Perustelut
Brigita Krasniqin valtuustokysely
Lipuntarkastajilla on laissa säädetty toimivalta ja samalla tarkastajat edustavat joukkoliikenteessä kaupungin palveluita ja kaupunkia. Näistä syistä on tärkeää, että tarkastajien toiminta ja matkustajien kohtaaminen on ammattimaista ja vastaa kaupungin ja kaupunkiseudun palveluiden tasoa. Viranomaisilla on lakisääteinen velvollisuus edistää yhdenvertaisuutta.
Tarkastajat ovat koulutettuja kohtaamaan matkustajia ja toimimaan lain mukaisesti. On jokaisen joukkoliikenteen toimijan vastuulla varmistaa, että matkustajia kohdellaan yhdenvertaisesti ja lain mukaisesti. Joukkoliikenne ja turvallinen matkustaminen kuuluu kaikille. Tarkastajien asianmukainen käytös ja toiminta matkustajia kohtaan onkin erityisen tärkeää, sillä tutkimusten mukaan syrjintää kohdataan myös joukkoliikenteessä.
Esitänkin valtuustokyselyni kysymyksinä:
- Miten tarkastajien koulutuksessa otetaan huomioon yhdenvertaisuuteen ja sen edistämiseen liittyvät tekijät? Millä keinoin tarkastajien yhdenvertaisuusosaamista ja sen toteutumista mitataan konkreettisesti?
- Kuinka tarkastajat on koulutettu tunnistamaan syrjintää ja syrjiviä ennakkoluuloja - myös omassa toiminnassaan?
Apulaispormestari Aleksi Jäntin vastaus Brigita Krasniqin valtuustokyselyyn:
Vastaus valmisteltu katutilavalvonnan ja joukkoliikenteen yhteistyönä.
Matkalippujen tarkastajien koulutuksesta määrätään liikenne ja viestintäministeriön asetuksessa 1200/2021 matkalippujen tarkastajilta vaaditusta koulutuksesta, jonka sisältöä noudatetaan Tampereen kaupungilla.
Jokainen matkalippujen tarkastaja on lisäksi suorittanut yhdenvertaisuus työyhteisössä -verkkokurssin. Kurssilla käydään läpi yhdenvertaisuuslaki, laki naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta sekä suomen perustuslaki. Kurssissa on oma osuutensa myös syrjinnän tunnistamiseksi ja välttämiseksi.
Asiakastilanteita käydään viikoittain läpi tarkastajien omassa viikkopalaverissa.