Kaupunginhallitus, kokous 7.12.2020

Lataa  Kuuntele 

§ 515 Tampereen kaupungin vuoden 2020 Kunta10-tutkimuksen tulokset 

TRE:7243/01.05.00/2020

Valmistelija

  • Pietikäinen Niina, Henkilöstöjohtaja

Valmistelijan yhteystiedot

Työhyvinvointipäällikko Sami Uusitalo, puh. 040 806 2078, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Kaupunginlakimies Jouko Aarnio, puh. 040 514 4884, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Perustelut

Työterveyslaitos on seurannut kunta-alan henkilöstön työn ja terveyden kehitystä Kunta10-tutkimuksella yli kahdenkymmen vuoden ajan. Tutkimukseen liittyvä kysely toistetaan kahden vuoden välein ja Tampereen kaupungin lisäksi siihen osallistuvat mm. muut kuusikkokaupungit.

Syksyllä 2020 toteutettuun kyselyyn osallistui lähes 8 000 Tampereen kaupungin työntekijää. Kaupungin esimiesten tulee käsitellä tulokset työyhteisöissään 12.2.2021 mennessä. Työyhteisöt nostavat tuloksiensa pohjalta kehittämiskohteita, vahvuusalueita sekä toimenpiteitä oman työympäristön kehittämiseksi, jotka kirjataan Työterveyslaitoksen raportointiportaaliin. Tavoitteet ohjaavat palvelualueiden ja liikelaitosten oman toiminnan kehittämistä. Kaupunkitasoinen koonti toimenpiteistä valmistuu alkuvuoden 2021 aikana.

Tutkimuksen kaupunkitasoiset kokonaistulokset ovat paremmat kuin kertaakaan viimeisen kymmenen vuoden aikana. Tulokset ovat parantuneet niin työ-, työyhteisö- kuin johtamisenkin mittareilla verrattuna vuoden 2018 tuloksiin. 

Työn sisältöön liittyvissä kysymyksissä kehitys on pääosin myönteistä ja tulokset ovat hyvällä tasolla. Stressi, kuormitus ja asiakasväkivallan kokemukset ovat vähentyneet, mutta tuloksissa on suurta ammattialakohtaista vaihtelua. 

Työyhteisöissä ja johtamisessa tapahtunut kehitys on ollut positiivista. Työn mielekkyys on kasvanut tasaista tahtia ja aikaisempaa useampi myös suosittelisi työnantajaa ystävilleen. Päätöksenteon avoimuuden ja henkilöstön osallistumisen kokemus on myös parantunut. Syrjinnän ja kiusaamisen kokemukset ovat vähentyneet jonkin verran edelliseen kyselyyn verrattuna, mutta työtä näiden ilmiöiden vähentämiseksi on edelleen tehtävä.

Tämänvuotisessa tutkimuksessa kysyttiin myös koronaepidemian vaikutuksista työntekoon. Tulosten perusteella koronaepidemian aikana etätyöhön siirtyneiden kokemukset työ-, työyhteisö- ja johtamisen kysymyksissä olivat positiivisimpia.

Kunta10-kyselyn tulokset osoittavat, että kaupungin henkilöstö ja esimiehet ovat työhönsä sitoutuneita ja kehittävät itseään ja omaa työtään pitkäjänteisesti.

Päätösehdotus oli

Esittelijä

  • Yli-Rajala Juha, Konsernijohtaja

Tampereen kaupungin vuoden 2020 Kunta10-tutkimuksen tulokset merkitään tiedoksi.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Kokouskäsittely

Minna Minkkinen liittyi kokoukseen ja varajäsen Sinikka Torkkola poistui asian käsittelyn alkaessa.

Kaupunginhallitus myönsi läsnäolo- ja puheoikeuden henkilöstöjohtaja Niina Pietikäiselle sekä työhyvinvointipäällikkö Sami Uusitalolle. He olivat asiantuntijoina läsnä kokouksessa asian käsittelyn aikana.

Iiris Suomela ja Mikko Aaltonen poistuivat kokouksesta keskustelun aikana.

Aleksi Jäntti palasi kokoukseen.

Lassi Kaleva poistui kokouksesta päätöksenteon jälkeen.

Tiedoksi

Niina Pietikäinen, Sami Uusitalo, Katja Nieminen

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:

-vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)
-virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)
-etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22 §)