Asunto- ja kiinteistölautakunta, kokous 17.5.2022

§ 78 Valtuustoaloite osallistavan suunnittelun järjestelmälliseksi hyödyntämiseksi ja raportoimiseksi julkisessa rakentamisessa - Mirja Salmijärvi ym 

TRE:957/10.00.01/2022

Valmistelija

  • Ekholm Virpi, Kiinteistöjohtaja

Valmistelijan yhteystiedot

Hankepäällikkö Jarmo Viljakka, puh. 040 806 4105, etunimi.sukunimi@tampere.fi, koordinaattori Elina Kalliohaka, kehittämiskoordinaattori Monika Sola

Lisätietoja päätöksestä

Hallintosihteeri Hanna Sandström, puh. 040 750 1876, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Perustelut

Mirja Salmijärvi ym. esitti 31.1.2022 jättämässään valtuustoaloitteessa, että julkisten toimintojen tuottamisen kannalta on ensiarvoisen tärkeää, että toiminnoille varatut tilat ovat terveellisiä, turvallisia, toimivia ja viihtyisiä. Jotta näihin tavoitteisiin päästään, tulee loppukäyttäjiä johdonmukaisesti osallistaa suunnitteluun. Aloitteessa esitettiin myös, että jokaisen rakennus- ja perusparannushankkeen lopputilitykseen sisällytetään osallistamisraportti.

Kaupungilla on jo nyt käytössä monipuolisia osallistamisen tapoja ja niitä kehitetään saatujen palautteiden pohjalta. Päiväkoti- ja kouluverkkoselvityksessä on osallistettu oppilaita ja huoltajia. Päiväkoti- ja koulurakentamisessa noudatetaan päiväkotien ja koulujen suunnitteluohjetta. Suunnitteluohjeen tekovaiheessa on osallistettu rakennushankkeissa mukana olevat osapuolet: varhaiskasvatus, perusopetus, sotepalvelut, nuoriso- ja liikuntapalvelut, työsuojelu, Pirkanmaan Voimia Oy, pelastuslaitos, ympäristönsuojelu, Tampereen Tilapalvelut Oy ja Tampereen Infra (piha-alueet).

Suunnitteluohjeessa on huomioitu perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa esitetyt vaatimukset tiloille (OPS 2014, luku 4.3) sekä varhaiskasvatusalain vaatimukset tiloihin liittyen: varhaiskasvatusympäristön on oltava kehittävä, oppimista edistävä sekä terveellinen ja turvallinen, lapsen ikä ja kehitys huomioon ottaen. Toimitilojen ja toimintavälineiden on oltava terveellisiä, turvallisia ja asianmukaisia, ja niissä on huomioitava esteettömyys.

Kaikissa päiväkotien ja koulujen rakennushankkeissa ovat mukana opetusjohtaja ja rehtori/palvelupäällikkö ja päiväkodin johtaja tarveselvitysvaiheen alusta alkaen. Osallistaminen on osa päiväkodin johtajan ja koulun rehtorin perustyötä. Rehtori/päiväkodin johtaja osallistaa henkilöstöä sekä oppilaita/lapsia ja huoltajia suunnittelu- ja rakennusvaiheissa. Osallistaminen kuuluu päiväkotien ja koulujen kehittämiseen, koskee se pedagogiikkaa, oppimisympäristöjä tai toiminnan kehittämistä. Rakennushankkeissa osallistettaessa johtaja/rehtori pystyvät huomioimaan toiminnan ja pedagogiikan vaatimukset tilojen suhteen. Osallistamisessa esiin nousseita asioita huomioidaan suunnittelussa. Kaikessa suunnittelussa on kuitenkin otettava huomioon kaupungin aiemmat strategiset päätökset ja taloudelliset resurssit.

Perusopetuksen/varhaiskasvatuksen työsuojeluvaltuutettu osallistuu kohteen suunnitteluun jo tarveselvitysvaiheesta lähtien yhtenä käyttäjän edustajana. Liikuntapalveluista mukana on sisäliikuntapaikoista vastaava liikuntapäällikkö, joka ottaa kantaa liikuntaan liittyviin tiloihin sekä iltakäytön toiminnallisiin vaatimuksiin. Kouluterveys- ja oppilashuollon edustajat ovat mukana tarveselvitysvaiheesta alkaen, kuten myöskin kaupungin palvelurakennuksien ruokahuollosta ja puhtaanapidosta vastaava Pirkanmaan Voimia Oy:n edustaja. Pirkanmaan Voimia Oy määrittää ruokasalin, keittiön ja siivoustilojen tilojen reunaehdot sekä ottaa kantaa kohteiden siivottavuuteen. Kohteiden tekniset reunaehdot määrittää Tampereen Tilapalvelut Oy:n asiantuntijat.

Yksi suunnitteluohjeiden keskeisistä tavoitteista on tuottaa muuntojoustavia tiloja, jotka vastaavat myös tulevaisuuden tarpeisiin lapsi- ja oppilasmäärien muuttuessa, ilman merkittäviä tilamuutoksia. Tämä tukee osaltaan Tampereen kaupungin hiilineutraalisuustavoitteita. Rakennuksen käyttäjäkohtainen tilojen optimointi tuottaisi osaltaan haasteen kohteen elinkaaren hallinnalle, eikä muuntojousto välttämättä toteudu. Suunnitteluohjeen mukainen rakentaminen mahdollistaa myös palveluverkon tasapuolisuuden. Palvelurakennusten laatutaso on sama riippumatta kaupunginosasta tai alueesta.

Osa hankkeista edellyttää asemakaavamuutosta. Asemakaavahankkeissa osallisilla on mahdollisuus ottaa kantaa suunnitelmiin. Osallisia ovat maankäyttö- ja rakennuslain mukaan alueen maanomistajat, he, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin kaava saattaa huomattavasti vaikuttaa sekä viranomaiset ja yhteisöt, joiden toimialaa suunnitelmassa käsitellään. Olipa kyseessä liikeyritys, yksityinen ihminen, yhdistys tai jokin muu yhteisö, kaikki voivat olla osallisia kaavan laatimiseen. Osallisella tulee maankäyttö- ja rakennuslain mukaan olla mahdollisuus osallistua kaavan valmisteluun, arvioida kaavoituksen vaikutuksia ja ennen kaikkea lausua mielipiteensä asiasta, mielellään jo työn alkuvaiheessa.

Suunnitteilla on tehdä päiväkodin johtajille ja rehtoreille osallistamisen prosessia helpottamaan käsikirja, johon kootaan, miten rakennushankkeissa osallistaminen ja dokumentointi tapahtuu ja missä vaiheessa ja keitä osallistetaan. Osallistamisen tapa voi vaihdella jatkossakin eri rakennushankkeissa.

Valtuustoaloitteessa esitetään osallistamisen toteutusvastuun siirtämistä yksikön johtajilta suunnittelijoille ja muille alan toimijoille, joilla on asiaan liittyvä erityisosaaminen.

Suunnitteluprosessissa on mukana tarveselvitysvaiheesta lähtien pääsuunnittelija ja arkkitehti, jonka rooli kokonaisuuden hallinnassa ja käyttäjien kuulemisessa on merkittävä. Suunnitteluvaiheessa pääsuunnittelija osallistaa laajasti käyttäjiä tilojen ja niihin liittyvien yksityiskohtien osalta. Suunnitteluun liittyvä osallistaminen sisältyy käytettävän konsultin kokonaispalkkioon ja on siten osa normaalia suunnitteluprosessia. Pääsuunnittelijan rooli ja vastuut hankkeessa on määritetty maankäyttö- ja rakennuslaissa.

Kohteissa, joissa osallisina on useita eri käyttäjäryhmiä ja joissa toiveiden yhteensovitus ja osallistaminen on muuten tunnistettu haasteeksi, on käytetty kaupungin puitesopimuksen mukaisia palvelumuotoilijoita.  Palvelumuotoilun lisäkustannus hankkeessa on hankkeen ja toimeksiannon laajuudesta riippuen keskimäärin noin 40 000 euroa. Investointiohjelman mukaisesti hankkeita käynnistetään keskimäärin kymmenen kappaletta. Osallistamisen kustannusten suuruusluokka olisi arvion mukaan noin 400 000 euroa vuodessa riippuen hankkeiden määrästä ja laajuudesta. Raportointi kasvattaa osaltaan osallistamisen kustannuksia, eikä sisälly tähän arvioon.

Erillinen osallistamisprosessi tulisi hoitaa ennen hankkeen käynnistymistä ja sille tulisi hankkeesta riippuen varata aikaa noin neljästä kuuteen kuukautta. Erityisesti aikataulun suhteen kriittisissä hankkeissa (sisäilmakohteet) tämä saattaa viivästyttää hankkeen aloitusta ja sitä kautta kasvattaa kustannuksia (mm. väistötilojen vuokra-ajan pidentymisen muodossa).

Vuoden 2022 aikana otetaan käyttöön malli, jossa kerätään palautetta valmistuneista (vähintään noin vuoden käytössä olleista) kohteista käyttäjiltä, asiakkailta ja ylläpidolta. Jatkossa toimintatapa tulee olemaan osa prosessia. Vastausten perusteella edelleen kehitetään toimintaa ja käytänteitä rakennushankkeissa.

Päätösehdotus oli

Esittelijä

  • Rantanen Teppo, Johtaja

Esitetään kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuuston päätettäväksi:

Mirja Salmijärven ym. valtuustoaloite ja siihen annettu lausunto merkitään tiedoksi.

Aloite ei anna aihetta muihin kuin lausunnossa esitettyihin toimenpiteisiin.

Päätös

Asia palautettiin uudelleen valmisteluun.

Kokouskäsittely

Mirja Salmijärvi ehdotti, että asia palautetaan uudelleen valmisteltavaksi. Petri Siuro kannatti Salmijärven ehdotusta.
Lautakunta hyväksyi yksimielisesti Salmijärven palautusehdotuksen.

Tiedoksi

kh

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:

-vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)
-virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)
-etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22 §)