialueella olevia pysäköintilaitoksia, jolloin haitta lähialueella jäänee vähäiseksi.
Asemakaavayksikkö toteaa, että poikkeaminen autopaikkamääräyksestä ei aiheuta haittaa kaavoitukselle, kaavan toteuttamiselle tai alueiden käytön muulle järjestämiselle eikä vaikeuta luonnon tai rakennetun ympäristön arvojen säilyttämistä koskevien tavoitteiden saavuttamista tai johda vaikutuksiltaan merkittävään rakentamiseen tai muutoin aiheuta merkittäviä haitallisia ympäristö- tai muita vaikutuksia.
Poikkeamisluvan myöntämisellä ei ole merkittäviä vaikutuksia yritystalouteen.
LIITTEET:
Sijaintikartta: Kartassa on esitetty rakennuspaikan sijainti ja poikkeuslupatilanne. Rakennuspaikka rajautuu Kaupin urheilupuistoon ja Kaupin metsiin. Lähialueelle on aiemmin haettu neljä poikkeamislupaa, joista jokainen on hyväksytty.
Asemakaava: Tontin pääkäyttötarkoitus on urheilualue, jolle varsinaista urheilutoimintaa palvelevien rakennusten, kuten katsomoiden, toimistotilojen, pukusuojien, sauna- ja pesutilojen ja vastaavien lisäksi saa rakentaa majoitus- ja ravitsemustiloja muutakin kuin ainoastaan urheiluväkeä varten. Alueelle on autopaikkoja varattava yksi autopaikka 10 käyttäjää kohti. Rakennuspaikalle on osoitettu yksi laaja rakennusala.
Asemapiirustus: Stadion sijoittuu rakennusalan luoteispäätyyn.
Liikenneselvitys: Asemakaavaa varten laadittu Kaupin urheilupuiston liikenneselvitys.
Muistutukset: Saadut muistutukset 6 kpl. Henkilötietoja sisältävien liitteiden verkkojulkisuutta on rajoitettu.
Muistutukset ja vastineet: Referoidut muistutukset ja niihin annetut vastineet.
Poikkeamislupahakemus: Liitteessä on kerrottu hankkeen, rakennuspaikan ja hakijan tiedot. Hakijana on Tampereen kaupunki.