Yhdyskuntalautakunta, kokous 27.4.2021

Lataa  Kuuntele 

§ 148 Yhdyskuntalautakunnan loppukauden kokoukset ja uuden toimielimen ensimmäisen kokouksen ajankohta  

TRE:5791/00.00.03/2020

Valmistelija

  • Kekäläinen Arja, Hallintokoordinaattori

Valmistelijan yhteystiedot

Hallintokoordinaattori Arja Kekäläinen, puh. 050 555 9467, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Hallintosihteeri Jonna Koivumäki, puh. 040 124 1626, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Perustelut

Hallintosäännön 121 §:n mukaan toimielin päättää kokoustensa ajan ja paikan. Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen kokouksen pitämisestä ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Tällöin puheenjohtaja määrää kokousajan. Puheenjohtaja voi perustellusta syystä peruuttaa kokouksen.

Hallintosäännön 120 §:n mukaan toimielimen kokous voidaan pitää sähköisessä toimintaympäristössä, johon osallistutaan sähköisen yhteyden avulla (sähköinen kokous). Suljettuun sähköiseen kokoukseen voi osallistua vain sellaisesta paikasta, jossa salassa pidettävät tiedot ja kokouksessa käydyt keskustelut eivät ole ulkopuolisen kuultavissa tai nähtävissä.

Yhdyskuntalautakunta päätti 27.10.2020 § 274 kevätkauden kokousajankohdista. Päätöksen mukaisia kokouksia on jäljellä seuraavat: 11.5.2021, 25.5.2021, 15.6.2021 ja 29.6.2021.

Kuntavaalien siirron ja lautakunnan toimikauden jatkumisen vuoksi on syytä päättää vielä kahden kokouksen ajankohdista. Nuo lisäkokoukset ovat 8.6.2021 ja 10.8.2021. 

Kaupunginvaltuusto valitsee uudet lautakunnat elokuun kokouksessaan. Uutta yhdyskuntalautakuntaa varten on syytä päättää ensimmäisen kokouksen ajankohdasta 24.8.2021. Jaostovalintojen lisäksi kokouksessa päätetään mm. syyskauden 2021 kokousajankohdista.

Päätösehdotus oli

Esittelijä

  • Nurminen Mikko, Johtaja

Yhdyskuntalautakunnan kokoukset loppukaudella 2021 pidetään pääsääntöisesti Kaupunginhallituksen istuntosalissa tai sähköisenä kokouksena seuraavina päivinä alkaen klo 16.00:

- 11.5.2021

- 25.5.2021

- 8.6.2021

- 15.6.2021

- 29.6.2021

- 10.8.2021

Uuden toimielimen ensimmäinen kokous pidetään Kaupunginhallituksen istuntosalissa tai sähköisenä kokouksena 24.8.2021 alkaen klo 16.00.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

Luottamushenkilömuutokset, Virastomestarit, Katri Naulo

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:

-vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)
-virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)
-etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22 §)