Kaupunginvaltuusto, kokous 25.1.2021

Lataa  Kuuntele 

§ 5 Tampereen Sosialidemokraattisen valtuustoryhmän varavaltuutetun luottamustoimen päättyminen 

TRE:7218/00.00.03/2020

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Hirvelä Heli, Hallintojohtaja, Heli.Hirvela@tampere.fi

Perustelut

Tampereen Sosialidemokraattisen valtuustoryhmän yhdeksäs varavaltuutettu Sirpa Koivisto on ilmoittanut muuttavansa toiseen kuntaan 1.1.2021 alkaen. Siten hän on menettänyt vaalikelpoisuutensa Tampereen kaupungin luottamustoimiin.

Kuntalain 78 §:n mukaan luottamushenkilön menettäessä vaalikelpoisuutensa hänet valinnut toimielin toteaa luottamustoimen päättyneeksi. Valtuutetun ja varavaltuutetun osalta päätöksen tekee valtuusto.

Varavaltuutettujen määrän jäädessä vajaaksi keskusvaalilautakunta määrää vaalilain 93 §:n mukaisesti valtuuston puheenjohtajan pyynnöstä uuden varavaltuutetun.

Päätösehdotus oli

Esittelijä

Yli-Rajala Juha, Konsernijohtaja, Juha.Yli-Rajala@tampere.fi

Esitetään valtuuston päätettäväksi:

Sirpa Koiviston luottamustoimi varavaltuutettuna todetaan päättyneeksi.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Hirvelä Heli, Hallintojohtaja

Valmistelijan yhteystiedot

Palvelupäällikkö Jukka Tapiola, puh. 040 531 4434, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Kaupunginlakimies Jouko Aarnio, puh. 040 514 4884, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Päätösehdotus oli

Sirpa Koiviston luottamustoimi varavaltuutettuna todetaan päättyneeksi.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

Sirpa Koivisto, Juha Perämaa, Luottamushenkilömuutokset

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:

-vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)
-virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)
-etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22 §)