Kaupunginhallituksen konsernijaosto, kokous 22.6.2021

Lataa  Kuuntele 

§ 65 Tampereen kaupungin merkittävien tytäryhteisöjen kolmannesvuosiraportit 1-4/2021 

TRE:4391/02.02.01/2021

Valmistelija

  • Vuojolainen Arto, Liiketoiminta- ja rahoitusjohtaja

Valmistelijan yhteystiedot

Rahoituspäällikkö Janne Salonen, puh. 040 560 0702, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Kaupunginlakimies Jouko Aarnio, puh. 040 514 4884, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Perustelut

Vuoden 2021 ensimmäisen kolmanneksen raportti osoittaa, että toipuminen taloudellisesti vaikeasta toimintaympäristöstä on alkanut hitaasti, myös niissä yhtiöissä, joihin pandemia on pahiten iskenyt. Osan yhtiöistä ennusteet ovat kuitenkin vielä vuoden 2020 tilinpäätöslukujakin heikompia. Näkymä koko vuoden 2021 osalta on vielä epävarma osalle yhtiöistä ja rajoitusten purkaminen ja asiakkaiden liikkeellelähtö määrittää lopullisen tuloksen. Osalla on sekä liikevaihdoissa että varsinkin tuloksissa merkittäviä pudotuksia johtuen investointien valmistumisesta ja käyttöönotosta, kuten esimerkiksi Pirkanmaan Jätehuolto Oy:llä ja Tampereen Raitiotie Oy:llä.

Yhtiöiden kassatilanne ja rahoituksen saatavuus on turvattu koko kriisin ajan. Investointeihin tarkoitetut puskurit on kuitenkin käytetty ja lyhyen aikavälin investointikyky on heikentynyt. Yhtiöiden maksaman osingon määrä on saatu pidettyä tavoitellulla tasolla, vaikka yksittäisten yhtiöiden kohdalla osinkoja on päätetty olla maksamatta.

Päätösehdotus oli

Esittelijä

  • Yli-Rajala Juha, Konsernijohtaja

Tampereen kaupungin merkittävien tytäryhteisöjen kolmannesvuosiraportit 1-4/2021 merkitään tiedoksi.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Kokouskäsittely

Ilpo Sirniö poistui kokouksesta päätöksenteon jälkeen.

Tiedoksi

Arto Vuojolainen, Janne Salonen, Sami Suojanen, Ville Taivassalo, Jukka Männikkö

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:

-vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)
-virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)
-etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22 §)