Perustelut
Suunnitelma koskee neljää Järvensivun alueella sijaitsevaa puistoa rajautuen Iidesranta-kadun, Turjankadun, Tiirantaipaleen ja junaradan väliseen alueeseen. Puistojen suunnittelu koskee peruskorjausta, ja pääasiallinen kohde on Järvensivunpuisto, joka toimii aluepuistona. Puistojen suunnittelussa ja toteutuksessa hyödynnetään kestävän ympäristörakentamisen periaatteita ja tuetaan luonnon monimuotoisuutta. Lisäksi toimintoja parannetaan ja keskitetään Järvensivunpuistoon.
Järvensivunpuisto
Järvensivunpuistossa uusitaan leikkipaikka; huonokuntoiset välineet poistetaan ja tilalle tulee uusia monipuolisempia leikkivälineitä. Hyväkuntoiset vanhat välineet säilytetään tai siirretään leikkialueella uuteen paikkaan. Hiekkakentälle pystytetään päätyaidat ja kentän etelälaidalle matalampi aita rajaamaan ohimenevää kulkua puiston läpi. Kentän valaistus uusitaan. Kentän luoteispuolelle on suunniteltu valaistu kuntoilupaikka painopakallisilla kuntoiluvälineilllä. Puiston keskiosaan istutetaan kukkivia puita ja muuta kukkivaa kasvillisuutta, sekä lisätään riippukeinuja ja aurinkotuoleja.
Huonokuntoisia puita ja vieraslajeja poistetaan. Puiston reunojen nurmialueita luonnonmukaistetaan ja muutetaan niityiksi. Niittyalueille muotoillaan matalia maisemakumpareita paikalta saaduilla massoilla. Järvensivunpuiston kunnossapitoluokat ovat toiminnallisilla alueilla R2, nurmialueilla R3 sekä niityillä A3.
Turjanpuistikko
Turjanpuistikon kasvillisuutta monipuolistetaan kukkivilla puilla ja nurmialueita muutetaan niityiksi. Puiston keskelle muotoillaan matalia maisemakumpareita, joiden ympärille uudet puut istutetaan ja niittyalueet kylvetään. Puiston valaisimet uusitaan. Turjanpuistikon kunnossapitoluokka on R3, niittyalueen luokka on A3.
Turjanpuisto
Turjanpuiston vanha leikkipaikka puretaan leikkipaikkaohjelman mukaisesti. Jatkossa Järvensivunpuiston monipuolistuva leikkipaikka palvelee koko Järvensivun alueen leikkipaikkatarpeita. Turjanpuiston vanhan leikkipaikan tilalle perustetaan kuiva niitty ja istutetaan kukkivia puita. Puiston penkit säilytetään ja siirretään käytävän laidalle. Puiston valaisimet uusitaan. Turjanpuiston kunnossapitoluokka on R3, niittyalueen luokka on A3.
Soininpuisto
Soininpuisto säilyy jatkossakin luonnonmukaisena viheralueena, jonka länsiosa on varattuna palstaviljelykäyttöön. Soininpuiston puistoraitin ympäristö siistitään ja raitin varrelle istutetaan puita parantamaan etelä-pohjoissuuntaista ekologista yhteyttä. Soininpuiston kunnossapitoluokka on R4.
Puiden, istutusten, toimintojen, valaisinten, kalusteiden ja varusteiden sijaintipaikat, mallit ja määrät ovat ohjeelliset ja ne tarkentuvat rakennussuunnittelun aikana. Kunnossapitoluokat ovat alustavia ja tarkentuvat parin-kolmen kasvukauden aikana.
Neljää puistoa koskeva yleissuunnitelmaluonnos oli nähtävillä 11.–25.3.2024 kaupungin nettisivuilla ja puistossa. Saadut palautteet ja niihin laaditut vastineet on koottu aihepiireittäin erilliseen liitteeseen. Alkuperäiset palautteet on koottu yhdeksi palauteliitteeksi, joka näkyy yhdyskuntalautakunnan jäsenille. Liite sisältää henkilötietoja ja sen verkkojulkisuutta on rajoitettu.
Palautteen seurauksena tehtiin välinemuutos kuntoilualueelle, poistettiin istutettavaa puustoa Soininpuistossa ja muutettiin pensasistutukset Turjanpuistossa.
Neljän puiston peruskorjauksessa käsiteltävää pinta-alaa on yhteensä noin 3,1 hehtaaria.
Puistojen yleissuunnitelman kustannusarvio on yhteensä 393 000 euroa. Siitä muodostuu neliökustannus noin 12,7 euroa.
Yleissuunnitelmassa yhdistettynä esitetyt piirustukset ovat numeroiltaan 18/22435/2, 18/22436/2, 18/22437/2 ja 18/22438/2.
Puistojen rakentaminen ajoittuu vuosille 2024 - 2025.
Päätösehdotus oli
Esittelijä
Järvensivunpuiston, Turjanpuiston, Turjanpuistikon ja Soininpuiston yleissuunnitelmat hyväksytään kustannusarvioineen rakennussuunnittelun pohjaksi.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin.