Kaupunginhallituksen konsernijaosto, kokous 22.6.2021

Lataa  Kuuntele 

§ 70 Jäsenen nimeäminen Tampereen Seudun Keskuspuhdistamo Oy:n hallitukseen vuonna 2021 alkavalle toimikaudelle 

TRE:4718/00.03.01/2021

Valmistelija

  • Vuojolainen Arto, Liiketoiminta- ja rahoitusjohtaja

Valmistelijan yhteystiedot

Rahoituspäällikkö Janne Salonen, puh. 040 560 0702, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Kaupunginlakimies Jouko Aarnio, puh. 040 514 4884, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Perustelut

Tampereen Seudun Keskuspuhdistamo Oy:n hallitukseen on perinteisesti valittu yhdeksän jäsentä, joista kaupunki nimeää viisi.

Konsernijaosto päätti kokouksessa 23.3.2021 § 29 nimetä kaupungin edustajiksi yhtiön hallituksen vuonna 2021 alkavalle toimikaudelle  Peter Löfbergin puheenjohtajaksi, Kari Lahtisen varapuheenjohtajaksi sekä jäseniksi Pekka Niemisen, Tommi Rasilan ja Lauri Väänäsen. Peter Löfberg menehtyi ennen 28.5.2021 pidettyä yhtiökokousta, jossa päätettiin valita kahdeksan jäsentä ja kaupunki esitti Kari Lahtista puheenjohtajaksi.

Yhtiön hallituksen jäsenmäärää on täydennettävä yhdellä henkilöllä, jotta saavutetaan normaali hallituksen kokoonpano. Yhtiöjärjestys ei määrää, että yhtiökokouksessa valitaan puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja, mutta hallitus on noudattanut järjestäytymisessään konsernijaoston esitystä. Tästä syystä konsernijaoston on tehtävä esitys ylimääräiselle yhtiökokoukselle varapuheenjohtajasta.

Päätösehdotus oli

Esittelijä

  • Yli-Rajala Juha, Konsernijohtaja

Tampereen Seudun Keskuspuhdistamo Oy:n hallituksen jäseneksi vuonna 2021 alkavalle toimikaudelle nimetään Mikko Paavola ja varapuheenjohtajaksi esitetään ________.

Päätös annetaan kuntalain 46 §:n tarkoittamana ohjeena kaupungin edustajalle yhtiön ylimääräisessä yhtiökokouksessa.

Päätös

Tampereen Seudun Keskuspuhdistamo Oy:n hallituksen jäseneksi vuonna 2021 alkavalle toimikaudelle nimetään Mikko Paavola ja varapuheenjohtajaksi esitetään Tommi Rasilaa.

Päätös annetaan kuntalain 46 §:n tarkoittamana ohjeena kaupungin edustajalle yhtiön ylimääräisessä yhtiökokouksessa.

Kokouskäsittely

Puheenjohtaja totesi, että keskustelun aikana oli ehdotettu Tampereen Seudun Keskuspuhdistamo Oy:n hallituksen varapuheenjohtajajaksi Tommi Rasilaa ja se oli saanut kannatusta.

Puheenjohtaja tiedusteli, voidaanko ehdotus hyväksyä yksimielisesti. Koska jaosto oli yksimielinen Tampereen Seudun Keskuspuhdistamo Oy:n hallituksen varapuheenjohtajajaksi esitetään Tommi Rasilaa.

Tiedoksi

nimetyt, Timo Heinonen/Tampereen Seudun Keskuspuhdistamo Oy, Arto Vuojolainen, Janne Salonen

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusohje

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.

Kuntien yhteisen toimielimen päätökseen saa oikaisuvaatimuksen tehdä myös sopimukseen osallinen kunta ja sen jäsen.

Oikaisuviranomainen

Oikaisua haetaan päätösotteessa mainitulta muutoksenhakuviranomaiselta.

Oikaisuvaatimus tulee toimittaa osoitteella:

Tampereen kaupunki
Kirjaamo
Aleksis Kiven katu 14–16 C, PL 487
33101 Tampere

Oikaisun voi lähettää myös virallisen sähköisen asioinnin lomakkeella http://www.tampere.fi/asiointi/ tai sähköpostilla kirjaamo@tampere.fi

Tampereen kaupunki ei vastaa sähköpostilla lähetetyn oikaisuvaatimuksen tietoturvallisuudesta.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Tiedoksisaanti

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, 7 päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, 3 päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana. Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi, ei lueta määräaikaan. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa tehtävän toimittaa ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimus

Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen.

Oikaisuvaatimus on toimitettava oikaisuvaatimusajan kuluessa oikaisuvaatimusviranomaiselle. Oikaisuvaatimuksen tulee olla perillä oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä klo 15.45 mennessä. Oikaisuvaatimuksen lähettäminen postitse tai sähköisesti tapahtuu lähettäjän omalla vastuulla.