Kaupunginvaltuuston kyselytunti, kokous 11.4.2022

§ 4 Valtuustokysely koskien venäläisestä energiantuotannosta irtautumista - Noora Tapio 

TRE:2719/14.00.01/2022

Valmistelija

  • Kankaala Kari, Ympäristö- ja kehitysjohtaja

Perustelut

Noora Tapion valtuustokysely

Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa on tuonut energiapolitiikkaa koskevaan keskusteluun uusia, akuutteja ja tarpeellisia näkökulmia. Suomi on huomattavan riippuvainen venäläisestä energiasta ja näin ollen toimii hyökkäyssodan rahoittajana. Riippuvuuden vuoksi Suomi on myös haavoittuvassa asemassa, ja siten riippuvuutta venäläisestä energiasta vähentävä politiikka on myös erinomaista turvallisuuspolitiikkaa. Tämän siteen katkaiseminen on jo aloitettu Euroopassa ja Suomessa, ja jotta prosessi hoituu mahdollisimman kivutta, toimia tarvitaan myös kunnilta. Huomionarvoista on myös se, että pakotteiden ja vastapakotteiden vuoksi venäläisen energian tuonti Suomeen voi loppua myös hyvin nopeallakin aikataululla.

Sodasta huolimatta ilmastonmuutosta ei ole peruttu. Tämä prosessi on parhaimmillaan mahdollisuus vauhdittaa vihreää siirtymää – sen sijaan, että korvaisimme venäläistä fossiilista energiaa muualta tuodulla fossiilisella energialla, nyt on tarpeen panostaa erityisesti fossiilittomaan energiaan ja energiapiheihin ratkaisuihin. Myös osin sodasta johtuva energian hintojen nousu asettaa paineita edistää fossiilisista irtautumista edistävää politiikkaa.

Kaupungeilla on lukuisia tapoja edistää näitä tavoitteita. Osa toimista, kuten merkittävät investoinnit, ovat vaikuttavia vasta pidemmällä aikavälillä, mutta erityisesti liikennepolitiikan saralla työkalupakissa on lukuisia nopeavaikutteisia toimenpiteitä.

Tampereen kaupungilla on lukuisia keinoja, joilla se voi nopeavaikutteisesti edistää energiankulutuksen vähentämistä ja täten helpottaa siirtymää pois venäläiseen energiantuotantoon liittyvästä riippuvuudesta sekä tukea nousevien hintojen kanssa kamppailevia kuntalaisia niin omassa toiminnassaan, konserniohjauksella, työnantajana toimiessaan kuin yhteistyössä kumppaneidensa kanssa.

Kansainvälinen energiajärjestö IEA on julkaissut kymmenen kohdan toimenpidelistan käytännöistä, joilla erityisesti kaupungit ja kuluttajat voivat vähentää öljyn kulutusta. Listalla mainituista keinoista tamperelaisiin oloihin ja nopeasti käyttöön otettaviksi sopii vähintään ajonopeuksien laskeminen, lentämise vähentäminen, joukkoliikenteen hinnan madaltaminen sekä kimppakyytien edistäminen. Myös muun muassa energianeuvonta ja muut tukitoimet kaupunkilaisten oman energiankulutuksen vihertämiseksi ja vähentämiseksi sekä kaupungin omassa käytössä olevan rakennuskannan energiankulutuksen vähentäminen voivat olla vaikuttavia toimenpiteitä osana laajaa kokonaisuutta.

Täten kysyn: Millaisin toimenpitein Tampereen kaupunki on valmis vauhdittamaan irtautumista venäläisestä energiasta ja tukeakseen energian nousevan hinnan kanssa kamppailevia kaupunkilaisia?

Apulaispormestari Aleksi Jäntin vastaus Noora Tapion valtuustokyselyyn:

Apulaispormestari Jäntin vastaus on valmisteltu yhteistyössä joukkoliikenteen, kaupunkisuunnittelun ja kestävä kaupunki -palveluryhmien sekä konserniyhtiöiden Sähkölaitos Oy ja Ekokumppanit Oy kanssa.

Venäjän energia:

Suomi etenee EU:n kanssa yhteisrintamassa pakotteiden suhteen. Tämä koskee myös energiapakotteita. Tampereen Sähkölaitos Oy kertoo, että se pystyy lopettamaan venäläisen maakaasun käyttämisen ja siirtymään öljyn käyttämiseen lämpökeskuksissa. Sähkölaitoksen maakaasun käyttöä korvaavaa kaasua on saatavissa Baltiasta nesteytettynä, ja toukokuun alusta Baltian verkkoon tulee kaasua Keski-Euroopasta. Edelleen Tampereen Sähkölaitos Oy toteaa, että se pystyy toimimaan mahdollisten pakotteiden tultua voimaan.

Energianeuvonta:

Tampereen kaupunki ja Tampereen Sähkölaitos Oy tarjoavat yhdessä asiakkaalle maksutonta energianeuvontaa. Neuvontaa toteuttaa Ekokumppanit Oy. Energianeuvonnan päätehtävänä on energiatehokkuuden kasvattaminen, energiansäästön sekä uusiutuvan energiankäytön ja -tuotannon edistäminen. Tällä hetkellä neuvontaa rahoittaa myös energiavirasto.

Energianeuvonta auttaa asiakkaita ymmärtämään paremmin omaa energiankulutustaan sekä energiankäytön tehostamis- ja energiansäästömahdollisuuksia asumisessa, remontoinnissa ja rakentamisessa. Neuvonta on räätälöity taloyhtiöille, pientalojen omistajille sekä asukkaille yleensä. Energianeuvonta ohjaa asiakkaita kustannustehokkaisiin valintoihin lämmitysjärjestelmää ja kriisiomavaraisuutta koskien.

Öljylämmityskiinteistöä neuvottaessa kartoitetaan eri vaihtoehdot lämmitysmuodon korvaamiseksi tai täydentämiseksi uusiutuvan energian avulla. Asiakkaita neuvotaan aurinkosähköjärjestelmien mitoitukseen liittyvissä asioissa, lämpöpumpputarjousten vertailuissa ja tarkoituksenmukaisten lämpöpumpputyyppien valinnassa.

Öljylämmitteisten kiinteistöjen omistajille on oma sivustonsa oljystauusiutuviin.fi , joka sisältää runsaasti konkreettista tietoa lämmitysjärjestelmän vaihtamisesta ja helppokäyttöisen säästölaskurin sekä neuvoo kilpailuttamisessa, järjestelmänvaihdon rahoittamisessa ja ohjaa energiatukien hakemisessa. Sivusto sisältää vertaistietoa esimerkkikohteista ja asiantuntijoiden näkemyksiä lämmityksestä.

Energianeuvontaa saa sähköpostitse, puhelimitse, web-sivustoilta neuvoo.fi, some-alustoilta tai jopa tilaamalla energianeuvojan paikan päälle. Energianeuvonta osallistuu ja järjestää erilaisia tilaisuuksia sekä webinaareja. Tänä vuonna energianeuvonta järjestää erityisiä Öljystä uusiutuviin -kampanjoita kaupungin eri asuinalueilla.

Energianeuvontaan yhteydessä olleet ovat olleet tyytyväisiä tai erittäin tyytyväisiä, ja neuvonta johtaa usein toimenpiteisiin. Kysyjät ovat tyypillisesti yllättyneitä, kuinka hyödyllistä, monipuolista ja puolueetonta palvelua on saatavilla maksutta.

Nopeusrajoitukset:

Tampereen nopeusrajoitusjärjestelmä on käyty huolellisesti läpi ja tehty varsin laajat 30 km/h aluenopeusrajoitusalueet etenkin asuinalueilla. Nopeuksia on saatu mittausten mukaan alennettua ja sitä kautta päästöjä ja onnettomuuksia. Asiaa tutkittiin kaupungin nopeusrajoitusjärjestelmän uudistuksen yhteydessä. Aluerajoitus 30 km/h koko kaupungin tasolla  vaikuttaa marginaalisesti meluun ja päästöihin, mutta -10km/h vaikuttaa henkilövahinko-onnettomuuksiin 8-9%.

Nopeusrajoituksissa ongelmana on valvonta. Nopeusrajoitusten toimiminen edellyttää, että ne ovat liikenneympäristön suhteen ymmärrettäviä ja perusteltuja. On oletettavaa, että kategoriset nopeuden alentamisten vaikutukset jäisivät melko vähäisiksi juuri valvonnan puutteiden takia. Automaattivalvonnan toteuttamisella on pyritty varmistamaan, että isoillakaan väylillä ajonopeudet eivät kuitenkaan ylitä sallittua nopeusrajoitusta. Polttoaineen kulutuksen (eli päästöjen, mutta myös  onnettomuuksien) kannalta olisi tehokkainta alentaa päätieverkon rajoituksia, mutta kaupungilla ei ole tällaisia väyliä.

Liikkumisen ohjaus:

Liikkumisen ohjaustyössä yhtenä toimenpiteenä on kimppakyytien edistäminen, mutta kaupungin mahdollisuudet ovat tässä rajallisia: joukkoliikennekaistoja ei ole kaikissa suunnissa, ja niiden käytön mahdollistaminen saattaa olla vaikutuksiltaan vähäinen Haasteena myös jo mainittu valvonnan järjestäminen.  Kimppakyytien edistäminen on valtakunnallisesti ja Euroopankin tasolla todettu varsin haasteelliseksi. Suomessa on kokeiltu  niin työpaikan pysäköintipaikkojen osan osoittamista kimppakyytiläisille ja kimppakyytialustan tarjoamista työpaikoille. Kaupunki kokeili takseihin perustuvaa harrastusmatkakokeilua ennen koronaa. Sen alustavat tulokset olivat positiivisviritteisiä.

Kaupunki edistää eri ratkaisuin matkaketjuja (liityntäpysäköinti, yhteiskäyttöautojen pysäköintiluvat, kaupunkipyörät, liikkumishubien kehitys jne.), jotka tähtäävät osaltaan myös liikenteen päästöjen vähentämiseen. 

Joukkoliikenne:

Joukkoliikenteen hinnoittelulla on vaikutusta joukkoliikenteen käyttäjämääriin. Tampereella joukkoliikenteen asiakashinnat ovat kohtuulliset ja palvelutarjonta on kattavaa. Tampereella joukkoliikennepalvelut rahoitetaan pääosin asiakastuloilla, ja siksi joukkoliikenteen hintojen alentaminen edellyttää lisää julkista tukea.

Joukkoliikenne sähköistyy nopeaa tahtia. Ratikan myötä viidennes joukkoliikenteestä sähköistyi viime vuonna. Tänä vuonna otetaan käyttöön 26 uutta sähköbussia. Viimeisimmät dieselbussit lienee hankittu Tampereen seudun joukkoliikenteen palveluihin viime vuonna. Autojen käyttöikä on 12-15 vuotta, joten muutos kestää jonkin aikaa. Siirtymää fossiilisesta dieselistä biodieseliin voidaan nopeuttaa lisäämällä talousarvioon määräraha.

Lentoliikenne työmatkoilla:

Työmatkalentoliikenteen vähentämistavoite on huomioitu jo nykyisessä kaupungin matkustussäännössä, jonka mukaan koulutuksissa ja tilaisuuksissa suositaan etäosallistumista.  Euroopan ulkopuoliset matkat hyväksytetään erikseen henkilöstöjohtajalla. Viime vuodet myös koronapandemia on vähentänyt lentoja. Vuonna 2021 Tampereen kaupungin työntekijät ja luottamushenkilöt lensivät noin 350 000 kilometriä, joista aiheutui 50 tonnin hiilidioksidipäästöt. Vuoden 2021 lentomäärä laski entisestään edellisvuodesta ja oli noin 11 % koronapandemiaa edeltävistä lentokilometreistä. Kaupunki on kompensoinut lennoista aiheutuneet päästöt vuodesta 2008 lähtien. Vuoden 2021 lentopäästöt kompensoidaan sertifioidun vapaaehtoiseen päästökauppaan kuuluvan maatalouden hiilinielua edistävän kotimaisen hankkeen kautta.

Päätös

Merkittiin.