Kaupunginhallituksen konsernijaosto, kokous 19.3.2024

Lataa  Kuuntele 

§ 26 Liikelaitoksille ja tytäryhtiöille asetettujen toiminnan tavoitteiden toteutuminen vuonna 2023 

TRE:1197/00.01.03/2024

Valmistelija

  • Vuojolainen Arto, Liiketoiminta- ja rahoitusjohtaja

Valmistelijan yhteystiedot

Controller Johanna Saarinen, puh. 040 187 4582, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Lakiasiainjohtaja Laura Klami, puh. 040 543 2285, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Perustelut

Tampereen kaupungin omistajastrategian päämääränä on, että Tampereen kaupunki on aktiivinen, vaativa ja selkeä omistaja, joka varmistaa omien omistustensa tehokkaan hyödyntämisen kaupunkilaisten hyväksi. Tampereen kaupungin omistajastrategiset päämäärät konkretisoidaan omistajaohjauksen periaatteiden kautta. Kaupungin omistamien tytäryhtiöiden ja yhteisöjen tehtäväkentän monimuotoisuuden takia yhteisöjen toiminnan kannattavuutta on arvioitava organisaatiokohtaisesti sekä osana kaupunkikonsernia. Asetettujen tavoitteiden toteutumista sekä yhteisöjen toimintaa, taloudellista kehitystä ja tunnuslukuja seurataan säännöllisesti. Tytäryhteisöjen tavoitteiden asettamisesta, niiden toteutumisen seurannasta ja raportoinnista vastaa omistajaohjaus.

Kaupungin tytäryhteisöille asetetaan vuosittain tytäryhteisökohtaisia toiminnan ja talouden tavoitteita, jotka tuovat esiin pääomistajan tahdon ja ohjaavat omistajan edustajien toimintaa muun muassa hallituksessa ja yhtiökokouksessa. Tampereen kaupunkikonsernin tytäryhteisökohtaiset tavoitteet vuodelle 2023 asetettiin talousarvion käsittelyn yhteydessä.

Kaikille kaupungin tytäryhteisöille ei asetettu tavoitteita vuodelle 2023. Tavoitteita ei annettu kaikkein pienimmille yhtiöille eikä niille, joiden koko liikevaihto koostuu kaupungin kanssa solmitusta palvelusopimuksesta. Näissä tapauksissa tavoitteet kirjataan palvelusopimuksiin.

Kaupunginvaltuuston tytäryhteisöille asettamista 69 tavoitteesta toteutui 54 ja 13 tavoitetta jäi toteutumatta. Kaksi (2) tavoitetta toteutui osittain. Kokonaisuutena tytäryhteisöille asetetuista tavoitteista 81 prosenttia toteutui kokonaan tai osittain.

Yhteensä 13:lle yhteisölle asetettiin tavoitteet talousarviossa. Yhteensä neljä yhteisöä saavuttivat kaikki tavoitteensa. Kaksi tavoitetta olivat kaikille yhteisiä: YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden tunnistaminen omassa liiketoiminnassa sekä hiilineutraalisuustiekartan välitavoitteen asetanta. Nämä kaksi tavoitetta täyttyi 12 yhteisön osalta ja yhden osalta tavoitteet jäivät täyttymättä.

Asiakastyytyväisyyteen liittyviä tavoitteita asetettiin yhteistöille yhteensä neljä, joista kolme toteutui. Osinkotavoite asetettiin yhteensä kuudelle yhtiölle ja kaikki saavuttivat tavoitteen. Omistaja-arvon kasvamisen tavoite asetettiin neljälle yhteisölle, joista kaksi tavoitteen saavuttivat. Kannattavuuteen liittyvä tavoite oli seitsemällä yhteisöllä ja viidellä tavoite toteutui. Myös hintojen kilpailukykyä mitattiin yhteensä kuudella tavoitteella ja näistä neljä toteutui.

Kahdelle asuntoyhteisölle asetettiin tavoitteeksi myös asuntokannan kasvu MAL-sopimuksen mukaisesti, mistä toinen saavutti tavoitteen sekä asuntojen taloudellista täyttöastetta kuvaavan tavoitteen saavuttivat molemmat yhteisöt.

Kaikkiaan yhtensä 57 (83 %) tavoitetta 69:stä tavoitteesta kuului yllämainittujen teemojen alle, loput 12 tavoitetta olivat yhteisöjen liiketoimintaan kohdistettuja yksilöityjä tavoitteita.

Tampereen strategian painopisteiden mukaisesti suurin osa yhteisöjen tavoitteista, 46 kappaletta (67 %), kuului rohkeasti uudistuva kaupunki painopisteeseen ja 13 tavoitetta (19 %) kuului hiilineutraaleja tekoja painopisteeseen. Yhdenvertaiset yksilöt painopisteeseen kuului 6 tavoitetta (9 %) ja kumpaankin tekevät yksilöt sekä tulevaisuuden edelläkävijyyttä painosteeseen kuului molempiin kaksi tavoitetta (3 %).

Liikelaitoksille toiminnan tavoitteita asetettiin yhteensä kahdeksan kappaletta, viisi Tampereen Vesi Liikelaitokselle ja kolme Tampereen Kaupunkiliikenne Liikelaitokselle. Näistä yhteensä viisi toteutui kokonaan, kaksi osittain ja yksi ei toteutunut.

Tampereen Vesi Liikelaitos saavutti tavoitteet liittyen vesijohtoverkoston huoltovarmuuteen, asiakaspalvelun digitalisointiin sekä asiakastyytyväisyyteen liittyen. Vesijohtoveden toimitusvarmuuteen liittyvä tavoite ei toteutunut ja sairauspoissaoloihin ja tapaturmiin liittyvä tavoite ei toteutunut.

Tampereen Kaupunkiliikenne Liikelaitos saavutti sairauspoissaoloihin sekä allianssimallitoimintaan liittyvät tavoitteet sekä saavutti osittain puhtaan energian käyttöön liittyvän tavoitteen.

Päätösehdotus oli

Esittelijä

  • Yli-Rajala Juha, Konsernijohtaja

Liikelaitoksille ja tytäryhtiöille asetettujen toiminnan tavoitteiden toteutuminen vuonna 2023 merkitään tiedoksi.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

Arto Vuojolainen, Johanna Saarinen, Ville Taivassalo, Saara Unnanlahti

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta tai valitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:

-vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)
-virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)
-etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22 §)
-varhaiskasvatuslain 57 §:n mukaista huomautusta tai huomion kiinnittämistä (Varhaiskasvatuslaki 63 § 2 mom.)